Petrun praasniekkana 2011 (opetuspuhe)

Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Kuulimme ensin epistolaluvun Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, jossa hän kuvailee kaikkea sitä vaivannäköä ja kärsimystä, johon hän julistustyössään on jo joutunut. Mutta kuten Paavali itsekin sanoo, hän ei kerskaile omista töistään, vaan ainoastaan Jeesuksesta Kristuksesta.

Evankeliumissa taas kuulimme kuinka Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Ja Kristus kutsui Pietaria kallioksi, johon Hän oli rakentava kirkkonsa, jota eivät tuonelan portit voita. Samalla Kristus muistutti ensin Pietaria ja myöhemmin muitakin opetuslapsia heidän hengellisestä vastuusta ja valtuutuksesta sitoa ja päästää ihmisten syntejä.

“Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." (Matt. 16:19)

Tämä Pietarille ja muille opetuslapsille annettu valtuutus on erittäin merkittävä kohta siinä, että miten me ymmärrämme pappeuden ortodoksisessa kirkossa. Jokaisen seurakuntalaisen on hyvä tietää, että mitä kaikkea kuuluu seurakunnanpaimenen tehtäviin. Tämä jo siitä syystä, että jokaisella on oikeus odottaa papin ja myös piispan toimivan tietyllä tavalla ja jos hän laiminlyö tehtäviään, niin silloin muistuttaa häntä näistä tärkeistä asioista.

Kristuksen apostoleille antama valtuutus sitomisesta ja vapauttamisesta ei liity vain katumuksen mysteerioon, vaan se on ymmärrettävä paljon laajemmin. Juutalaisuudessa rabbilla, eli opettajalla oli oikeus jossain määrin tulkita lakia ja sääntöjä, että mikä tietyssä tilanteessa oli oikein ja mikä väärin. Tämä oli itse asiassa merkittävä oikeus, sillä joku rabbi saattoi antaa miehelle luvan ottaa ainoastaan yhden vaimon, kun toinen rabbi antoi taas luvan ottaa neljä vaimoa.

Meidän päivinämme pappi ei tietenkään anna lupaa ottaa neljää vaimoa, mutta muihin asioihin seurakunnan papilla ja erityisesti rippi-isällä on oikeus antaa ohjeita. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon paastosäännöt. Tiettyjä yleisohjeita on olemassa liittyen paastoamiseen, mutta ihmisen elämäntilanteeseen saattaa liittyä sellaisia asioita, jotka puoltavat sitä, että paastosta voi poiketa. Tässä tapauksessa kysymys on tietenkin jokaisen ihmisen omasta edusta.

Pappi on nimenomaan sitä varten, että hän voi antaa ohjeita siihen, että miten jokainen ihminen pystyy parhaiten toteuttamaan uskonmukaista elämää. Pappi luonnollisesti kantaa myös vastuun siitä, jos hänen antamansa ohjeet poikkeavat tavanomaisesta käytännöstä.

Toinen seikka joka pohjautuu juutalaiseen käsitykseen sitomisesta ja päästämisestä liittyy seurakunnan jäsenyyteen. Muistamme evankeliumista varmasti maininnan siitä uhasta, että ihmisiä erotettaisiin synagogasta, eli tätä kautta nimenomaan seurakunnasta. Seurakunnasta erottaminen ymmärrettiin tuohon aikaan lähes kaiken loppuna, sillä ilman seurakuntayhteyttä ei ollut myöskään yhteyttä Jumalaan. Meidän päivinämme käsitys seurakuntayhteydestä ja sen merkityksestä on valitettavasti pahoin hämärtynyt. Hyvin monet kokevat seurakuntayhteyden ylimääräisenä uskonhurskauden osoituksena, vaikka todellisuudessa seurakuntayhteys on aina samalla yhteyttä Kristukseen.

Papin tehtävänä tähän liittyen ei ole niinkään erottaa ketään seurakunnasta, vaan enemmänkin vastaanottaa ihmisiä seurakuntaan ja varmistaa, että jokainen liittyjä tietää sen, että mihin hän on sitoutumassa. Ortodoksiseen kirkkoon ei voi liittyä pelkästään paperilla tai internetin välityksellä. Papin tehtävän on ”sitoa” ihminen kirkkoon varmistamalla, että tämä vapaasta tahdostaan ja kaikessa rauhassa saa tutustua kirkon Traditioon ja halutessaan tulla sitten Kirkon jäseneksi. Yhtä lailla papin velvollisuus on ”päästää” ihminen pois kirkosta, jos hän tätä haluaa.

Näemme siis Kristuksen opetuslapsille antaman valtuutuksen sitomisesta ja päästämisestä paljon laajempana, kuin pelkästään katumuksen mysteerioon ja synninpäästöön liittyen. Joku voi nähdä tämän asian todellakin pelkkänä valtana, mutta enemmänkin kysymys on papiston velvollisuudesta.

Piispojen ja heidän kauttansa myös pappien velvollisuutena on opettaa ja samalla vastata seurakuntalaisten tarpeista. Mikäli papisto syystä tai toisesta ei kykene näitä Kristuksen antamaa valtuutusta täyttämään, niin silloin kenellä tahansa on oikeus kysyä, että miksi näin ei tapahdu?

 
Kysymys ei läheskään aina ole tietoisesta velvollisuuksien laiminlyönnistä, vaan monesti taustalla voi olla uupumusta tai siihen liittyvää hajamielisyyttä. Rakkauden osoittaminen omaa sielunpaimenta kohtaan edellyttää, että heille annetaan rakentavaa palautetta ja heiltä rohkeasti kysytään asioita, jotka liittyvät hengelliseen elämään.

Kristuksen Pietarille, muille apostoleille ja heidän kauttansa kaikille pappeuteen vihityille antama valta sitoa ja päästää pitää sisällään hyvin paljon. Vastuu on lopulta hyvin suuri.  Tämän vuoksihan me kaikissa jumalanpalveluksissa kannamme esirukouksia oman hiippakuntamme piispan puolesta, että Jumala antaisi hänen rukouksen sanojen mukaisesti: ”—rauhassa kauan elää pyhille seurakunnillesi turvattuna, kunnioitettuna, terveenä ja Sinun totuutesi sanaa oikein opettavana.”
Amen.

Suuren yleisön toiveesta huolimatta...

Olen tässä hieman tutkaillut blogini tilastoja. Opetuspuheet ja hartauskirjoitukset eivät ole komeilleet luetumpien listalla. Joku joskus sanoi minulle ihan suoraan, että hän jättää suosiolla väliin nuo blogissani olevat opetuspuheet. Niinpä niin. Onko se saarnojen lukeminen nyt niin mieluisaa puuhaa?

Kaikesta huolimatta aion julkaista näitä opetuspuheita ja hartauskirjoituksia blogissani vastaisuudessakin. Ihan jo siitäkin syystä, etten ryhdy kirjoittelemaan pelkästään sellaista, joka olisi kaikkien mieleen. Meillähän on paha tapa muokata ulosantia sen mukaiseksi, että se kohauttaa mahdollisimman monia ja olisi samalla mahdollisimman monen ihmisen mieleen. Kyllähän sellaiset jutut näkyvät heti piikkinä tilastoissa.

Mutta mitä siitä sitten seuraa jos kaikki jutut mukaillaan yleisön toiveiden mukaan? Siitä taitaa olla aika montakin surullista esimerkkiä. Minun pääasiallista työtä on pitää opetuspuheita ja kirjoittaa hartauskirjoituksia...ja joskus tietenkin suutuspäissäni kirjoittaa blogiini sitä ja tätä. Tuo "sitä ja tätä" taitaa vain olla kiinnostavampaa luettavaa, vaikka se saattaa antaa minusta hieman yltiönegatiivisen kuva.

Kaikesta huolimatta laitan tähän loppuun hartauskirjoituksen. (Sitä ei ole tietenkään pakko lukea).

Sanonta ”kultaisesta keskitiestä” on varmasti kaikille tuttu. Kultaisen keskitien ideaa ei voi kuitenkaan aivan suoraan soveltaa kristityn elämään, sillä periaatteessa jokainen teko vie meitä joko kohti Jumalaa tai sitten Jumalasta pois. Lyhyesti sanottuna kaikki Jumalasta loitontava on syntiä, jota meidän luonnollisesti tulisi välttää.
Mutta miten me sitten voimme välttää syntiä?
Keinoja on varmasti monenlaisia, joista yksi tärkeimmistä on harkitsevaisuus. Se on viisautta, joka toivon mukaan lisääntyy vuosien myötä. Lapsi ja nuori ei aina osaa olla harkitsevainen ja hän ei aina kykene ennakoimaan tekojensa seurauksia. Monesti vasta virheiden kautta hän oppii tekemään oikeita valintoja. Aikuisten pitäisi jo osata olla harkitsevaisia.
Harkitsevaisuutta on siis se, että me näemme tekojemme seuraukset jo etukäteen ja osaamme toimia oikein. Otan tästä harkitsevaisuudesta ainoastaan yhden esimerkin. Monet ihmissuhteet ovat kariutuneet kiivastumiseen ja sopimattomiin sanoihin. Kiivastumistahan seuraa viha ja vihaa taas seuraa katkeruus, josta on hyvin vaikea palata takaisin.
Meillä on luonnollisesti oikeus sanoa sanottavamme toiselle ihmiselle, mutta pystymmekö tekemään sen harkitsevaisesti?
Harkitsevainen ihminen osaa sanoa asiansa oikealla hetkellä, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Saman asian voi jopa sanasta sanaan sanoa monella eri tavalla vain ilmeitä ja äänensävyjä muuttamalla. Niin moni harkitsematon sana tai pelkkä ele on tuhonnut ihmissuhteita ja muuttanut ne lopulta jopa katkeruudeksi ja vihanpidoksi.
Kun siis haluamme tehdä elämässämme oikeita valintoja, niin meidän pitää oppia olemaan harkitsevaisia. Kyse on todellisesta hyveestä, jonka liian usein unohdamme. Harkitsevaisuus ei ole pelkkää ennakointia, sillä harkitsevainen ihminen osaa myös pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, jolloin hän voi korjata sen mitä on harkitsemattomuudessaan rikkonut.

Puhutaanpa vielä hieman pahasta

Tuossa edellisessä kirjoituksessa kerroin jo pahasta. Tarkoituksenani ei ole tietenkään olla yltiönegatiivinen kaikissa kirjoituksissani, vaan haluan tällä tavoin ainoastaan havahduttaa itseni ja myös teidät, blogini lukijat siihen, että miten helposti me syyllistymme pahoihin asioihin. Ympäristötekijöillä on itse asiassa hyvin suuri merkitys. Pahoittelen sitä, etten ole laittanut näihin kirjoituksessani mainittuihin tutkimuksiin viitteitä. Tämäkin teksti on osa esitelmää, jonka minun on tarkoitus pitää jossain vaiheessa seurakunnassani.

Avaintekijät pahuudelle
Ihmisillä on vapaa tahto ja sen kautta vapaus tehdä elämässään valintoja. Tämän vuoksi hän kantaa myös vastuun omista teoistaan. Mutta jokaisen ihmisen valintoja muokkaavat myös ympäristötekijät. Me emme useinkaan ymmärrä sitä, kuinka paljon me huomaamattamme saamme sellaisia vaikutteita, jotka vaikuttavat meidän toimintaamme.

Olemme kuulleet tutun sanonnan, että ”Tilaisuus tekee varkaan”. Sanonta on hyvin osuva, sillä ihminen on erityisen altis pahoille teoille kun tietyt ehdot täyttyvät. Käytän seuraavia termejä tässä yhteydessä:
1)    Oikeutus
2)    Mahdollisuus
3)    Näkymättömyys

Oikeutus on luonnollisesti se syy jonka perusteella ihminen tai kokonainen valtio voi toimia tietyllä tavalla. Esimerkiksi varas voi nähdä oikeutuksena sen, että hän tarvitsee jotain mihin hänellä ei yksinkertaisesti ole varaa. Kiusaamisessa (niin kouluissa kuin työpaikoilla) oikeutuksena voi taas olla jokin tietty piirre toisessa ihmisessä, johon on helppo tarttua. Se voi liittyä vaatetukseen, puhetapaan, ulkonäköön yms. Oikeutus voidaan myös valheellisesti kehitellä esimerkiksi ”Mainilan laukauksia” käyttäen. Eli jos muuta oikeutusta ei löydy, niin silloin se vaikkapa keksitään. Ihmisen mielikuvitus pirullisuudessa on valitettavan värikästä.

Mahdollisuus liittyy eräällä tavalla oikeutukseen, mutta tässä kyse on usein siitä, että jokin ulkopuolinen taho tai ympäristö tukevat tai pelkällä piittaamattomuudella mahdollistavat pahan toiminnan. Vaikenemista voidaan pitää vähintään yhtä pahana kuin itse pahaa tekoa, koska vaikenemisen myötä pahan toiminta voi jatkua ja muuttua myös pahemmaksi. Erityisesti kiusaamis- ja hyväksikäyttötapauksissa yhteisössä oleva passiivisuus, hyssyttely ja epäkohtien väheksyminen ja maton alle lakaiseminen tekevät kaiken tuon pahan mahdolliseksi.

Näkymättömyys ei välttämättä ole paras sana kuvaamaan tätä tekijää, mutta yhtä lailla se tarkoittaa nimettömyyttä tai kasvottomuutta, jonka turvin ihminen kykenee tekemään asioita joita hän ei muutoin julkeaisi tehdä. Varastaminen ja ilkivalta perustuvat sille olettamukselle että kukaan ulkopuolinen ei huomaa mitään ja teosta ei näin ollen voi jäädä kiinni. Tänä päivänä ongelmaksi on noussut netissä tapahtuva herjaava ja asiaton kirjoittelu, joka sekin  perustuu vahvasti nimettömyyteen, jonka turvin uskalletaan kirjoitella käytännössä mitä tahansa. Kasvottomuus antaa suojan pahan toiminnalle ja siinä mielessä on tavallaan hyvin ristiriitaista se, että meillä oikeuskäsittelyissä sallitaan kasvojen peittäminen, jolloin henkilölle annetaan mahdollisuus verhoutua edelleen tuntemattomaksi (nimenhän voi muuttaa käytännössä koska tahansa) ja tämän myötä paeta vastuutaan vielä rikoksen jälkeenkin.

Oikeutus ja mahdollisuus kulkevat käsi kädessä silloin, kun pahan toiminnalla on yhteisön tai koko yhteiskunnan tuki. Siinä tapauksessa kenenkään ei tarvitse edes samalla tavalla toimia näkymättömästi. Surullinen esimerkki tällaisesta oli natsien juutalaisvainot, jossa järjestelmällisen propagandan avulla ihmisille tarjottiin ensin oikeutusta ja sitten myös  mahdollisuutta. Näkymättömyys taas pystyttiin toteuttamaan ilmiantojen avulla, jossa ilmiantajan ja uhrin ei tarvinnut kohdata kasvokkain (esim. oikeudessa). Samanlaista toimintaa tapahtui myös Stalinin vainoissa sekä monissa muissa diktatuureissa ympäri maailmaa.


Ympäristön tuki
Nämä kolme edellä mainittua perustekijää oikeutus – mahdollisuus - näkymättömyys liittyvät siis oleellisesti pahan toimintaan. Ne vaikuttavat lähes huomaamatta taustalla ja ihminen saattaa ajautua tällaiseen tilanteeseen kuin kala verkkoon jos hän ei osaa olla varovainen. Raamatussa käytetään monesti kielikuvaa, jossa pahat asiat ovat kuin ansoja, joihin ihminen saattaa langeta.
Jotta nämä asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, niin tähän kaikkeen on hyvä liittää vielä ympäristö, joka saattaa joko tukea tai ehkäistä pahan toimintaa. Ympäristö voi olla sellaista ympäristöä, jonka me havainnoimme kulkiessamme kadulla. Ympäristön vaikutukseksi voimme lukea myöskin sen mitä me luemme tai katsomme. Yhteiskunta voi luoda kokonaisen kulttuuriympäristön, joka myötävaikuttaa suuresti ihmiseen. Voidaan tietenkin yleisellä tasolla sanoa, että mitä välinpitämättömämpi ympäristö niin sitä helpompi kenen tahansa on toimia väärin.

Voimme ensin ottaa esimerkin aivan normaalista katukuvasta, joka vaikuttaa ihmisen toimintaan. Rempallaan oleva ympäristö ajaa ihmiset helpommin varastamaan tai rikkomaan. Harvalle tulisi mieleen kivittää ikkunanruutuja tai varastaa avonaisesta autosta tarvikkeita omakotitaloalueella. Sehän on väärin! Mutta jos nämä talot tai autot sijaitsevat esimerkiksi rähjäisillä takakujilla tai teollisuusalueella, niin tämä kaikki muuttuisi huomattavasti helpommaksi. Teot ovat edelleen yhtä lainvastaisia, mutta ympäristö luo kuvitelman, että teot ovat vähemmän kiellettyjä, kun kaikki on ympäristössä vähän niin ja näin. Kuinka monessa kaupungissa on lopulta oivallettu tämä asia, että siisteys todellakin voi vähentää rikollista käyttäytymistä? Aikuiset ihmiset eivät tietenkään kovinkaan usein harrasta vandalismia, mutta varastaminen on jo huomattavasti houkuttelevampaa. Kuten jo aiemmin totesimme, niin ihmisen on hyvin helppoa löytää oikeutus väärille teoilleen. Teoille saatava oikeutus löytyy vielä helpommin kun siihen saa ympäristöltä näennäisen tuen: ”Eihän täällä ketään kiinnosta nämä asiat, kun kaikki on muutenkin miten sattuu.”

Kuten edellä on todettu, niin ihmisen tunne siitä että hän voi tehdä jotain moraalitonta kasvaa kun hän kuvittelee olevansa huomaamaton. Psykologit ovat kokeissaan huomanneet, että valaistuksen himmentäminen aiheutti sen, että oppilaiden halu huijata kokeissa kasvoi. Sama tapahtui siinäkin tapauksessa, että nämä käyttivät aurinkolaseja, jolloin heille syntyi kuvitelma pimeämmästä tilasta. Aurinkolasien käyttö ei kuitenkaan liity pelkästään siihen, että sen käyttäjä näkee kaiken ympäristön hämärämpänä. Aurinkolasit peittävät silmät ja osan kasvoista, jolloin kyse on tavallaan naamioitumisesta, joka osaltaan lisää kuvitelmaa siitä, että siitä ei voi jäädä kiinni, jonka myötä vastuullisuuden tunne taas vähenee.

Mutta ihmisen toimia eivät johdattele pelkästään siistit tai rähjäiset kadut. Me imemme vaikutteita esimerkiksi radiosta, televisiosta ja internetistä. Tietyt ohjelmat voivat muuttaa ihmisen mielialaa siten, että hän tekee esimerkiksi rohkeampia valintoja. Tässä nyt ei tietenkään ole sillä tavoin mitään uutta, sillä mainoksethan perustuvat juuri siihen, että ihmiset muuttaisivat kulutustottumuksiaan. Mutta televisio-ohjelmat voivat rohkaista myös tekemään syrjähyppyjä tai muutoin arveluttavia asioita. Ihminen varmasti tiedostaa, että monet ohjelmat ovat fiktiivisiä, mutta siitä huolimatta ne saattavat virittää ihmisen vapaamielisempään tai huolettomampaan mielentilaan, jolloin ihminen toimii eri tavoin mitä normaalitilassa. Kyse on tässäkin tapauksessa niistä kahdesta voimasta, jotka kamppailevat ihmisen sisällä. – ”Haluanko saada nopeasti jonkin hyödyn itselleni, vai pitäisikö sittenkin ajatella hieman pitemmälle?” Tätä ajatusmallia voi soveltaa niin varastamiseen kuin valehteluun. Liikkeelle paneva voima on silloin itsekkyys, jossa omat hetkelliset hyödyt käyvät kaiken muun edelle, tai niin kuin Basileios Suuri on sen sanonut: ” Helppo, vailla kurinalaisuutta oleva elämä johtaa nautintoihin, joista pääsee nauttimaan nyt, ei myöhemmin”.
Kaupalliset mainokset ajavat meitä juuri siihen tilaan, jossa kaikesta tulisi nauttia juuri nyt, eikä myöhemmin. Se on tämän maallistuneen maailman laki. Mutta tämä kaikki ei jää tähän, vaan ihminen omaksuu myös muita kuin kaupallisia asioita. Eräässä tutkimuksessa tietynlaisen  TV-ohjelman katsominen sai ihmiset toimimaan sen jälkeen tavanomaista epärehellisemmin. Meillä on tietenkin selvää, että esimerkiksi jännittävät ohjelmat saavat ihmisen levottomaksi ja voivat näin ollen tuhota yöunet ja aiheuttaa jopa hetkellistä ahdistusta. Mutta media voi pitkällä aikavälillä muokata jopa ihmisten moraalikäsityksiä ja asenteita monia asioita kohtaan. Erityisesti lapset ja nuoret ovat hyvin herkkiä median antamille vaikutteille.