KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

maanantai 5. tammikuuta 2015

"Iskä! Sun blogi pitää päivittää!"

Näin tokaisi meidän Elisabet, joka oli käynyt tarkistamassa blogini. Päivityksen tarve ei ilmeisesti tarkoittanut varsinaisia kirjoituksia, vaan nimeomaan kohtaa jossa mainitsen olevani "kahden lapsen isä". Olen tätä nykyä kolmen lapsen isä, joten päivitys on tosiaan tarpeen.

Perheemme uusin jäsen on syyskuussa syntynyt poika, joka sai nimenannossa nimekseen Tito. Tästä syystä minun pitäisi varmaan jossain vaiheessa tarjoutua lukemaan kirkossa myös ne epistolat, joissa voin sitten johdantosanoiksi sanoa: "Poikani Tiitus".

Perheenlisäys on saattanut olla syynä myös siihen, että olen päivittänyt blogiani suhteellisen harvakseen. Yritän tässä nyt jollain tavoin korjata asiaa, vaikka ei tässä mitään muuta ihmeellistä kerrottavaa välttämättä olekaan. Menen monesti siitä mistä aita on matalin, eli julkaisen jonkun opetuspuheen minkä olen kirkossa pitänyt. Lisäksi yritän tässä kohtapuolin laittaa muutamia valokuviakin.

Titon nimenanto kahdeksantena päivänä syntymästä.