Papin ammatissa ei voi välttyä näkemästä sitä tosiasiaa, että kirkossakävijöiden määrä on vuosien varrella vähentynyt. Tätä ei voi tietenkään yleistää, sillä varmasti kasvukeskuksissa tilanne voi olla jopa päinvastainen.
Oli kysymys sitten mistä tahansa kirkkokunnasta, niin yleinen suuntaus on ollut vähenevä. Päivän uutinen antaa kuitenkin toivoa paremmasta, sillä jonkinlainen pohja on ilmeisesti saavutettu, koska suuntaus on taas nouseva (todennäköisesti edelleen vain niissä kasvukeskuksissa).
Mutta onko tilanne sittenkään niin huono, vaikka kirkot eivät juuri nyt pullistele väkeä? Voi olla ainoastaan minun omaa kuvitelmaa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kirkossa on nyt suhteessa enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat siellä palavasta rakkaudesta Jumalaa kohtaan.
Edellä oleva toteamus voi tuntua hyvin julmalta, sillä nythän minä tässä väitän, että aikaisemmin kirkossa on ollut suhteessa enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat olleet siellä muusta kuin kristillisistä syistä.
Mutta eikös kirkossa käyminen ollutkin aikaisemmin yleisempää? Se kuului ihmisten viikottaiseen rytmiin siinä, missä tänä päivänä töllätään Salattuja elämiä telkkarista. Kirkossa käyminen oli tapa. Se oli sosiaalinen tapahtuma, johon mentiin näyttämään itseään ja katsomaan ketäs muita siellä paikalla oli. Sinne mentiin tapaamaan ihmisiä. Kirkossa käymätön ihminen oli jossain määrin epäsosiaalinen mörkö.
Seurakunnalliseen elämään osallistumisella haluttiin myös saavuttaa ulkoista statusta. Kirkkovaltuustoon kuuluminen oli ihan arvovaltainen ja jees juttu ja toimi myös hyvänä korvikkeena niille katkeroituneille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet kunnanvaltuustoon.
Koska kirkossa käyminen ei enää tänä päivänä ole niin muodissa, niin siellä käyvät enemmän enää ne ihmiset, jotka eivät mene sinne tavan tai sosiaalisen statuksen vuoksi, vaan todella palavasta rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Joku saattaa tietysti etsiä sieltä myös selitystä sille, että mikä on elämän merkitys jne. Joka tapauksessa nykyään ihmistä ajaa kirkkoon enemmän sisäiset kuin ulkoiset motivaation lähteet. Tämän vuoksi uskallan väittää, että vaikka kirkossa käy vähemmän ihmisiä, niin laatu on kuitenkin suhteessa parantunut.
Eli väki vähenee, mutta laatu paranee!
