KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ristin sunnuntai (opetuspuhe)


Vietämme tänään Ristinkumartamisen sunnuntaita. Meitä muistutetaan paaston puolivälissä siitä, että mitä kohti olemme kulkemassa. Ilman selkeää päämäärää meillä ei voi olla määrätietoisuutta kulkea eteenpäin.

Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina suuri paasto oli juuri kirkon jäsenyyteen valmistautuvien erityistä aikaa. Ristin kumartamisen sunnuntai oli eräänlainen käännekohta myös tuossa valmistautumisessa.

Tästä meille on edelleen muistutuksena se, että Ristin kumartamisen sunnuntain jälkeen ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa rukoukset opetettavien puolesta muuttuvat. Enää ei puhuta opetettavista, vaan “valistukseen valmistautuneiden” puolesta. Eli tietyssä mielessä he ovat saavuttaneet nyt sen tietämyksen, jota vaaditaan niiltä, jotka astuvat sisälle Kirkon elämään. Paasto kuitenkin jatkuu ja eteemme on tuotu Herran eläväksitekevä Risti, joka antaa meille muistutuksen päämäärästä.

Suuri paasto ei ole enää pelkästään Kirkon jäsenyyteen valmistautuvien aikaa, vaan se on meille kaikille eräänlaista kertausharjoitusta siitä, että miten meidän tulisi kristittyinä elää ja toimia. Vuosi on pitkä aika ja me inhimillisessä heikkoudessamme unohdamme tällaiset paastoon liittyvät hyveet helposti.

Lopulta paasto ei ole tavallisuudesta poikkeavaa aikaa, vaan se tulisi olla muistutuksena siitä, että miten kristityn tulisi elää koko ajan. Eli paastossa laitamme elämässä olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Ehkä oleellisin kysymys tätä tärkeysjärjestystä pohtiessa on se, että onko jostain tietystä asiasta hyötyä minun sielun pelastumisen kannalta?

Meitä johdatetaan kohti Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa, jota edeltävät kärsimykset ristillä. Eräässä kirkkoveisussa sanotaan, että ”ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”. Risti muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksistä, mutta se muistuttaa meitä myös siitä, että jokaisen Kristuksen seuraajan tulee olla valmiita kärsimään joka päivä.

Päivän evankeliumissa kuulimme Kristuksen sanat: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." [Mark. 8:34] Samaisen Kristuksen kehotuksen kuulee myös jokainen ihminen, joka on tulossa kasteen tai kirkkoon liittymisen kautta Kirkon jäseneksi. Tämän merkkinä hänelle annetaan myös risti kannettavaksi.

Mutta mitä me ymmärrämme tällä kaikella?

Kristuksen opetuksessa eräs keskeisimmistä asioista oli se, että Hän ei milloinkaan pyrkinyt miellyttämään kuulijoita, vaan Hän puhui aina totuuden. Tämän maailman ihanteissa taas korostuu nimenomaan ihmisten miellyttäminen. Ihmisille luvataan kaikkea hyvää. Silmiemme eteen tuodaan päivittäin  lukemattomia mainoksia, joiden sanoma voidaan kiteyttää seuraavaksi: ”Meidän tuotteellamme elämäsi muuttuu helpommaksi!”

Me ihmiset haluamme kuulla sellaista puhetta, joka pitää sisällään meitä miellyttäviä asioita. Valitettavasti meitä viihdyttävät ja miellyttävät asiat eivät lopulta vie meitä lähemmäksi Kristusta, vaan yleensä päinvastoin. Jos haluamme tässä ajassa saavuttaa itsellemme paljon kaikkea hyvää, niin lopulta kadotamme koko elämämme. Jos taas olemme valmiita uhrauksiin tässä ajassa, niin voitamme itsellemme iankaikkisen elämän.

Kysymys kuuluukin, että tahdommeko seurata Kristusta? Kaikki mikä liittyy uskoon ja Kristuksen seuraamiseen perustuu vapaaehtoisuuteen ja meidän omaan tahtotilaamme. Kristuksen seuraaminen ei voi olla ainoastaan nimellistä, jossa ihminen kuvittelee saavansa hienon palkinnon taivasten valtakunnassa pelkästään sillä perusteella, kun hänet on kastettu. Kaste on välttämätön alku kristityn tiellä, mutta se ei itsessään takaa mitään, jos ihminen ei tämän jälkeen käyttäydy kuten kristityn tulisi käyttäytyä.

Siinä vaiheessa, kun me vapaasta tahdostamme tunnustamme olevamme Kristuksen seuraajia, niin siinä vaiheessa meidän tulisi kaikin puolin käyttäytyä sen mukaisesti. Tähän liittyy päivän evankeliumiluvun eräs toinen opetus, jossa Kristus sanoo:”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)

Tämä toteamus voi tuntua hyvin pelottavalta, mutta se on kuitenkin äärimmäisen oikeudenmukainen. Voiko palvelija joka on tietoisesti kieltänyt tai jopa häpäissyt oman kuninkaansa odottaa suurta palkintoa ja kunnianosoitusta, kun hän saapuu takaisin isäntänsä eteen? Voimmeko muka kohdella Kristusta välinpitämättömästi tässä ajassa ja tämän jälkeen odottaa, että me saisimme tämän jälkeen suuren palkinnon iankaikkisuudessa? Palkinnon saaminen edellyttää, että toteutamme Jumalan tahdon.

Kaikki uskonelämässämme on lopulta hyvin yksinkertaista. Kristuksen opetuksen noudattaminen kysyy kuitenkin meiltä kyllä paljon tahdonvoimaa. Paaston tarkoituksena on auttaa ja tukea meitä siinä, että muistaisimme, mitkä asiat ovat tärkeitä Kristuksen seuraamisessa ja miten kristityn ihmisen tulisi elää. Rukoilkaamme, että Jumala antaisi meille voimia elää Hänen tahtonsa mukaan. Amen!