Kristuksen on kertonut vertauksen miehestä, joka järjesti suuret pidot. (Luuk. 14:16-24) Kun kaikki oli valmiina, niin hän lähetti palvelijansa hakemaan kutsuvieraat paikalle. Nämä kuitenkin kieltäytyivät toinen toisensa jälkeen vedoten erilaisiin tekosyihin.
Kun palvelijat palasivat takaisin ilman vieraita, niin isäntä lähetti heidät hakemaan pitoihin ihmisiä katujen ja torien laidoilta ja tämän lisäksi vielä kauempaakin maanteille ja kylien kujille. Vertaus päättyy pelottavaan toteamukseen siitä, että nuo tulematta jättäneet eivät pääse pitopöytään.
-"Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja."
Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö meitä olisi kutsuttu Jumalan yhteyteen. Jos muistelemme luomiskertomusta, niin huomaamme, että alunperin ihmisen paikka oli olla kiinteässä yhteydessä Jumalaan. Syntiinlankeemus erotti ihmisen tuosta kiinteästä yhteydestä, mutta luontainen kaipaus kohti Jumalaa on säilynyt.
Eikä Jumala ole kääntänyt selkäänsä meille. Valmistaudumme juuri Kristuksen syntymäjuhlaan. Mikä voisi sen suuremmalla tavalla kertoa siitä, kuinka paljon Jumala meitä ihmisiä rakastaa. Hänhän lähetti Ainokaisen Poikansa meidän ihmisten keskelle, jotta meillä olisi tie pelastukseen. Tästä pyhä Johannes Krysostomos sanoo joulusaarnassaan seuraavasti:
”Jotta tullessaan meidän keskellemme, hän voisi opettaa ja opettamalla johdattaa meidät kädestä pitäen tuntemaan asioita joita ihminen ei voi nähdä. Sillä ihmiset uskovat silmien olevan luotettavampia kuin korvat ja he epäilevät sitä, mitä he eivät näe. Niinpä hän on sallinut näyttää itsensä ruumiillisena, jotta Hän voisi poistaa kaikki epäilykset.”
Mutta vaikka Kristus tuli ihmisten keskelle, julisti Jumalan Evankeliumin ilosanomaa, antoi meille esimerkin rakkaudesta, nöyryydestä ja kärsivällisyydestä sekä lopulta antoi henkensä lunastaakseen meidät, niin siitä huolimatta kaikki eivät halua Jumalan yhteyteen.
Mistä tämä kertoo?
Se kertoo siitä, että ihmisellä on kaikkea maallista niin paljon ympärillään, että hän ei osaa arvostaa niitä hengellisiä rikkauksia, joita Kristus on kehottanut keräämään taivasten valtakuntaan.
Tähän liittyen ihmisillä on edelleen suuri kiusaus toimia niin kuin vertauksen ensimmäisinä kutsutut, jotka toinen toisensa perään kieltäytyivät kutsusta. Lyhyesti voisi todeta, että näillä oli "parempaa tekemistä".
Tämän päivän elämää leimaa hyvin vahvasti tuo jatkuva tekeminen ja suoranainen kiirehtiminen. Meidän täytyy suorittaa erinäisiä asioita toinen toisensa jälkeen. Vapaa-aikakin voi olla tuolloin suorittamista, jonka täytyy edetä tietyn kaavan mukaan.
Tällaiseen elämään meitä kannustaa se ajattelu, että kaikesta on saatava mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty irti. Tämän vuoksi aikaa ei kerta kaikkiaan voi käyttää muuhun.
Mutta kaikella on hintansa. Me niitämme sitä, mitä olemme kylväneet. Jos me omassa elämässämme ainoastaan suoritamme asioita, annamme pois aikaamme sekä voimiamme tai otamme päällemme suuria taakkoja, niin toki se vaatii veronsa. Ihmisen henkinen tasapaino alkaa järkkyä. Se voi järkkyä niinkin paljon, että ihminen tekee pahaa itselleen ja lähimmäisilleen. Tästä kertovat karua kieltä uutisten otsikot.
Mitä meidän sitten pitäisi tehdä?
Totta kai meidän tulee tehdä työtä ja hoitaa päivittäiset tehtävämme. Meidän tulisi kuitenkin antaa aikaa itsellemme, jotta voisimme palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme. Kristus itse vetäytyi aika ajoin erämaahan rukoilemaan. Hänkään ei jatkuvasti kiirehtinyt taikka suorittanut.
Me tarvitsemme myös aikaa hiljentymiseen. Erityisesti nyt, kun lähestymme suurta juhlaa, niin sielumme lähes tulkoon huutaa tuota rauhaa ja hiljentymistä. Meillä on monia tapoja hakea tuota rauhaa ja hiljaisuutta, mutta viime kädessä Jumala on se, joka parhaiten pystyy vastaamaan meidän rauhattomuuteemme. Muistammeko, mitä Kristus sanoi Martalle?
"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." (Luuk. 10:41-42)
Rukoileminen on hiljentymistä ja rauhoittumista. Meidän tulisi käyttää mahdollisimman paljon aikaamme rukoukseen, joka pystyy vastaamaan meidän rauhattomuuteemme monta kertaa paremmin kuin mikään television saippuasarjoista. Aikaa tulisi antaa myös lähimmäisillemme. Tänä päivänä erityisesti perheet kärsivät tästä rauhattomuudesta ja suorittamisen kulttuurista. Kuinka paljon ihmiset antavat todellista aikaa lapsilleen? Tätä rauhattomuuden ja suorittamisen kulttuuria ei varmasti hillitse se, että kauppoja ja liikekeskuksia pidetään auki kohta ympäri vuorokauden.
Jos ihmiset laiminlyövät ajan antamisen itselleen ja Jumalalle, niin oma hengellinen hyvinvointi kärsii. Jos ihmiset laiminlyövät vielä lähimmäisensäkin, niin silloin siitä kärsii yhä useampi.
Kristuksen syntymäjuhla on jo hyvin lähellä. Sen sanomassa korostuu rauha ja se, että osaisimme kuitenkin oikealla kiirehtiä Kristuksen luokse, joka antaa lohdutuksen meidän pahaan oloomme. Me emme lopulta voi saavuttaa mitään pysyvää hyvää ellemme kulje Jumalaa kohti. Vaikeaa tämä ei ole, sillä meitä on kutsuttu Kristuksen yhteyteen jo 2000 vuoden ajan. Alkaen paimenista ja tietäjistä.
Jälleen kerran on itsestämme kiinni, miten vastaamme tuohon kutsuun. Tosiasia on, että "Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja."
