Olen tässä yrittänyt pohtia tuota maallistuneisuuden käsitettä. Se on jotain mitä vastaan kristittyjen tulisi taistella. Mutta mitä kaikkea siihen liittyy? Maallistuneisuutta ei voi kuvat yhdellä lauseella, vaan se koostuu monista eri asioista. Kirjoitin aiemmin kaupallistuneisuudesta ja sen suhteesta maalistuneisuuteen. Mutta maallistuneisuutta on myös se, että menemme suuren virran mukana ja unohdamme Kirkon opetuksen. Jokin aika takaperin löysin suoranaisen helmen kirjasta Arkkipiispa Paavali - legenda jo eläessään. Siinä Elina Karjalainen on kuvannut arkkipiispa Paavalin opetusta seuraavasti:
“Arkkipiispa pitää luonnollisena, että kirkon piirissä otetaan vastaan ympäristöstä tulevia vaikutteita, mutta korostaa samalla, etteivät nämä vaikutteet ole suinkaan aina kirkon hengen mukaisia ja niitä on syytä varoa. - - Kirkko ei ole pelkästään ihmisyhdyskunta. Sitä eivät hallitse ihmiset ihmisiä varten, vaan sitä hallitsee Jumala Hänen valtakuntansa täyttymykseksi. Niinpä kirkon rakenne, dogmit, liturgia ja etiikka eivät ole koskaan riippuneet eivätkä nytkään voi riippua mistään enemmistöäännestyksestä, sillä kaikki mainitut kirkon elementit on Jumala antanut ja Jumala määritellyt. Sekä papiston että maallikoiden osana on hyväksyä ne nöyryydellä.
Hyväksyä nöyryydellä, siinä arkkipiispa antaa johdettavilleen vaikean tehtävän, sillä yhä voimakkaammaksi käyvät vuosi vuodelta ympäristön tarjoamat vaikutteet ja yhä voimakkaammin edistyy maallistuminen. Arkkipiispa Paavali näkee kiusauksena sen, että ihmisiltä puuttuu tänä maallistumisen aikakautena esikuvia. On yhä helpompi samaistaa itsensä suureen yleisöön ja kuvitella, että kaikki on niin kuin olla pitää.”
Näin siis arkkipiispa Paavalin opetusta kuvattiin kirjassa, joka ilmestyi vuonna 1973.
- Siis 43 vuotta sitten!
On selvää, että tuon reilun 40 vuoden aikana on maallistuminen tullut yhä voimakkaammin meidän eteemme. Meillä on todellakin risti kannettavanamme, jos aiomme kilvoitella hyvin tämä maallistuneen aikakauden keskellä!
