KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

tiistai 30. lokakuuta 2018

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on monissa maissa vietettävä kristillinen juhla, jossa muistellaan Kirkon pyhiä ihmisiä ja myös uskossa poisnukkuneita läheisiä. Ortodoksissa perinteessä kirkkovuodessa on aivan omat muistopäivät pyhille ihmisille ja myös omat yleiset vainajienmuistopäivät. Siksi Suomessa ortodoksisessa kirkossa pyhäinpäivä onkin omistettu meitä erityisen lähellä olevien pyhien muistolle, eli pyhäinpäivä on Karjalan valistajien yhteinen muistopäivä. Karjalan valistajista tunnetuimmat ovat Sergei ja Herman Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen, Aleksanteri Syväriläinen ja Trifon Petsamolainen.
Vietimme tätä pyhäinpäivää sitten ortodoksisen tai läntisen kristillisen perinteen mukaisesti niin siihen ei kuulu sellaiset maallistuneet ja kaupalliset piirteet, jotka ovat hakeneet innoitusta esimerkiksi kauhuelokuvista. Se kertoo oikeastaan vain siitä, että juhlan kristilliset juuret on joko tahallisesti tai tahattomasti haluttu jättää taka-alalle.
Kristus on muistuttanut että me emme voi palvella Jumalaa tai mammonaa yhtäaikaa. Halloween-perinne on siinä mielessä juuri mammonan (rahan ja maallisten asioiden) palvontaa, koska siinä kannustetaan ihmisiä kuluttamaan paljon rahaa esimerkiksi naamiaisasuihin ja muuhun täysin tarpeettomaan. Oikeastaan me löydämme tämän saman maallistuneen piirteen muistakin kristillisistä juhlista; Oli kyseessä sitten joulu, palmusunnuntai, pääsiäinen tai juhannus (Johannes Kastajan syntymäjuhla) niin kaikissa niissä maailma kannustaa meitä kiinnittämään suurimman huomion ajalliseen ja katoavaan, turhiin ja tarpeettomiin asioihin. Kristillinen perusopetus taas nojaa ajattomaan ja iankaikkiseen ja sellaisiin asioihin, jotka ovat pelastuksemme kannalta oleellisia.
Lukuisten eri pyhäpäivien viettäminen on meille ihmisille tarpeen ja hyväksi, sillä ne nostattavat meidät hetkellisesti arjen ja kaiken tavanomaisen yläpuolelle. Kysymys kuuluukin, että mikä on meille ihmisille pyhää ja tärkeää? Mistä me saamme innoituksen, ilon ja riemun? Onko kaiken alkulähde Jumala vai onko se sittenkin mammona? Tämä on vakava kysymys, jonka kanssa kristitty ihminen saa painia joka päivä.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Synti Pyhää Henkeä vastaan

Monia on mietityttänyt se, että mikä on syntiä Pyhää Henkeä vastaan jota ei anneta anteeksi. Ohessa on opetuspuheeni, joka liittyy kyseiseen aiheesen.


Jeesuksen maineen levittyä alkoi Jerusalemista asti tulla oppineita tarkkailemaan Hänen opetustaan. Sen sijaan että he olisivat ottaneet oppia, niin he käänsivät kaiken päinvastaiseksi. Heidän mielestään Kristuksen ihmeet tapahtuivat paholaisen voiman avulla.

Kristus esittää heille vertauksen, jonka avulla hän selittää, että olisi järjetöntä jos paholainen ajaisi pahoja henkiä pois, koska se olisi käytännössä taistelua itse itseään vastaan. Mitä järkeä pahan olisi vapauttaa ihmisiä pahan vallasta?!

Lisäksi Kristus kuvailee myös vertauksen avulla sen, että voittaakseen jonkun, pitää olla tätä vahvempi. Heikko ei voi voittaa itseään vahvempaa.

Jumala kaikkivoimallisuudessaan on se, joka pystyy voittamaan sielunvihollisen vallan. Tämä voitto tulee täydellisimmin esille Kristuksen ylösnousemuksessa, jota pyhä Johannes Krysostomos kuvaa pääsiäishomiliassaan seuraavasti:

Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut:
kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman. Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan. Hän tuhosi sen, joka oli hänen lihaansa maistanut.
Ja tätä odottaessaan Jesaja huudahti ja sanoi:
"Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla". (Jes.14:9) Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa.
Se kukistui ja se saatettiin häpeään.
Se kukistui ja niin se kuoletettiin.
Se kukistui ja niin se menetti valtansa.
Se kukistui ja pantiin kahleisiin.
Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan.
Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan.
Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt.
"Kuolema, missä on sinun otasi? Tuonela, missä on sinun voittosi?”

Tämän jälkeen seuraa Kristuksen opetus, joka on herättänyt paljon kysymyksiä ja pohdintaa: Mikä on sitten herjaamista Pyhää Henkeä vastaan, jota ei anneta anteeksi? 
Evankelista Markus antaa meille tähän heti vastauksen selittämällä, että lainopettajien mielestä Jeesus toimi pahan hengen voimalla. Eli synti Pyhää Henkeä vastaan on sitä, että hyvä muutetaan pahaksi ja myöskin siten, että paha muutetaan hyväksi.
Jos lainopettajat olisivat pelkästään pilkanneet Kristusta, niin sekin olisi ollut anteeksi annettavaa. Mutta kun he sen sijaan sanoivat, että Jumalasta lähtöisin onkin pahaa, niin se on anteeksiantamatonta.

Synti Pyhää Henkeä vastaan on kuvattu myös tietynlaiseksi paatuneisuudeksi, josta ei ole paluuta. Lainopettajat eivät kertakaikkisesti nähneet Kristuksen toiminnassa mitään hyvää, vaan he olivat lukkiutuneet siihen näkemykseen, että Hänen toimintansa perustui pelkästään pahaan. He kuvittelivat olevansa oikeassa, vaikka he toimivat täydellisesti päinvastoin. Tässä tilassa he tekivät pahaa hyvällä omallatunnolla.

Samalla tavoin toimi Juudaskin myöhemmin. Hän kuvitteli tekevänsä oikein, kun kavalsi Kristuksen. Sen sijaan, että hän olisi katunut ja saapunut edes Kristuksen ristin juurelle pyytämään anteeksi, niin hän ennemmin riisti hengen itseltään; tuhoten näin viimeisenkin mahdollisuuden todelliseen katumukseen. Kyse ei tässä kohden olekaan siitä, että Jumala haluaisi rajoittaa armoaan, vaan oikeastaan ihminen omassa paatumuksessaan sulkee Jumalan armon itsensä ulkopuolelle.

Meidän täytyy tietysti olla hyvin varovaisia tämän käsitteen kanssa, ettemme ryhtyisi leimaamaan ketään lähimmäisistämme sellaiseksi ihmiseksi, jonka synnit olisivat anteeksiantamattomia. Kristus on se, joka tämän voi sanoa.

Siitä huolimatta tämän tulee olla meille varoittavana opetuksena, ettemme käännä hyvää pahaksi ja toisaalta pahaa hyväksi. Eräänä esimerkkinä pahan kääntäminen hyväksi ovat uskon nimissä tapahtuva sortaminen ja jopa surmaaminen. Toisen ihmisen alistaminen ei koskaan voi olla oikeutettua. Siitä huolimatta sortajat ja suoranaiset murhaajat kuvittelevat tekevänsä hyvän työn, sekä ajattelevat saavansa tästä palkinnon iankaikkisessa elämässä. Tämä on juuri sellaista paatuneisuutta, jossa ihminen tekee syntiä Pyhää Henkeä vastaan.

Meidän tulee luonnollisesti elää sellaisessa nöyryydessä ja kuuliaisuudessa Kristusta kohtaan, että emme kääntäisi näin tärkeitä asioita nurinniskoin. Niin kauan kuin kuljemme Kristuksen mukana ja noudatamme Hänen tahtoaan, niin pysymme hyvällä tiellä. Kun eteemme tulee vaikea tilanne, niin kysykäämme itseltämme: “Mitä Kristus tekisi tässä tilanteessa?” tai “Mitä Kristus sanoo minulle viimeisellä tuomiolla, jos jätän tämän tekemättä tai teen sen tietyllä tavalla?”.


Jos sen sijaan emme ota Kristusta mukaan näihin tilanteisiin, niin silloin saatamme alkaa kuuntelemaan enemmän omia mielihalujamme, jotka saattavat lopulta kääntää hyvän pahaksi tai pahan hyväksi. Tämän vuoksi pitäkäämme Kristuksesta kiinni! Amen!