Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat. – Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.”
Kristus viittaa veteen ja Henkeen. Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?
Jos me ajattelemme, että mitä vesi meille merkitsee, niin sehän on meille kaikille välttämättömyys. Ei vain ihmisille, vaan myös eläimille ja kasveille. Eli biologisesti ajateltuna vesi on koko elämän edellytys täällä maan päällä.
Mutta me kristittyinä tiedämme sen, että ihmisellä on myös sielu, jonka eläväksi tekijä ei ole vesi, vaan Pyhä Henki. Ihminen on ruumiillisesti riippuvainen vedestä, mutta sielultaan hän on riippuvainen Jumalasta.
Vesi ja Pyhän Hengen armo liittyvät läheisesti toisiinsa myös kirkon elämässä. Kasteessa ihminen uudistuu. Ja siinä hän todellakin syntyy uudelleen vedestä ja Hengestä. Tätä liturgiaa on edeltänyt vedenpyhitys, jonka rukouksissa olemme pyytäneet, että Pyhän Hengen armo ja siunaus välittyisi myös veden nauttimisen ja vihmomisen kautta meidän päällemme. Näkyvästä ja kaikkea elämää ylläpitävästä elementistä tulee myös armon ja siunauksen välikappale.
Meissä ihmisissä asuu kaipaus kohti Jumalaa. Luotu haluaa tuntea olevansa yhtä oman Luojansa kanssa. Kristus kuvaa autuaiksi niitä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Tuo vanhurskaus on juuri sitä, että ihminen haluaa olla yhteydessä Jumalaan ja noudattaa Hänen tahtoaan. Autuaita eivät siis ole ne, jotka kuvittelevat olevansa kaikessa jo hyviä, vaan autuaita ovat nimenomaan ne, jotka janoavat tuota yhteyttä Jumalaan.
Me tiedämme mitä on olla janoissaan. Me tiedämme, että tuo janon tunne ei häviä ennen kuin olemme saaneet juotavaa. Samalla tavoin on ihmisen sielunkin kanssa. Ihminen voi olla sielultaan janoissaan ja tämän janon sammuttaa Kristus: ”Jos jonkun on jano, tulkoon MINUN luokseni ja juokoon.”
Kristuksen meille asettama kutsu on harvinaisen selkeä!
Me löydämme tästä maailmasta vaikka millaisia asioita ja meille tyrkytetään kaikenlaisia tuotteita joiden tarkoituksena on parantaa meidän elämisemme laatua. Ihminen yrittää sammuttaa janonsa monin eri keinoin, mutta yhä uudestaan ja uudestaan hän huomaa, että kaikki ei olekaan täydellistä. Kaiken tuon maallisen ihanuuden keskellä ihmisen sielu on edelleen janoissaan.
Ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja vaikka miten yrittäisimme tyydyttää maallisilla asioilla itseämme, niin sielu on edelleen janoissaan. Sen vuoksi meidän tulee mennä Kristuksen luokse. Ja Kristuksen luokse kulkeminen ja Kristuksen kohtaaminen tapahtuu Kirkossa. Se on paikka, missä me kohtaamme Kristuksen ja osallistumme Hänestä.
Juuri Kirkko on se paikka, jossa korostuu meidän kristittyjen yhteisöllisyys. Rakkauden osoittaminen edellyttää sitä, että kohtaamme toisia ihmisiä. Kristus on sanonut, että ”--missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)
Kirkko koostuu ihmisistä, joilla kaikilla on pyrkimys kohti Jumalaa. Se on yhteisö, joka haluaa tulla Kristuksen luokse. Tuon yhteisöllisyyden vastakohta on itsekkyys ja itserakkaus, jossa kaikki omien etujen saavuttaminen käy kaiken muun yläpuolelle. Tuossa itsekkyydessä ihminen kuvittelee olevansa itse Jumala ja täydellinen. Juuri tuolloin ihmisestä kuitenkin tulee epätäydellinen, koska hän menettää elämän merkityksen ja elämän päämäärän. Ihminen ei ole todellinen ihminen ilman Luojaansa. Tällöin ihminen on hengellisesti kuollut, vaikka hän täällä maan päällä hengittäisi ja liikkuisikin.
Kun me käänymme Kristuksen puoleen, niin silloin Pyhä Henki tekee meistä todella eläviä. Tässäkin liturgiassa me rukoilemme Pyhän Hengen alaslaskeutumista. Tämä tapahtuu erityisesti eukaristiassa, jossa me pyydämme, että esille tuodut lahjat muuttuisivat Herran Pyhäksi Ruumiiksi ja Vereksi. Tämä muutos ei koske pelkästään ehtoollislahjoja, sillä rukouksen sanojen mukaisesti me pyydämme: “Lähetä Sinun Pyhä Henkesi alas meidän päällemme ja näiden esillä olevien lahjain päälle.”
Eli me pyydämme, että Pyhä Henki laskeutuisi kaikkien meidän päällemme, jotka olemme kantamassa tätä pyhää uhria. Tämä Pyhän Hengen laskeutuminen liturgiassa ja osallistuminen Pyhistä Lahjoista tekee meistä eläviä. Kuten edellä on jo todettu, niin ihminen vailla omaa Luojaansa on epätäydellinen ja eräässä mielessä kuollut. Tässä liturgiassa tapahtuu juuri se mikä tekee meistä taas täydellisiä ja eläviä.
Me tarvitsemme tätä muutosta ja uudistumista yhä uudestaan ja uudestaan. Siksi meidän tulisi myös osallistua säännöllisesti jumalanpalveluksiin, koska juuri sen avulla me saamme kirkastettua Jumalan kuvan meissä. Ja silloin me myös tulemme Pyhän Hengen armovoimalla todella eläviksi ja vapaiksi. Pyhän apostoli Paavalin sanojen mukaisesti: “Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:17-18)
Kunnia olkoon Sinulle meidän Jumalamme. Kunnia Sinulle!
