KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste publikaani ja fariseus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste publikaani ja fariseus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. helmikuuta 2020

Voimmeko rukoilla väärin? (Publikaanin ja fariseuksen sunnuntai)



Suuren paaston ensimmäisenä valmistussunnuntaina meitä muistutetaan siitä, että miten ja millä asenteella meidän tulisi rukoilla. Oikeastaan tämä Kristuksen vertaus antaa meille varoittavan esimerkin siitä, että me voimme todellakin rukoilla väärin.
Meillä ortodoksisessa kirkossa on saatetaan “väärin rukoileminen” yhdistää kovin helposti ulkoisiin asioihin. Tällä tarkoitan sitä, että miten joku käyttäytyy kirkossa. Jonkun mielestä joku toinen rukoilee väärin juuri silloin jos hän esimerkiksi istuu väärässä kohdassa palvelusta tai jättää kumartamatta tai tekemättä ristinmerkkiä. Tai kaiken huippuna, jos joku erehtyy kumartumaan maahan asti pääsiäiskaudella!

Nämä edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan liity väärin rukoilemiseen, vaan se tapahtuu sillä tavoin, miten Kristus sen on vertauksessa fariseuksesta ja publikaanista kuvannut. Fariseukset olivat tarkkoja siinä, että he pyrkivät noudattamaan lakia ja sääntöjä hyvin tarkasti. Tällä tavoin he uskoivat saavuttavansa sellaisen hurskauden tason joka oli otollista Jumalan silmissä. Publikaaneja taas pidettiin syntisinä huijareina, jotka kiskoivat ihmisiltä liikoja veroja saadakseen oman kukkaronsa paksummaksi.

Temppeliin oli saapunut kaksi henkilöä, jotka ulkoisten mittapuiden mukaan erosivat hyvin paljon toisistaan. Mutta millaista olikaan tuon fariseuksen rukous? Hän kehui itseään ja haukkui muita. Katumuksesta ja nöyryydestä ei ollut tietoakaan. Fariseus oli myös temppelissä asettunut edemmäksi rukoilemaan pitääkseen “turvavälin” syntiseen ihmiseen ja samalla korostaen omaa asemaansa tuohon publikaaniin verrattuna. Publikaanin rukous oli lyhyt ja ytimekäs. Hän pyysi ainoastaan, että Jumala olisi häntä syntistä kohtaan armollinen. Publikaani tiedosti oman syntisyytensä ja kumartuneena pyysi Jumalalta armahdusta. Publikaanin nöyryys ja katumus tekivät hänestä fariseusta vanhurskaamman.
Fariseuksen rukous oli siis vääränlaista, tai voisiko paremminkin sanoa, että hän ei oikeastaan rukoillut laisinkaan. Miksi Jumala haluaisi kuulla sitä, kuinka me kehumme itseämme tai haukumme muita? Meidän ei tarvitse kehua Jumalalle itseämme ja omia tekojamme, sillä kuten Kristus on sanonut: “Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:4) Eli mikään hyvä teko ei jää Jumalalta salaan. Ja yhtä lailla meidän ei tarvitse luetella Jumalalle sitä, että millä tavoin muut ihmiset ovat mielestämme syntisiä. Kyllä Jumala näkee myös sen, mitä muut ihmiset tekevät tai jättävät tekemättä.
Tämän vertauksen tarkoituksena ei ole kuitenkaan mustavalkoisesti leimata kaikkea fariseukseen liittyvää pahaksi, vaan enemmänkin muistuttaa siitä, että millä asenteella me lähestyisimme Jumalaa. Itse asiassa fariseuksen teoissa ei itsessään ollut mitään paheksuttavaa. Tätä kuvaa myös tähän sunnuntaipäivään liittyvä veisu: “Koettakaamme noudattaa fariseuksen hyveitä ja harrastakaamme publikaanin nöyryyttä, mutta samalla vihatkaamme toisen sopimatonta mielettömyyttä ja toisen turmiollista synnillisyyttä”. (Publikaanin ja fariseuksen sunnuntain kanoni, 5.veisu; 1.tropari).

Rukouselämämme tähtää siihen, että meillä on ehyt ja hyvä suhde Jumalaan ja lähimmäisiimme. Sen myötä myös pelastuksemme muuttuu helpommaksi (mutta tästä huolimatta emme saa pitää pelastustamme itsestäänselvyytenä). Jos teemme hyviä asioita vain muodollisina suorituksina, niin se varmasti esimerkiksi almujen muodossa auttaa saajaa, mutta itse antajaa se ei hyödytä, kun hän tekee sen vailla todellista rakkautta. Lähimmäisenrakkaus ja suhde Jumalaan ei ole kaupankäyntiä, jossa me ostamme hyvillä teoilla taivaspaikan itsellemme. Onko rakkaus todellista rakkautta, jos se perustuu laskelmointiin ja pelkästään oman edun tavoitteluun?
Hyvistä teoistaan huolimatta fariseuksen asenne oli väärä. Jos kuvitellemme olevamme erinomaisia, niin miten voimme enää pyrkiä kohti parempaa? Miten voimme palvella ja rakastaa toista ihmistä, jos kuvittelemme olevamme heidän yläpuolella?

Publikaani ja fariseus olivat tulleet temppeliin. He seisoivat Jumalan edessä. Voimme sanoa, että he seisoivat kumpikin peljättävän Tuomarin edessä kaikkine tekoineen. Fariseus oli niin varma itsestään, että hän ei edes Jumalan edessä nähnyt mitään omista heikkouksistaan. Hän oli ylentänyt itsensä samalle tasolle Jumalan kanssa. Publikaani sen sijaan myönsi sen, että hän oli kaikkea muuta kuin hyvä ja täydellinen ihminen. Hän kumartuneena anoi peljättävältä Tuomarilta armahdusta itselleen.

Kun me publikaanin tavoin myönnämme oman syntisyytemme, niin vasta silloin me voimme varsinaisesti aloittaa sen matkan, jossa kuljemme kohti täydellisyyttä. 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Paaston lähestyessä (linkkejä omille vanhoille kirjoituksille)

Pääsiäinen on tänä vuonna hyvin varhain (meillä Suomessa). Teofanian jälkeinen sunnuntai oli jo samalla Sakkeuksen  sunnuntai, joka taas edeltää varsinaisia paaston valmistusviikkoja. Huomasin kirjoittaneeni jo aika paljon kaikkea tähän liittyvää, joten laitan tähän muutamia linkkejä aiempiin blogikirjoituksiini.

Yhteenveto valmistussunnuntaipäivistä

Sakkeuksen sunnuntai

Publikaani ja fariseus

Tuhlaajapoika

Tuomiosunnuntai

Sovintosunnuntai


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kuulumisia ja linkki päivän opetuspuheeseen

Heti alkuun linkki parin vuotta sitten kirjoittamaani opetuspuheeseen publikaanista ja fariseuksesta.

Mitäs minulle sitten muuta kuuluu?
Töitä teen ja siinä ohessa lueskelen sitä ja tätä. Olen myös yrittänyt käydä läpi digikuvia joita koneeni näyttää olevan aivan pullollaan. Seurakuntaan on saatu videotykin lisäksi kunnollinen valkokangas, jonka ansiosta seurakunnan kuvakuulumisia voi näyttää esimerkiksi kirkkokahvien yhteydessä omille seurakuntalaisille tai yhtä lailla seurakuntaan saapuville vieraille. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvaukseni seurakuntamme kauniista tsasounista ja niiden praasniekoista pääsevät aivan uuteen ulottuvuuteen.


Videotykki tuo myös aivan uuden mahdollisuuden moniin esitelmiin ja luentoihin.

Mutta huoli pois! Minä en ainakaan vielä aio tehdä powerpoint esityksiä, vaan käytän vain kuvia ja mahdollisesti videoita opetukseni tukena. Ei powerpointissa mitään vikaa ole. Käytännössä kyse on kuitenkin ihan samoista kalvosulkeisista, joita 90-luvulla vielä voimallisesti harjoitettiin.
Itse asiassa siihen liittyen on seurakunnassamme on vielä toimiva piirtoheitin, joka on suhteellisen uusi. Se hankittiin vuonna 1976. Kaapiston kätköistä löytyi myös toimiva diaprojektori, joten kaikkia pientä näperreltävää olisi tarjolla, jos aika sattusi jostain syystä käymään pitkäksi.

Videotykki ja keräämäni kuvamateriaali pääsevät testiin tällä viikolla, kun Joensuusta saapuu vieraita seurakuntaamme. Saas nähdä miten tässä käy.

Mutta näissä merkeissä mennään. Elossa ollaan ja paastoa kohti kuljetaan.