Herran rukous - Yhteenveto

Liturgisessa yhteydessä Isä meidän – rukous päättyy doksologiaan: ”Sillä Sinun Isä, Poika ja Pyhä Henki on valtakunta, voima ja kunnia, nyt aina ja iankaikkisesti. - Amen.” Isä meidän rukouksen myötä liturgiassa siirrytään valmistautumaan Ehtoolliseen. Isä meidän – rukousta ei voi lausua liian huolettomasti ja yhtä lailla Ehtoolliseen ei voi osallistua valmistautumatta. Isä meidän rukouksen sisältöä voidaan pitää myös eräänlaisena edellytyksenä siihen, että ihminen on kelvollinen osallistumaan Ehtoollisesta. Jos me esimerkiksi olemme rukouksen sanojen mukaisesti antaneet lähimmäisellemme anteeksi, niin silloin myös voimme osallistua Kristuksesta.

Kuten olemme edellä huomanneet, niin tämä rukous pitää sisällään paljon tärkeitä asioita. Se ei ole pelkkää pyytämistä, vaan sen tarkoituksena on vahvistaa meitä muokkaamalla koko elämänasennettamme. Jumalan tahdon toteutuminen, syntien anteeksi saaminen ja pahalta varjeltuminen edellyttävät meiltäkin toimintaa. Tässä itse asiassa korostuu ortodoksinen opetus siitä, että pelkkä usko ei itsessään riitä pelastuksen tiellä, vaan meiltä vaaditaan myös uskonmukaisia tekoja.

Edellä olemme huomanneet myös sen, että Isä meidän - rukouksen merkitys avautuu meille uudella tavalla, kun tutkimme sitä pyhien kirjoitusten valossa. Olemme edellä käsitelleet raamatunlainauksia, jotka on otettu Vanhasta Testamentista. Monet Kristuksen opetuksista avautuvat paremmin VT:n valossa, eli Isä meidän - rukouksen sisällönkin avautuminen edellyttää meiltä pyhien kirjoitusten tuntemusta. Suuressa paaston alusta alkaen Raamatun lukeminen aloitetaan heti ensimmäiseltä sivulta, eli maailmaan luomisesta. Miksi näin? Sen vuoksi, että Suuri paasto on opetettavien valmistamista Kirkon jäsenyyteen ja Raamatun tuntemus on nähty yhtenä tärkeimpänä asiana mitä tuleville jäsenille voidaan opettaa. Pyhä apostoli Paavalikin antoi tämän ohjeen Timoteukselle: ”Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti siihen saakka, kun tulen.” (1.Tim. 4:13) Tiedämme sen, että evankeliumi ei ollut vielä kirjallisessa muodossa apostoli Paavalin aikana, jolloin kyse on ollut nimenomaan VT:n teksteistä, joiden tärkeyttä Paavali halusi korostaa Timoteukselle.

Myös Suuren paaston ensimmäiseltä viikolta tuttu pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanoni avautuu täydellisesti vain niille, jotka tuntevat Raamatun kunnolla.

Me puhumme ortodoksisessa kirkossa monissa yhteyksissä salaisuuksista. Se ei tarkoita niinkään salamyhkäisyyttä, joka ei kestäisi päivänvaloa. Salaisuus ei tarkoita myöskään sitä, etteivätkö ihmiset olisi kykeneviä näitä oppimaan ja ymmärtämään. Salaisuudella tarkoitetaan sitä, että ne on tarkoitettu niille, jotka sen pystyvät käsittämään. Ja luonnollisesti meillä on vastuu valistaa niitä, jotka kasvavat Kirkon yhteyteen, että he käsittäisivät oikealla tavalla nämä salaisuudet. Ymmärrämme varmasti, että Isä meidän – rukouskin jää vaillinaiseksi, mikäli sen lausujalla ei ole käsitystä sen sisällöstä. Ja toisaalta rukous voi jopa kääntyä meitä itseämme vastaan, jos lausumme se huolimattomasti. Juuri tämän vuoksi Isä meidän – rukouskin on ollut varhaisessa käytännössä rukous, joka on lausuttu vasta juuri ennen Ehtoollista, jolloin läsnä ei ole ollut muita kuin Kirkon jäseniä. Nykypäivänä käytäntö on toinen ja tätä rukousta lausutaan paljon useammin. Tästä huolimatta meidän on syytä muistaa, että tämä rukous on sisällöltään äärimmäisen tärkeä ja meidän tulisi aina kaikella huolellisuudella ja hartaudella lausua se.

Herran rukous - Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta

Tämä rukouksen kohta saa meidät varmasti mietteliääksi. Miten Jumala liittyy kiusauksiin? Ei kai ole mahdollista, että Jumala haluaisi tietoisesti kiusata meitä ihmisiä ja saattaa meidät tätä kautta lankeemukseen?

Voimme heti alkuun todeta, että Jumala ei kiusaa meitä ihmisiä siinä mielessä, mitä tämä sana antaa ymmärtää. Pyhä apostoli Jaakob sanoo kirjeessään seuraavasti: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.” (Jaak. 1:13-14)

Kenties sana kiusaus ei olekaan paras mahdollinen käännös tässä kohdassa, vaan pikemminkin voisi puhua koettelemuksesta tai kokeesta. Viidennessä Mooseksen kirjassa sanotaan seuraavasti: 

”Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle, saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. -- Painakaa siis mieleenne, että niin kuin isä kasvattaa lastaan, niin Herra, teidän Jumalanne, kasvattaa teitä. Noudattakaa hänen käskyjään, kulkekaa hänen tietään ja pelätkää häntä.” (5. Moos. 2, 5-6)

Meitä ihmisiä koetellaan monella eri tavoin, mutta tästä huolimatta Jumalan tarkoituksena ei ole johdattaa ihmistä epäonnistumiseen. Kenties tästä hyvänä arkisena esimerkkinä on koulujen kokeet tai autokoulun insinööriajo. Eihän näidenkään tarkoituksena tai päämääränä ole epäonnistuminen, vaan nimenomaan onnistuminen ja kykyjemme vahvistaminen.

Me pyydämme sitä, että me jaksaisimme selvitä koettelemuksista emmekä luopuisi toivosta. Me varsin hyvin tiedämme sen, että Jumalaan uskominen ja hurskaat elämäntavat eivät vielä vapauta meitä koettelemuksista. Abrahamia, Jobia ja koko Israelin kansaa koeteltiin. Myös itse Kristusta koeteltiin erämaassa. Me emme voi pitää jonkinlaisena itsestäänselvyytenä sitä, että olisimme uskovaisina ihmisinä koettelemuksista vapaita. Pyhä Andreas Kreetalainen kysyykin katumuskanonissa seuraavasti puhuessaan Jobista:

”Jos hän, joka oli vanhurskas ja kaikessa moitteeton, ei välttynyt eksyttäjän väijytyksiltä ja ansoilta, niin mitä sinä, kurja sielu, joka rakastat syntiä, tekisit, jos tällainen yllättäen tulisi osaksesi?”

On selvää, että itse vastoinkäymisissä me harvemmin näemme mitään hyvää. Suurissa koettelemuksissa voimme jopa menettää toivomme ja luovuttaa. On sanottu, että uskon vastakohta ei ole niinkään epäusko vaan toivottomuus, joka voi katkaista ihmisen yhteydet niin Jumalaan kuin lähimmäisiin. Parempi vaihtoehto onkin taistella ja jatkaa eteenpäin. Jos meissä on halua jatkaa eteenpäin, niin saatamme vuosia myöhemmin todeta, että monet koettelemukset ja vastoinkäymiset ovat opettaneet ja vahvistaneet meitä. Monissa kulttuureissa vanhoja ihmisiä kunnioitetaan suuresti ja heidän elämänkokemustaan arvostetaan. Monesti tuo elämänkokemus ja siihen liittyvä viisaus on saavutettu monien koettelemusten kautta. Jos osaisimme kuunnella ja noudattaa heidän neuvojaan, niin silloin pystyisimme välttymään monilta kiusaajan ansoilta.

Vastoinkäymisissä ja koettelemuksissa Paholainen koettaa saada ihmisestä yliotteen ja saattaa meidät toivottomuuden tilaan. Rukouksen lopussa pyydämme, että näin ei tapahtuisi. Samalla me pyydämme varjelusta kaikista pahoista asioista, jotka tapahtuvat sielunvihollisen toimesta. Kun puhumme siitä, että varjeltuisimme pahasta, niin se tarkoittaa myös sitä, että itse pyrkisimme noudattamaan kaikkea sitä mikä varjelee meitä pahasta. Kun opetuslapset kysyivät Kristukselta, että miksi he eivät voineet ajaa ulos pahaa henkeä, niin Kristus vastasi: ”Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.” (Matt. 17:21) Paha ei lähde pois pelkästään pyytämällä, vaan se edellyttää tekoja. Jos synti vie ihmistä pois Jumalasta, niin pyhittyminen vie ihmistä kohti Jumalaa. Rukoukseen ja paastoon liittyen on mielenkiintoista huomata, että karjalassa paastoamisesta käytettiin nimitystä ”pyhittäminen”. Paastoaminen (johon myös rukous olennaisena osana kuuluu) johdattaa ihmistä pyhittymisen tiellä ja samalla se varjelee ihmistä pahalta.

Voisimme tietysti luetella monia yksittäisiä asioita, jotka auttavat meitä taistelussa pahaa vastaan. Lyhyesti voi kuitenkin sanoa, että paras apu on Kirkko ja Traditio. Kirkko itsessään on ”pelastuslaitos”, jonka tarkoituksena on varjella ihmistä ja johdattaa hänet Jumalan yhteyteen. Tässä merkittävimpänä välineenä ovat pyhät toimitukset. Traditioon sisältyy se viisaus, jonka avulla me pystymme elämään hyvää ja turvallista elämää. Esimerkiksi uskonoppia ja kanoneita ei määritelty sen vuoksi, että ihmisten uskonmukaista elämää olisi haluttu rajoittaa, vaan ne syntyivät virheiden kautta ja siksi, ettei niitä tulevaisuudessa toistettaisi. Pyhien ihmisten opetuksetkin kuuluvat Traditioon, koska niiden tarkoituksena on johdattaa ihmiset kohti hyvää elämää.

Sielunvihollinen käyttää monia keinoja siinä, että ihminen harhautuisi oikealta polulta. Monesti tämä tapahtuu vieläpä niin salakavalasti, että se on naamioitunut hyväksi ja uskonmukaiseksi toiminnaksi. Esimerkiksi kuinka paljon pahuutta ja julmuutta tapahtuu tässä maailmassa uskon nimissä? Myös Raamatun opetus ja Traditio voidaan helposti kääntää nurinkuriseksi, kun niistä otetaan jotain pois, lisätään jotain tai jopa suoraan muutetaan sisältöä. Myös irtonaisia raamatunlauseita käytetään sosiaalisessa mediassa joko ajamaan jotain yksittäistä asiaa tai toisaalta halventamaan kirkon opetusta. Irtonaisista raamatunlainauksista on ainoastaan silloin suurta hyötyä, kun ihminen tietää ja ymmärtää sen kokonaisuuden josta se on otettu. Kysymys kuuluukin, että miten hyvin ihmiset tuntevat tuon kokonaisuuden?