KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valtimo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valtimo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Helluntain opetuspuhe

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat. – Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.”

Kristus viittaa veteen ja Henkeen. Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?
Jos me ajattelemme, että mitä vesi meille merkitsee, niin sehän on meille kaikille välttämättömyys. Ei vain ihmisille, vaan myös eläimille ja kasveille. Eli biologisesti ajateltuna vesi on koko elämän edellytys täällä maan päällä.

Mutta me kristittyinä tiedämme sen, että ihmisellä on myös sielu, jonka eläväksi tekijä ei ole vesi, vaan Pyhä Henki. Ihminen on ruumiillisesti riippuvainen vedestä, mutta sielultaan hän on riippuvainen Jumalasta.

Vesi ja Pyhän Hengen armo liittyvät läheisesti toisiinsa myös kirkon elämässä. Kasteessa ihminen uudistuu. Ja siinä hän todellakin syntyy uudelleen vedestä ja Hengestä. Tätä liturgiaa on edeltänyt vedenpyhitys, jonka rukouksissa olemme pyytäneet, että Pyhän Hengen armo ja siunaus välittyisi myös veden nauttimisen ja vihmomisen kautta meidän päällemme. Näkyvästä ja kaikkea elämää ylläpitävästä elementistä tulee myös armon ja siunauksen välikappale.

Meissä ihmisissä asuu kaipaus kohti Jumalaa. Luotu haluaa tuntea olevansa yhtä oman Luojansa kanssa. Kristus kuvaa autuaiksi niitä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Tuo vanhurskaus on juuri sitä, että ihminen haluaa olla yhteydessä Jumalaan ja noudattaa Hänen tahtoaan. Autuaita eivät siis ole ne, jotka kuvittelevat olevansa kaikessa jo hyviä, vaan autuaita ovat nimenomaan ne, jotka janoavat tuota yhteyttä Jumalaan.

Me tiedämme mitä on olla janoissaan. Me tiedämme, että tuo janon tunne ei häviä ennen kuin olemme saaneet juotavaa. Samalla tavoin on ihmisen sielunkin kanssa. Ihminen voi olla sielultaan janoissaan ja tämän janon sammuttaa Kristus: ”Jos jonkun on jano, tulkoon MINUN luokseni ja juokoon.”

Kristuksen meille asettama kutsu on harvinaisen selkeä!

Me löydämme tästä maailmasta vaikka millaisia asioita ja meille tyrkytetään kaikenlaisia tuotteita joiden tarkoituksena on parantaa meidän elämisemme laatua. Ihminen yrittää sammuttaa janonsa monin eri keinoin, mutta yhä uudestaan ja uudestaan hän huomaa, että kaikki ei olekaan täydellistä. Kaiken tuon maallisen ihanuuden keskellä ihmisen sielu on edelleen janoissaan.

Ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja vaikka miten yrittäisimme tyydyttää maallisilla asioilla itseämme, niin sielu on edelleen janoissaan. Sen vuoksi meidän tulee mennä Kristuksen luokse. Ja Kristuksen luokse kulkeminen ja Kristuksen kohtaaminen tapahtuu Kirkossa. Se on paikka, missä me kohtaamme Kristuksen ja osallistumme Hänestä.

Juuri Kirkko on se paikka, jossa korostuu meidän kristittyjen yhteisöllisyys. Rakkauden osoittaminen edellyttää sitä, että kohtaamme toisia ihmisiä. Kristus on sanonut, että ”--missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)

Kirkko koostuu ihmisistä, joilla kaikilla on pyrkimys kohti Jumalaa. Se on yhteisö, joka haluaa tulla Kristuksen luokse. Tuon yhteisöllisyyden vastakohta on itsekkyys ja itserakkaus, jossa kaikki omien etujen saavuttaminen käy kaiken muun yläpuolelle. Tuossa itsekkyydessä ihminen kuvittelee olevansa itse Jumala ja täydellinen. Juuri tuolloin ihmisestä kuitenkin tulee epätäydellinen, koska hän menettää elämän merkityksen ja elämän päämäärän. Ihminen ei ole todellinen ihminen ilman Luojaansa. Tällöin ihminen on hengellisesti kuollut, vaikka hän täällä maan päällä hengittäisi ja liikkuisikin.

Kun me käänymme Kristuksen puoleen, niin silloin Pyhä Henki tekee meistä todella eläviä. Tässäkin liturgiassa me rukoilemme Pyhän Hengen alaslaskeutumista. Tämä tapahtuu erityisesti eukaristiassa, jossa me pyydämme, että esille tuodut lahjat muuttuisivat Herran Pyhäksi Ruumiiksi ja Vereksi. Tämä muutos ei koske pelkästään ehtoollislahjoja, sillä rukouksen sanojen mukaisesti me pyydämme: “Lähetä Sinun Pyhä Henkesi alas meidän päällemme ja näiden esillä olevien lahjain päälle.

Eli me pyydämme, että Pyhä Henki laskeutuisi kaikkien meidän päällemme, jotka olemme kantamassa tätä pyhää uhria. Tämä Pyhän Hengen laskeutuminen liturgiassa ja osallistuminen Pyhistä Lahjoista tekee meistä eläviä. Kuten edellä on jo todettu, niin ihminen vailla omaa Luojaansa on epätäydellinen ja eräässä mielessä kuollut. Tässä liturgiassa tapahtuu juuri se mikä tekee meistä taas täydellisiä ja eläviä.

Me tarvitsemme tätä muutosta ja uudistumista yhä uudestaan ja uudestaan. Siksi meidän tulisi myös osallistua säännöllisesti jumalanpalveluksiin, koska juuri sen avulla me saamme kirkastettua Jumalan kuvan meissä. Ja silloin me myös tulemme Pyhän Hengen armovoimalla todella eläviksi ja vapaiksi. Pyhän apostoli Paavalin sanojen mukaisesti: “Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:17-18)


Kunnia olkoon Sinulle meidän Jumalamme. Kunnia Sinulle!

lauantai 24. marraskuuta 2012

"Kehdosta hautaan" - KASTE

Nurmeksen ortodoksisessa seurakunnassa järjestettiin 24.11.2012 sävelhartaus (Juuassa, Valtimolla ja Nurmeksessa). Sävelhartaudessa lauloi seurakuntamme kirkkokuoro kanttori Maria Verikovin johdolla. Sävelhartauden yhteydessä kerroin ortodoksisen kirkon pyhistä toimituksista. Teemana oli "Kuinka ortodoksinen saattelee ihmistä kehdosta hautaan".
Idea tällaisen sävelhartauden järjestämiseen tuli kanttori Juhani Matsilta, joka on toteuttanut sitä Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa. Aion nyt laittaan blogiini tekstejä niistä asioista, joista kerroin tuolla sävelhartaudessa. Siinä tilanteessa puhuin huomattavasti suppeammin ja osittain alla olevasta tekstistä poiketen. Toivottavasti näistä teksteistä on hyötyä kaikille niille, joita kiinnostaa ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset. Sävelhartaus on myös audiotallennettu ja toivon, että äänityksen laatu osoittautuu julkaisekelpoiseksi.
Haluan lopuksi vielä kiittää Nurmeksen ortodoksisen kirkkokuoron laulajia, jotka uhrasivat sapattipäivänsä lähimmäistensä iloksi ja Jumalan kunniaksi.

 
 
KASTE
Kristus on omakohtaisella esimerkillään osoittanut meille kasteen tärkeyden. Hän otti Johannekselta kasteen vastaan ennen julistustyönsä alkua ja viimeisenä ohjeena ennen taivaaseenastumista Hän käski opetuslasten kastaa ja välittää antamaansa opetusta eteenpäin.


Kasteessa ihmisestä tulee Kristuksen seuraaja ja kristitty. Se ei tarkoita vaivoista vapaata ja helppoa maallista elämää, vaan se tarkoittaa sitä että ihminen pyrkii kaikessa elämän Jumalan tahdon mukaista elämää. Uskomme siihen, että Jumalan tahdon mukaan elävä ihminen on kaikissa toimissaan hyvä ihminen. Pieni lapsi ei tietenkään osaa elämässä olevia valintoja tehdä, vaan tästä hengellisestä kasvatuksesta vastaavat nimenomaan lapsen kummi ja vanhemmat. Ortodoksiseen kirkkoon kastettavalle tai liitettävälle riittää yksi ortodoksiseen kirkkoon kuuluva kummi.


Me monesti miellämme kummin henkilönä, joka on lapsen vanhempien hyvä ystävä ja jolle nyt suodaan tämä kunniatehtävä. Kummin velvollisuutena nähdään se, että tämä tuo tai lähettää lahjan kummilapsensa syntymäpäiville. Kummeus on kuitenkin paljon enemmän. Kummia valittaessa hengellisillä asioilla on kaikkein suurin merkitys. Pitää ajatella, että kenestä olisi minun lapselleni suurin hengellinen hyöty? Ketkä pystyvät johdattamaan lasta kirkon yhteyteen? Kummin ensimmäinen ja kaikkein tärkein tehtävä onkin rukoilla oman kummilapsensa puolesta. Kummin tehtävä kestää läpi elämän.
Aikuisiällä ortodoksisuuteen liittyvä ihminen etsii itselleen myös kummin. Tässä yhteydessä korostuu nimenomaan se, että seurakuntaan liittyvällä on tukihenkilö seurakunnan sisällä, joka johdattaa hänet seurakunnan elämään, mutta yhtä lailla uskonmukaiseen elämään. Oma kummi pystyy auttamaan myös monissa asioissa. Seurakunnasta löytyy kyllä pappi, mutta monesti käy niin, että kummia on helpompi lähestyä kuin pappia, oli se pappi sitten millainen tahansa.

Itse kastetoimitus alkaa vedenpyhityksellä. Vesi on elämisen kannalta oleellisin asia. Se uudistaa ja pitää yllä elämää, mutta se pystyy myös hukuttamaan ja tuhoamaan.
Juutalaisuudessa kaste oli enemmänkin rituaalinen puhdistusmeno. Kristus antoi kasteelle kuitenkin aivan uuden merkityksen. Kaste on vanhan ihmisyyden hukuttamista ja syntymistä uuteen ihmisyyteen, jonka keskipisteenä on ylösnoussut Kristus. Ihmisestä tulee kasteen kautta kristitty ihminen, joka on Kristuksen puolella ja Hänen seuraajansa. Kristuksen varsinainen maanpäällinen julistustyö alkoi hänen omasta kasteestaan ja päättyi opetuslapsille annettuun kastekäskyyn, ennen taivaaseen astumista:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)


Pappi kastaa lapsen kolmesti veteen ja ojentaa lapsen takaisin kummille / äidille. Tämän jälkeen lapsi kuivatetaan ja puetaan kastepukuun ja hänelle annetaan kaularisti, jolloin lausutaan myös nämä Jeesuksen sanat: ”Joka tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

Kastetta seuraa mirhavoitelun sakramentti, jossa ihminen ottaa vastaan Pyhän Hengen armolahjan. Aikuisiällä ortodoksiseen kirkkoon liittyvän kannattaa muistaa, että lapsena saatu kristillinen kaste (”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” sekä tietysti vettä käyttäen) on riittävä, eikä sitä toimiteta toistamiseen. Tällainen henkilö liitetään ortodoksiseen kirkkoon ainoastaan katumuksen sakramentin ja mirhavoitelun kautta. Tämä mirhavoiteella voitelu on ortodoksisen kirkon konfirmaatio, vahvistus, jossa jo muutaman kuukauden ikäisestä lapsesta tulee  täysivaltainen (mutta ei äänivaltainen) seurakunnan jäsen. Mirhallavoitelussa pappi voitelee siveltimellä ristinmerkillä lapsen, kuten öljyvoitelussa. Tällöin hän käyttää kuitenkin mirhaöljyä, jonka on patriarkka siunannut Pyhän Hengen armolahjan välittämiseksi. Papin voidellessa mirhaöljyllä, hän sanoo joka kerralla ”Pyhän Hengen lahjan sinetti”. Ympärillä oleva seurakunta vahvistaa tämän sanoen jokaisen kerran jälkeen ”Amen”, joka tarkoittaa ”totisesti näin on”.


Ortodoksiseen perinteen kuuluu myös kirkottaminen. Kirkottaminen on juutalaisuudesta säilynyt perinne tuoda lapsi neljäntenäkymmenentenä päivänä temppeliin. Äidille ja lapselle annetaan näin synnytyksen jälkeen 40 päivää*) aikaa levätä ja olla hyvin omintunnoin poissa kirkosta. Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö jo aiemmin voisi tulla kirkkoon. Kirkottamisessa luetaan joitakin rukouksia, mutta sen pääpaino on Ehtoollisessa, johon seurakunnan uusi jäsen osallistuu ensimmäisen kerran ja ensimmäisten joukossa. Jos kummi on paikalla, niin hänen tehtävänä olisi viedä lapsi vastaanottamaan Ehtoollista. Kirkkoon tuomisen merkitystä ei sovi väheksyä, sillä se on myös usein seurakuntalaisten ja seurakunnan uuden jäsenen ensikohtaaminen. Seurakunta on yhteisö, joka iloitsee jokaisesta uudesta jäsenestään. Aiemmin itse kastetoimitus oli erottamattomassa yhteydessä liturgiaan. Joissakin seurakunnissa onkin pyritty elvyttämään kasteliturgiaa, jossa nimensä mukaisesti kaste toimitetaan liturgiassa. 

*) Monesti vasta itse kastekin toimitetaan yli 40 päivän kuluttua synnytyksestä. Henkilökohtaisesti olen soveltanut tässä 40 päivän perinteessä sitä, että kasteen jälkeen lapsi pitää tuoda 40 päivän sisällä kirkotettavaksi ja osallistumaan Herran Pyhästä Ehtoollisesta.
 

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kuvakuulumisia Valtimon praasniekasta

Kirkkokansaa Valtimon praasniekassa.
Kirkkokansa matkalaa ristisaatossa vedenpyhityspaikalle.
Vedenpyhitys  
Ristisaatto palasi kirkon eteen, jossa lyhyt muistopalvelus karjalan kalmistoilla ja muualla lepääville
Liturgian suuri saatto
Isännöitsijä jakaa pyhitettyä vettä liturgian jälkeen
Kotkatjärveläinen lauluyhtye Joguine esiintyi kirkkokahveilla
Praasniekkaväkeä kuuntelemassa esitystä

5 ensimmäistä valokuvaa: Anssi Mikael Okkonen
3 viimeistä kuvaa: Andrei Verikov

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kuvakuulumisia ennen suurta juhlaa

Liturgia Valtimolla (kuva: Anssi Okkonen)

Diakoni Jyrki Moilanen Suuren perjantain ehtoopalveluksessa Nurmeksessa

Suuren lauantain liturgian saatoo Juuassa (kuva: Martta Pietarinen)

Ehtoollinen S:n lauantain liturgiassa Juuassa (kuva: M.P.)

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kuvakuulumisia seurakunnantarkastuksesta II

Arkkipiispa Leo tervehtii seurakuntalaisia Valtimolla...

...ja seurakuntalaiset kuuntelevat arkkipiispaa

Seurue tutustumassa Rasimäen tsasounaan

Luottamushenkilöiden tapaaminen Nurmeksessa

Kanttori Mauri Mahlavuori ja arkkipiispa löysivät yhteisen ilonlähteen...

...joka oli valokuva kristinoppileiriltä. Löytyykö tuttuja?

Arkkipiispa Leo antaa illan päätteeksi Bomban isännälle Matti Konttiselle muistoksi kirjan