YLE:n nettiuutisten sivuilta löytyi tänään juttu siitä, että kirkkohäiden suosio on vähenemään päin. 43 prosenttia kaikista naimisiin menneistä valitsi siviilivihkimisen. Syitä on varmasti monia, liittyen kustannuksiin ja vakaumukseen yms.
Vakaumuksella ja arvomaailmalla on tietysti suurin merkitys. Jos ihminen uskoo johonkin, niin hän toteuttaa aikeensa, vaikka se joskus vaatisi suuriakin ponnisteluja. Mutta vaativatko kirkkohäät lopulta edes suuria ponnisteluja? Omassa työssäni olen sanonut ihmisille, että häiden ei tarvitse olla suuret ja mahtavat, vaikka ne pidettäisiin kirkon seinien sisäpuolella. Toimitus kestää yleensä noin puoli tuntia, joten ei se kestoltakaan ole kohtuuton, vaikka tällaisenkin syyn kuullut sille, ettei haluta kirkkohäitä.
Suurin ongelma lienee siinä, että kristillinen häätoimitus ei merkitse nykyihmiselle mitään. Asia on siis yhdentekevä. Maistraattiin mennään sen vuoksi, että saadaan leimat paperiin ja yhteiselo lain silmissä virallistettua. Kysymys on siis kahden ihmisen keskinäisestä sopimuksesta, jonka kaksi todistajaa allekirjoittaa. Ilman tätä virallista puolta häitähän voisi viettää pelkästään juhlimalla, menemättä edes koko maistraattiin.
Hengellinen arvomaailma on siis kadoksissa kun kirkkohäät eivät kiinnosta. Pyhyyden tunne on kadoksissa, samoin kuin pyhyyden kunnioitus. Tietysti voisi kysyä, että mikä tänä päivänä on ihmiselle pyhää ja arvokasta ja mitä hän kunnioittaa?
Kirkosta ja sen toimituksista halutaan luopua, mutta tietävätkö ihmiset mistä he haluavat luopua? Ihmisen elämään liittyvissä asioissa on hengellinen ulottuvuus, jota ei pysty rahassa ja maallisessa mielessä edes mittaamaan. Me voimme toki kieltää kaiken tuollaisen hengellisyyden ja porskuttaa elämässä eteenpäin. Kysymys kuuluukin, että miksi minä en ottaisi sitä siunausta vastaan, jota minulle tarjotaan? Jos se on yhdentekevää, niin samoin on yhdentekevää iankaikkisuus ja kaikki se, mikä liittyy Kristuksen opetukseen. Jos ihminen sanoo olevansa kristitty, niin silloin hän ottaa Kristuksen mukaan omaan elämäänsä ja tällöin myös avioelämäänsä vihkimyksessä. Jos hän taas kieltää kaiken, niin rehellisyyden nimissä sellaisen ihmisen pitäisi paiskia töitä Jouluna, Loppiaisena ja Helatorstaina, koska eihän kristillisten juhlien pitäisi merkata hänelle mitään.
Kristillisyydestä halutaan poimia kaikkia näennäisesti itseä hyödyttävät asiat, kuten nuo vapaapäivät ja muut sitten jätetään väliin. Hengellisyyden kieltämisellä on oma hintansa, joka tulee väistämättä vastaan viimeistään siinä vaiheessa kun ulkoiset asiat eivät sanele elämisen rytmiä. 50 vuoden kuluttua vanhainkodit pursuavat kirkosta eronneita ihmisiä, jotka ovat ryhtyneet pohtimaan asioita hieman toiselta kantilta. Joku sanoisi, että "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Minä taas sanoisin, että monet ovat jo 50 vuoden kuluttua aivan muualla kuin vanhainkodissa, joten kannattaako todella jättää uskonasioitten pohtiminen siihen pisteeseen saakka?
KUVA: Anna Verikov
Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.
Olkaa hyvä!
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.
Olkaa hyvä!
tiistai 28. heinäkuuta 2009
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Outo vapaus 2
Jos nyt ajattelemme tuota kreikkalaisten suhtautumista lainsäädäntöön ja jopa auktoriteetteihin, niin saatamme jopa ihmetellä moista välinpitämättömyyttä. Onko vapaus todella sitä, että tiettyjä sääntöjä ei tarvitse noudattaa niin kovin tarkkaan?Tähän löytyy kuitenkin järkevä selitys tutkimalla Kreikan historiaa. Turkkilaismiehitys oli erittäin kova pala kreikkalaisille ja kärsimykset olivat suuret. II maailmansodan aikana taas akselivallat olivat miehittäjän asemassa. Tällainen historiallinen tausta on synnyttänyt ihmisten ajattelumalliin käsityksen siitä, että vallanpitäjiin ja viranomaisiin ei voi luottaa ollenkaan.
Vaikka miehittäjät ovat jo aikoja sitten poistuneet maasta, niin siitä huolimatta skeptinen asenna viranomaisia kohtaan on säilynyt. Eräs esimerkki tästä on se, että tapana ei ole soittaa poliisille, vaikka joku tuttava hyppäisi hitusen humaltuneena auton rattiin. Ystävät ovat ystäviä, kun taas viranomaiset ovat viranomaisia.
Ulkomaalaisilla voikin olla joskus vaikeaa ymmärtää, että meillä Suomessa poliisi on ystävämme. Lahjonta ei ole mahdollista ja ketään ei kiduteta eikä muutoinkaan kohdella kaltoin. Nämä ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia kun vertailemme eri maita toisiinsa ja ehkä oudoksumme turistien käyttäytymistä Suomessa. Esimerkiksi monet venäläiset autoilijat ajavat monissa tilanteissa epävarmasti ja jopa ylivarovaisesti. He ilmeisesti pelkäävät viimeiseen asti sitä, että joutuisivat tekemisiin viranomaisten kanssa.Suomessa olemme monesti turhautuneita lainsäädännön ja viranomaisten joustamattomuudesta. Byrokraatinen ajattelu on maassamme valloillaan. Tietysti, eihän byrokratia ole turha asia, sillä sen tarkoituksena on taata jokaiselle kansalaiselle tasapauolinen kohtelu. Joissakin asioissa joustavuutta kuitenkin voisi olla enemmän. Maalaisjärjen poisheittäminen byrokratian nimissä on todellakin joskus turhauttavaa. Mutta onko byrokratia lopulta vapauden rajoittamista? Oli se miten tahansa, niin outoa on vapaus....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)