Pitkien paastokausien lisäksi ortodoksisessa kirkossa on myös viikottaisia paastopäiviä, jotka toistuvat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ympäri vuoden. Yleisimmät viikottaiset paastopäivät ovat keskiviikko ja perjantai, joista ensimmäistä vietetään Kristuksen kavaltamisen muistoksi ja jälkimmäistä Kristuksen kärsimysten muistoksi.
Mutta miksi Kristuksen kavaltaminen voi olla niin merkittävä tapahtuma, että sille on osoitettu oma viikottainen muistopäivänsä? Varmasti tälle löytyy hyvinkin seikkaperäinen teologinen perustelu, mutta yritän lähestyä tätä aihetta nyt hieman toisella tavoin.
Juudas on ennen kaikkea meille äärimmäisen varoittava esimerkki siitä, että mihin ihminen voi ajatua, kun ihminen antaa pahalle tilaa toimia. Meidän on muistettava, että Juudaksella oli kaikkien muiden ihmisten tavoin vapaa tahto tehdä elämässään valintoja. Jumala auttaa ihmistä, kun ihminen ojentaa kätensä kohti Jumalaa, mutta samalla tavoin Saatana voi saada ihmisestä otteen. Hyvin arkipäiväinen sanonta "antaa pirulle pikkusormensa" on itse asiassa hyvinkin syvällinen ja osuva.
Voimme kuitenkin hämmästellä, että miten Juudas saattoikaan ajatua niin kauas hyvyydestä, että kavalsi ja käytännössä myi oman opettajansa kuolemaan?
Tähän on varmaan moniakin syitä, mutta kahta erityistä seikkaa on Juudaksen kohdalla korostettu.
Ensinnäkin hänen sanottiin olleen hyvin ääri-isänmaallinen. Juudas oli tämän olettamuksen mukaan ollut selootti, kapinallinen, joka halusi raivata roomalaiset miehittäjät pois väkivaltaa kaihtamatta. Yleinen käsitys on, että Juudaksen odotukset Jeesuksesta messiaana ja vapahtajana olivat jotain muuta mitä Kristus todella oli. Tämän seikan Juudas jonkin ajan kuluttua huomasi. Kristus ei puhunut mitään taistelemisesta miehittäjiä vastaan. Hän puhui rauhasta ja rakkaudesta. Jopa sellaisesta rakkadesta, joka täytyi ulottaa koskemaan myös vihamiehiä. Juudaksen suuret odotukset mahtavasta sodanjohtajasta alkoivat romahtaa. Jeesus ei marssinut Palmusunnuntaina mahtipontisesti Jerusalemiin sotaratsulla ratsastaen ja aseistettujen sotilaiden saattelemana, vaan hän tuli paikalle kaikessa rauhassa aasilla ratsastaen ja lasten saattelemana. Juudas oli pettynyt. Juudaksen väärät kuvitelmat Kristuksesta alkoivat myrkyttää hänen mieltään.
Toinen Juudakseen liittyvä piirre löytyy suoraan evankeliumista. Evankelista Johannes kuvaa (12. luvun alussa) sen, kuinka Maria voiteli Kristuksen jalat kalliilla tuoksuöljyllä. Juudas närkästyi tästä ja totesi, että miksi öljyä ei ennemmin myyty ja annettu siitä saatuja rahoja köyhille. "Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan." (Joh. 12:6)
Juudas oli rahanhimoinen ja tuo rahanhimo yhdessä väärien odotusten kanssa ajoi hänet lopulta kavaltamaan oman opettajansa kolmestakymmenestä hopearahasta. Vastakkainasettelu Jeesuksen jalkoja voidelleen Marian ja Juudaksen välillä oli hämmästyttävä. Maria ei vuodatti pienen omaisuuden Jeesuksen jalkoihin, kun taas Juudas suhteellisen pienestä summasta kavalsi opettajansa. Maria osoitti rakkautensa Jeesusta kohtaan, kun taas Juudas vihassaan antoi pahalle täydellisen toimivallan ja myi oman opettajansa.
Juudaksen toiminta ei tapahtunut hetken mielenjohteesta, vaan kaikki oli tarkoin harkittua. Hän pystyi toteuttamaan kaiken niin salassa, ettei kukaan muista opetuslapsista huomannut mitään. Kaikki olivat täysin hämmästyneitä aterialla kuullesaan Jeesukselta, että yksi heistä olisi kavaltaja. Mikäli joku opetuslapsista olisi saanut vihiä Juudaksen toimista, niin he olisivat epäröimättä tehneet tyhjiksi hänen suunnitelmansa. Juudas kuitenkin näytteli roolinsa täydellisesti, mutta Kristusta hän ei voinut petkuttaa. "Mitä aiot, tee se pian!" (Joh. 13:27)
Juudas sinetöi oman loppunsa hirttämällä itsensä. Tällä tavoin hän tuhosi viimeisenkin mahdollisuutensa mielenmuutokseen ja katumukseen. Pietarikin toimi väärin kieltäessään kolmesti Kristuksen. Tämän seurauksena hän poistui paikalta itkien katkerasti. Hän ei kuitenkaan tuhonnut itseään ja saikin myöhemmin mahdollisuuden kolmesti tunnustaa rakastavansa Kristusta.
Monet suuren viikon veisuista kuvaavat ankarin sanoin Juudaksen toimintaa. Niiden tarkoituksena ei ole uhmakkaasti herjata Kristuksen kavaltajaa, vaan ne muistuttavat ennemmin siitä että, mihin kaikkeen ihminen on kykenevä, kun hän antaa vallan-ja rahanhimon viedä itsensä pimeyteen.
Ja palataksemme siihen mistä lähdimme liikkeelle eli paastopäivään. Kristuksen kavaltamisen muistoksi vietettävä viikottainen paastopäivä todellakin muistuttaa meitä siitä, että meidän tulisi tarkkailla jatkuvasti itseämme ja taistella himoja ja vääriä riippuvaisuussuhteita vastaan. Väärät kuvitelmat ja yksikin himo voivat viedä ihmisen lopulta hyvin kauaksi Jumalasta.
