Sairas päivä

Niin, paljonhan tuosta Noro-viruksesta on puhuttu ja pääsinhän siitä lopulta osalliseksi. Se hyvä puoli tuossa lasten päivähoidossa on, että tuollaiset "mukavat" tuliaiset todellakin tulevat kotiin asti. Ensi oli Liisa, sitten Anna ja viime yönä sekä minä että vaimo aloitimme oireilun.

Kaikkein surkeinta on varmasti se, että voimat häviävät ihan kokonaan. Lisäksi tästä sai oikein kunnollisen päänsärkyn, kun nestehukka alkoi puskemaan päälle.

No joo. Olisiko mitään hyviä uutisia sitten tiedossa. Ainakin se, että Pääsiäinen lähestyy ja se on aina kivaa se. Kirkkovuoden parasta aikaa ehdottomasti.

Itse asiassa en nyt jaksa kirjoittaa enempää juuri nyt, mutta palailen tänne heti, kun aivotyöskentelyni antaa siinä suhteessa myöten.

Rehellistä politiikkaa?

Olen joskus kuullut sanonnan siitä, että joku ihminen voi olla liian rehellinen ollakseen polittikko.
Tarkoittaako tämä sitten sitä, että poliitikot ovat epärehellisiä?

En haluaisi vetää näin jyrkkää johtopäätöstä ja varmasti on paljon poikkeuksiakin, mutta olisiko kuitenkin niin, että poliitiikassa vaaditaan tietynlaista röyhkeyttä, jonka lisäksi menestyksen avaimena on se, että ihminen osaa luovia totuuden rajamailla?

On eräs toinenkin sanonta siitä, että jos yhdelle kumartaa, niin samaan aikaan joutuu pyllistämään toiselle. Politiikan huipulle pääseminen edellyttää mahdollisimman laajaa kannatusta. Käytännössä mahdollisimman monelle pitää kumartaa ja mahdollisimman harvalle saisi pyllistää. Toimiiko tämä yhtälö sitten?

Ei se toimi. Sen vuoksi, poliitikon pitää olla mahdollisimman epämääräinen lausunnoissaan, jolloin ne voidaan tulkita mahdollisimman monella tavoin. Lisäksi poliitikon pitää antaa jatkuvasti hyvältä kuulostavia lupauksia, joiden toteutumista voidaan lykätä aina hitusen eteenpäin. Tämä toimii samalla tavoin kuin satu hiirestä, joka toimi kissalle räätälinä. "Ei tästä tullut takkia, mutta tästä saa liivin....Ei tästä tullut liiviä, mutta saahan tästä vielä lapaset". Eli jatkuvasti luvataan jotain ja pidetään toivoa yllä.

Kysymys ei ole siis suoranaisesta valehtelusta, mutta on hyvin vaikea myöntää, että kaikki olisi kovin avointa ja rehellistä. Mutta mitäs tässä toisaalta ihmettelemään... Jos poliitikko lupaisi suoralta kädeltä vain lapasia takin sijaan, niin kuka tällaista viitsisi äänestää. Rehellisyys ei siis toimi. Jos äänestäjät eivät rankaise tätä liian rehellistä poliitikkoa, niin ainakin puoluetoverit osaavat ampua alas tällaisen totuudenpuhujan, joka pissii omaan saappaaseen.

Outoa on politiikka...

Arvostus ja palaute

Jokainen työntekijä tarvitsee työssään ohjausta, rakentavaa palautetta, kannustusta ja arvostusta. Meillä on harhakuvitelma siitä, että kirkon työntekijät eivät erikseen tarvitse esimerkiksi arvostusta, koska yleisesti ottaen heitähän kunnioitetaan. Tämä kunnioitus kuitenkin liittyy enemmän asemaan kuin työpanokseen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, joten tämä ei pitkällä aikavälillä voi tukea itse työssä jaksamista.

Merkittävä asema arvostuksen ja palautteen saamisella on omalla työyhteisöllä ja nimenomaisesti esimiehillä ja työtovereilla. Suomen ortodoksisessa kirkossa asia on tällä hetkellä monessa suhteessa ongelmallinen. Seurakunnat ovat alueellisesti hyvin laajoja ja siten kaukana toisistaan. Lisäksi monet näistä seurakunnista ovat yhden papin seurakuntia, joissa ei sisäisestikään ole vertaistukea saatavilla. Papiston kokoontumisia järjestetään aika ajoin, mutta useimmiten kokoontumiset liittyvät puhtaasti koulutukseen tai sitten ne ovat työhön liittyviä palavereja. Tällaiset tapaamiset ovat tietysti välttämättömiä, mutta niiden vaikutus ei ole samalla tavoin terapeuttinen verrattuna tapaamisiin, joiden taustalla ei ole suorittaminen.

Vähintäänkin yhtä suuri ongelma syntyy silloin, jos suhde esimieheen ei ole toimiva. Suurin ongelma ei tässä tapauksessa ole siinä, että suhde olisi itsessään ongelmallinen, vaan se, että kohtaamisten määrä on käytännössä hyvin olematon tai muutoin muodollinen. Esimerkiksi papin ja piispan kohtaaminen pelkästään jumalanpalvelusten tai muiden seurakunnallisten tilaisuuksien puitteissa ei luo pohjaa sille, että pappi saisi tällöin oikeaa työhön liittyvää ohjausta ja rakentavaa palautetta. Näissä tilanteissa jumalanpalveluksen kaavaan tai muihin yksityiskohtiin tarttuminen ei myöskään ole työn kokonaisuuden kannalta sellaista rakentavaa palautetta, että se nostaisi papin itsetuntoa tai kokemusta siitä, että hänen tekemänsä työ on arvokasta. On siis tehtävä ero tekniseen suorittamiseen liittyvän palautteen ja rakentavan palautteen välille.

Raha - Lähes välttämätön renki, mutta tosi huono isäntä

Joskus sitä ihan ihmettelee, että onko enää asioita, joihin raha ja omaisuus ei jollain tavalla vaikuttaisi?

- Suuret yhtiöt siirtävät toimintaansa ulkomaille, koska siellä on halpaa työvoimaa ja tätä kautta voittoa saadaan enemmän.
- Kauppoja halutaan pitää auki vuorokauden ympäri ja kaikkina viikonpäivinä, koska tällöin voittoa saadaan enemmän.
- Pieniä kouluja lakkautetaan ja yhdistetään suurempiin yksiköihin, jotta saataisiin lisää säästöjä.
- Eläkeikää halutaan nostaa huomattavasti, koska tämä takaa sen, että koko valtion taloudellinen tilanne pysyy tulevaisuudessakin vakaampana.
- Yliopiston laitokset pyrkivät suoltamaan yhä enemmän ja enemmän tutkintoja ulos, koska rahoitusta säätää enemmän määrä kuin laatu.

Yksittäinen ihminen tekee ja toimii kaikessa sillä tavoin, että taloudellinen hyöty olisi hänelle mahdollisimman suuri. Tähän häntä kannustavat esimerkiksi kaikki se, mitä edellä on mainittu. Esimerkiksi työmotivaationkin lähteenä ovat yhä enemmän ja enemmän palkankorotukset. Vapaa-aika on toissijainen asia.

Valitettavasti nykypäivän ihmisestä on tullut puhtaasti taloudellisesti ajatteleva työnarkomaani, jonka koko elämä tuntuu olevan yhtä suorittamista.

Eräs keino voittaa tällainen vääristynyt asenne on se, että rahaan ei yksinkertaisesti kiinnytä liikaa. Tällöin ihminen pystyy allekirjoittamaan esimerkiksi seuraavat lausahdukset:

- Voin ottaa palkatonta virkavapaata, koska silloin saan olla enemmän perheeni parissa.
- Voin antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, koska on ihmisiä, jotka tarvitsevat sitä enemmän.
- Pystyn autaamaan toista ihmistä (esim. lainaamaan autoani toiselle) ajattelematta ensimmäisenä korvausta tai vastapalvelusta.

Pystymmekö palaamaan siihen, että hyvinvointi kävisikin taloudellisen ajattelun edelle:
- Mitä jos olisi pienempi kouluja, joissa lapsilla ja opettajilla olisi parempi olla?
- Mitä jos ihmiselle annettaisiinkin enemmän aikaa olla läheistensä kanssa?
- Mitä jos mielenterveystyöhön panostettaisiin enemmän?
- Mitä jos laadukkaaseen tiede- ja kulttuurityöhön panostettaisiin enemmän? (Tulokset eivät ole aina heti näkyvissä, mutta ne vaikuttavat henkiseen ja -myös fyysiseen hyvinvointiin).

Raha on välttämätön renki, mutta isäntänä se on erittäin huono. Aina kun rahasta tulee isäntä, niin se riistää jotain pois meidän hyvinvoinnistamme!

Kirkkomusiikin pohjaton suo

Eri ortodoksisuuteen liittyvissä keskustelufoorumeissa palataan yhä uudestaan ja uudestaan kysymykseen Bysantti vai Venäjä? Tällä hetkellä kuuumana perunana on kirkkomusiikki, joka jakaa mielipiteen karkeasti sanottuna kolmeen:

Ensinnäkin ovat ne, jotka kaiken olevan niin kuin ennenkin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kirkkomusiikin pitää edustaa tyyliä, jota se on ollut suurinpiirtein 1700-1910-lukujen välisenä aikana. Heidän mielestään tämä on sitä ortodoksisen kirkkomusiikin todellisen perinteen kunnioitusta, koska tähän ihmiset ovat tottuneet. Musiikki on varmasti taiteellisesti korkeata ja korkealentoista, mutta kuinka hyvin se palvelee jumalanpalveluksen rukouksellisuutta on sitten toinen kysymys. Samanlaisia kiksejä ihmiset saisivat varmasti oopperasta tai teatterista. Kuitenkin, näistä joutuu maksamaan, niin on parempi tosiaan mennä kirkkoon, jossa pääsee nauttimaan tästä musiikista ilmaiseksi. Tässä tapauksessa kysymys on puhtaasti tottumuksesta, jonka perusteella väitetään, että tämä tyylisuuntaus olisi se ainut ja oikea.

Toisena mielipiteenä on sitten bysanttilainen kirkkomusiikki. Koska aimmin totesin, että ihmiset ovat aikojen saatossa tottuneet tiettyyn tyyliin, niin sen vuoksi tällaista bysanttilaista kirkkomusiikka on vaikea omaksua heti kättelyssä. On niitä, jotka näkevät tämän puhtaana mylvimisenä. Oli miten oli, niin tämä tyyli palvelee kuitenkin enemmän sanoja ja tätä kautta rukouksellisuutta, vaikka varmasti sekin on käynyt läpi joitakin muutoksia. Musiikki on kuitenkin niin voimakkaasti sidoksissa ympäristöönsä ja vallitsevaan kulttuuriin, että bysanttilaisen kirkkomusiikin sovittaminen 1:1 suomalaisiin puitteisiin on käytännössä hyvin vaikea tehtävä. Tämä on ehkä yksi syy siihen, että muutoin niin hyvä kirkkomusiikki saa osakseen väheksyntää täällä meillä päin.

Kolmantena mielipiteenä on sitten oman kansallisen kirkkomusiikin kehittäminen. En oikein tiedä, että millaisilta lähtökohdilta tätä pitäisi toteuttaa? Kuulostaisiko Kerubiveisu hyvältä "Vakaa vanhan Väinämöisen" sävelmällä? Kirkkoarkkitehtuurin ja ikonitaiteen tuotokset 1950-luvun jälleenrakennuskaudelta ovat myös pääosin surullista katsottavaa. Kirkot ovat joko mutterin, kolmion tai laatikon mallisia mahdollisine piikkitorneineen. Ikoneissa kuvatut hahmot taas ovat mustia kasvoiltaan ja kaikki ääriviivat ovat viivottimella vedettyjä. En halua edes tietää, millaiselta kirkkomusiikki kuulostaa tähän sapluunaan sovitettuna.

Löytyisikö neljättä näkemystä?
Arkkipiispa Paavalin muoviliturgia bysanttilaisen kirkkomusiikin pohjalta on ihan hyvä ja toimiva vaihtoehto. Mutta sekään ei ole lopulta saanut niin suurta jalansijaa kirkossamme. Ehkä malllia voisi sittenkin ottaa Venäjältäkin, mutta paljon varhaisemmalta ajalta kuin 1700-1800-luvuilta. Vanha znamenni-musiikki voisi olla toimiva vaihtoehto. Esimerkiksi monissa Venäjän luostareissa on herätty käyttämään tätä kauan unohduksissa ollut kirkkolaulutyyliä. Esimerkiksi Vanhan Valamon luostarissakin voi tätä kirkkolaulua kuulla tänäkin päivänä. Suomessa kiertueella ollut Konevitsa-kvartettikin lauloi muutamia veisuja, joiden pohjana oli tämä laulutyyli. Tämä znamenni-laulu voi olla aika hyvä ratkaisu meidän nykyistä tilannetta silmälläpitäen.

Lisäksi meidän tulee muistaa vielä eräs hyvin tärkeä asia. Tällä hetkellä jumalanplaveluksissa on edelleen sitä henkeä, että on palveluksen toimittajia / esittäjiä ja sitten on sivustaseuraajia. Asetelma on väärä. Kaikkien pitää osallistua palvelukseen ja tällöin siinä pitää olla enemmän yhteistä laulua ja myös kuoron laulamaa laulua, jossa sanat ja rukouksellisuus korostuvat. Lisäksi nk salaisista rukouksista tulisi luopua kokonaan, koska nämä osaltaan luovat jaottelua, jossa sivustaseuraajien puolesta toimitetaan jotain. Liturgian tarkoituksena on, että KAIKKIEN TULEE YMMÄRTÄÄ JA OSALLISTUA TÄYSIN SYDÄMIN JUMALANPALVELUKSESTA!

Hiihtäen ja pulkalla lomalle

Hiihtolomalle kohta

Olen ollut hitusen aikaa poissa täältä blogistanikin. Eipä ole vain ollut järin tähellistä sanottavaa.

Onnittelut ja monen vuoden toivottelut Ipelle ja Mikolle, jotka saivat juuri toisen pojan. "Pavuksi" ovat kutsuneet, mutta en tiedä löytyykö nimipäivää moiselle nimelle.

Jos ennakkotiedot pitävät paikkansa, niin minusta tulee sitten kummisetä!!! Aivan uskomaton tunne, sillä kohta on 34 vuotta kulunut sillä tavoin, ettei kukaan ole rohjennut minua pyytää kyseiseen tehtävään.

Kyse on tietysti tietoisesta riskin ottamisesta, mutta pyytäjä kantaa vastuun, eikös? :)