Sovintosunnuntaina luettu ote
Kristuksen vuorisaarnasta antaa meille ohjeen siitä, että miten meidän tulisi
oikealla tavalla paastota. Kristus opettaa seuraavasti:
”Kun paastoatte, älkää
olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi,
jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo
palkkansa saaneet.” (Matt. 6:16)
Juuri tämä opetus saattaa
myös hämmentää meitä. Jos paastosta ei saa kerran tehdä ulkoista asiaa minkä
muut ihmiset näkevät, niin miten me oikein silloin pystymme julkisesti
paastoamaan?
Kenties meidän onkin asian selvyydeksi tarkasteltava hieman sen
ajan paastoamista. Siihen näet
kuuluivat ulkoiset merkit, kuten itsensä pyyhkiminen tuhkalla ja
säkkivaatteeseen pukeutuminen. Näin muut ihmiset saattoivat nähdä, että kuka
hurskaasti halusi noudattaa paastoa. Kristus ei tässä kohden moittinutkaan
sitä, että paasto näkyisi muille, vaan sitä, että ihminen näytti pelkästään
paaston ulkoisia merkkejä ja jätti todellisen hengellisen ja sisäisen paaston
ja elämänmuutoksen tekemättä.
Kyse oli ikään kuin jostain näytelmästä, jossa esiintyjät pukivat
roolivaatteet päälle ja näyttelivät sellaista hahmoa, joka poikkesi heidän
todellisesta persoonastaan. Kristus tuomitsi ulkokultaisen näyttelemisen, mutta
ei sitä, etteikö paastoaminen voisi kuitenkin tulla esille silloin kun sitä
vilpittömin mielin harjoittaa.
Kristus sanoo, että pelkästään ulkoisen hurskastelun takia paastoavat
ovat jo saaneet palkkansa. He ovat saanet tässä ajassa sen haluamansa ulkoisen
kunnioituksen ja ihailun muilta ihmisiltä, kun näyttäytyvät tuhkattujen
kasvojensa ja säkkikankaisten vaatteidensa vuoksi riutuneilta. Mutta me emme
saa paastota muiden ihmisten vuoksi, vaan itsemme vuoksi. Ja me emme saisi
hakemalla hakea kiitosta ja palkintoa tässä ajassa, vaan toiminnan tulisi
tähdätä palkintoon, jonka saamme iankaikkisuudessa.
Paaston ulkonaiset asiat eivät itsessään auta, jos ne eivät johda
mihinkään. Muistammeko profeetta Joonan, jonka Jumala lähetti viemään sanomaa
niniveläisille:
”Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat
paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen. Kun
Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui
säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun.
-- (Kuningas) käski kuuluttaa koko Ninivessä: --Kaikkien, niin
ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien
on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja
hylätköön väärät tekonsa. Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja
antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.
Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti
mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli
sanonut tuhoavansa heidät.” (Joona
3.luku)
Jumala ei pelastanut Niniveä tuhkan ja säkkikankaaseen pukeutumisen
vuoksi, vaan nimenomaan sen vuoksi, että ihmiset ”kääntyivät pahoilta
teiltään”. Ulkoinen toiminta tuki ja
osaltaan heijasti tuota ihmisen sisäistä kääntymystä, mutta itsessään ulkoiset
asiat eivät ole riittäviä.
Mutta vaikka meitä kannustetaankin välttämään tällaista vääränlaista
ulkokultaisuutta, niin hyvien
tekojen ei tarvitse kuitenkaan pysyä salassa. Opettaahan Kristus meitä myös
seuraavasti: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he
näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16)
Miten tämä sitten on toteutettavissa?
Meidän tulee paastota ja rukoilla niin, että se tapahtuu julkisesti,
jolloin me voimme olla muille kannustavana esimerkkinä. Erityisesti meillä
Suomessa esimerkkinä oleminen on tärkeää, sillä liian monet uskonnolliset tavat
ja arvot ovat hävinneet kansan keskuudesta. Jos me peittäisimme omasta
elämästämme kaiken uskonnollisuuden, niin kohta meillä ei olisi enää mitään
jäljellä. Siksi meillä tulee olla rohkeutta toimia julkisesti vailla häpeää.
Mutta samanaikaisesti me emme kuitenkaan saa itse mainostaa itseämme,
koska silloin nuo hyvät asiat menettäisivät niiden todellisen hyödyn. Monet
kirkon pyhistä ihmisistä tulivat tunnetuksi juuri siitä, että he eivät
milloinkaan hakeneet kunniaa itselleen. Pyhät ihmiset eivät osoittaneet
itseään, vaan he osoittivat Jumalaa.
Paasto ei ole siis vain tapa tai hurskauden osoittamista ulospäin. Sen
tarkoituksena on auttaa meitä muuttumaan sisältä päin uusiksi ihmisiksi, joilla
on terve suhde Jumalaan ja lähimmäisiin. Kun paastoamme, niin paastotkaamme
vilpittömästä muutoksen ja pelastuksen halusta, ei vain siksi, että paasto on
vain jokavuotinen tapa. Ensimmäinen ja tärkein askel muutoksessa on se, että me
haluamme muuttua. Aivan kuten Tuhlaajapojallakin syttyi halu palata takaisin
isänsä kotiin. Niinpä ensimmäinen askel meidänkin paastossa ja lopulta myös
pelastuksessamme on se, että me sitä todellakin haluamme.
