Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Kuulimme ensin epistolaluvun Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, jossa hän kuvailee kaikkea sitä vaivannäköä ja kärsimystä, johon hän julistustyössään on jo joutunut. Mutta kuten Paavali itsekin sanoo, hän ei kerskaile omista töistään, vaan ainoastaan Jeesuksesta Kristuksesta.
Evankeliumissa taas kuulimme kuinka Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Ja Kristus kutsui Pietaria kallioksi, johon Hän oli rakentava kirkkonsa, jota eivät tuonelan portit voita. Samalla Kristus muistutti ensin Pietaria ja myöhemmin muitakin opetuslapsia heidän hengellisestä vastuusta ja valtuutuksesta sitoa ja päästää ihmisten syntejä.
“Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." (Matt. 16:19)
Tämä Pietarille ja muille opetuslapsille annettu valtuutus on erittäin merkittävä kohta siinä, että miten me ymmärrämme pappeuden ortodoksisessa kirkossa. Jokaisen seurakuntalaisen on hyvä tietää, että mitä kaikkea kuuluu seurakunnanpaimenen tehtäviin. Tämä jo siitä syystä, että jokaisella on oikeus odottaa papin ja myös piispan toimivan tietyllä tavalla ja jos hän laiminlyö tehtäviään, niin silloin muistuttaa häntä näistä tärkeistä asioista.
Kristuksen apostoleille antama valtuutus sitomisesta ja vapauttamisesta ei liity vain katumuksen mysteerioon, vaan se on ymmärrettävä paljon laajemmin. Juutalaisuudessa rabbilla, eli opettajalla oli oikeus jossain määrin tulkita lakia ja sääntöjä, että mikä tietyssä tilanteessa oli oikein ja mikä väärin. Tämä oli itse asiassa merkittävä oikeus, sillä joku rabbi saattoi antaa miehelle luvan ottaa ainoastaan yhden vaimon, kun toinen rabbi antoi taas luvan ottaa neljä vaimoa.
Meidän päivinämme pappi ei tietenkään anna lupaa ottaa neljää vaimoa, mutta muihin asioihin seurakunnan papilla ja erityisesti rippi-isällä on oikeus antaa ohjeita. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon paastosäännöt. Tiettyjä yleisohjeita on olemassa liittyen paastoamiseen, mutta ihmisen elämäntilanteeseen saattaa liittyä sellaisia asioita, jotka puoltavat sitä, että paastosta voi poiketa. Tässä tapauksessa kysymys on tietenkin jokaisen ihmisen omasta edusta.
Pappi on nimenomaan sitä varten, että hän voi antaa ohjeita siihen, että miten jokainen ihminen pystyy parhaiten toteuttamaan uskonmukaista elämää. Pappi luonnollisesti kantaa myös vastuun siitä, jos hänen antamansa ohjeet poikkeavat tavanomaisesta käytännöstä.
Toinen seikka joka pohjautuu juutalaiseen käsitykseen sitomisesta ja päästämisestä liittyy seurakunnan jäsenyyteen. Muistamme evankeliumista varmasti maininnan siitä uhasta, että ihmisiä erotettaisiin synagogasta, eli tätä kautta nimenomaan seurakunnasta. Seurakunnasta erottaminen ymmärrettiin tuohon aikaan lähes kaiken loppuna, sillä ilman seurakuntayhteyttä ei ollut myöskään yhteyttä Jumalaan. Meidän päivinämme käsitys seurakuntayhteydestä ja sen merkityksestä on valitettavasti pahoin hämärtynyt. Hyvin monet kokevat seurakuntayhteyden ylimääräisenä uskonhurskauden osoituksena, vaikka todellisuudessa seurakuntayhteys on aina samalla yhteyttä Kristukseen.
Papin tehtävänä tähän liittyen ei ole niinkään erottaa ketään seurakunnasta, vaan enemmänkin vastaanottaa ihmisiä seurakuntaan ja varmistaa, että jokainen liittyjä tietää sen, että mihin hän on sitoutumassa. Ortodoksiseen kirkkoon ei voi liittyä pelkästään paperilla tai internetin välityksellä. Papin tehtävän on ”sitoa” ihminen kirkkoon varmistamalla, että tämä vapaasta tahdostaan ja kaikessa rauhassa saa tutustua kirkon Traditioon ja halutessaan tulla sitten Kirkon jäseneksi. Yhtä lailla papin velvollisuus on ”päästää” ihminen pois kirkosta, jos hän tätä haluaa.
Näemme siis Kristuksen opetuslapsille antaman valtuutuksen sitomisesta ja päästämisestä paljon laajempana, kuin pelkästään katumuksen mysteerioon ja synninpäästöön liittyen. Joku voi nähdä tämän asian todellakin pelkkänä valtana, mutta enemmänkin kysymys on papiston velvollisuudesta.
Piispojen ja heidän kauttansa myös pappien velvollisuutena on opettaa ja samalla vastata seurakuntalaisten tarpeista. Mikäli papisto syystä tai toisesta ei kykene näitä Kristuksen antamaa valtuutusta täyttämään, niin silloin kenellä tahansa on oikeus kysyä, että miksi näin ei tapahdu?
Kysymys ei läheskään aina ole tietoisesta velvollisuuksien laiminlyönnistä, vaan monesti taustalla voi olla uupumusta tai siihen liittyvää hajamielisyyttä. Rakkauden osoittaminen omaa sielunpaimenta kohtaan edellyttää, että heille annetaan rakentavaa palautetta ja heiltä rohkeasti kysytään asioita, jotka liittyvät hengelliseen elämään.
Kristuksen Pietarille, muille apostoleille ja heidän kauttansa kaikille pappeuteen vihityille antama valta sitoa ja päästää pitää sisällään hyvin paljon. Vastuu on lopulta hyvin suuri. Tämän vuoksihan me kaikissa jumalanpalveluksissa kannamme esirukouksia oman hiippakuntamme piispan puolesta, että Jumala antaisi hänen rukouksen sanojen mukaisesti: ”—rauhassa kauan elää pyhille seurakunnillesi turvattuna, kunnioitettuna, terveenä ja Sinun totuutesi sanaa oikein opettavana.”
Amen.
