Kasteen jälkeen tapahtumat siirtyvät erämaahan, jonne Kristus oli mennyt Hengen johdattamana. On syytä tarkentaa, että Kristus meni erämaahan nimenomaan Pyhän Hengen johdattamana, eikä suinkaan sen pahan hengen johdattamana, joka sitten kiusasi häntä erämaassa.
Neljäkymmentä päivää on aika, johon löydämme yhtymäkohtia Vanhasta Testamentista. Profeetat Mooses (2.Moos. 34:28) ja Elia (1. Kun. 19:8) paastosivat tuon samaisen ajan. Luku neljäkymmentä on aika vuosina, jonka israelilaiset joutuivat vaeltamaan erämaassa, ennen kuin he pääsivät luvattuun maahan.
Luku neljäkymmentä on siirtynyt juutalaisuudesta myös meidän kristilliseen perinteeseen. Ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen (helatorstain) välinen aika on neljäkymmentä päivää. Neljäkymmentä päivää on myös aika jona erityisesti muistellaan poisnukkunutta henkilöä. Tuon ajan päätyttyä on tapana toimittaa muistopalvelus, josta käytetään myös nimitystä panihida. Ja tietysti sekä joulupaasto, että suuri paasto kestävät tuon 40 päivää. Suuri paasto on käytännössä pitempi, koska Suuri viikko luetaan omaksi itsenäiseksi ajaksi, jolloin edelleen noudatetaan paastoa; yleensä vielä ankarimmalla säännöillä.
Tuon Kristuksen erämaakilvoituksen aikana paholainen kiusasi Kristusta. Tässä kohden Markus kuvaa kaiken hyvin suppeasti, vaikka Matteus ja Luukas kertovat kiusauksista paljon yksityiskohtaisemmin.
Mikä on näiden kiusausten merkitys? Me herkästi ajattelemme, että kiusaukset ovat tarkoitettu meidän lannistamiseksi. Jumala ei kuitenkaan kiusaa meitä ihmisiä siksi, että sortuisimme. Tämä saattaa käydä mielessämme, kun Isä meidän – rukouksessakin pyydämme, että Jumala ei ”saata meitä kiusaukseen”. Parempi käännös olisi, että Jumala ei antaisi meidän vastoinkäymisissä luovuttaa, vaan antaisi meille voimaa kulkea eteenpäin. Pyhä apostoli Jaakob sanoo seuraavasti kirjeessään: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.” (Jaak. 1:13-14)
Eli suurin kiusaus ei tule Jumalalta, vaan suurin taistelu on meidän sisäinen taistelumme, johon sielunvihollinen yrittää parhaansa mukaan vaikuttaa. - Monesti jopa niin, että me emme tiedostaisi millään tavoin paholaisen olemassaoloa. Paholainen ei kuitenkaan pystynyt piiloutumaan erämaassa Jumalan Pojalta, vaan kohtaaminen tapahtui paljon näkyvämmässä muodossa mihin me ihmiset olemme yleensä tottuneet. Toki löydämme paljon kertomuksia siitä, kuinka kilvoittelijat ovat kohdanneet monissa eri tilanteissa pahoja henkiä, joten ei se ole mitenkään mahdottomuus. Kaikesta huolimatta paholaisen toiminta perustuu valheeseen ja viekkauteen, jonka vuoksi sen tunnistaminen ja kukistaminen edellyttää hengellistä harjaantumista. Muistamme varmasti sen kohdan, jossa opetuslapset eivät onnistuneet parantamaan pahan hengen vaivaamaan poikaa (Joh. 17:21) Kristus sanookin opetuslapsille, että “tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla”.
Rukous ja paasto toimivat vahvistuksena sille, että pahasta voidaan saada yliote. Miten ihminen kuvittelee taistelevansa kiusauksia vastaan, jos hänellä ei ole kykyä noudattaa pidättyväisyyttä edes paaston muodossa? Miten ihminen voi esimeriksi vahtia sitä, mitä hän päästää suustaan ulos, jos hän ei edes pysty hallitsemaan sitä, että mitä hän on laittaa suustaan sisälle?
Rukous taas vahvistaa meidän suhdettamme Jumalaan. Ihminen ei ole itseriittoinen, vaan hän tulee todelliseksi ihmiseksi vasta ollessaan yhteydessä omaan Luojaansa. Apu tulee meille Jumalalta, kun käännymme Hänen puoleensa. Meidän pitää nähdä hieman vaivaa, jotta tuo kohtaaminen on edes mahdollista. Evankelista Luukaksen kuvaamassa tapahtumassa (Luuk. 19:1-10) Sakkeus ei olisi saanut Kristusta vieraakseen, ellei hän ensin olisi nähnyt vaivaa ja kiivennyt ylös puuhun nähdäkseen tämän. Tuon vierailun myötä Sakkeus koki mielenmuutoksen ja hän uudistui. Meiltä ei tässä tapauksessa edellytetä puuhun kiipeämistä, vaan meidän tulee rukouksen muodossa kohdata Kristus.
Mutta kiusausta voisi yhtä lailla kutsua testiksi. Kääntyykö ihminen pois Jumalasta, vai pitääkö sittenkin suunnan kohti Häntä? Joidenkin kohdalla usko heikkenee, toisilla se vahvistuu.
Eli jos palaamme takaisin itse kiusauksiin, niin huomaamme, että todellisuudessa on tarkoitettu meille sellaisiksi asioiksi, jotka vahvistavat meitä toimimaan paremmin tulevaisuudessa. Kun käymme koulua, niin oppilaat siirretään ylemmälle luokalle, jossa heillä on enemmän haasteita. Vähemmällä ja helpommalla oppilaat varmasti pääsisivät, jos viettäisivät kaikki yhdeksän vuotta ensimmäisellä luokalla, mutta mitä heistä silloin tulisi? Koettelemusten on tarkoitus kasvattaa, ei lannistaa.
Kristus meni erämaahan myös sen vuoksi, että nimenomaan paaston avulla Hän saattoi esille ne keskeisimmät paholaisen ansat, joilla se on kautta aikojen halunnut ihmistä koetella. Aadam ja Eeva olivat paratiisissa, jossa heillä oli kaikkea yllin kyllin. Tästä huolimatta he lankesivat sielunvihollisen ensimmäiseen ansaan. Kristus sen sijaan oli erämaassa, jossa Hänellä ei käytännössä ollut mitään. Tästä huolimatta Kristus voitti kaikki nuo kiusaukset!
Me löydämme selkeän yhtymäkohdan Kristuksen 40 päivän kilvoitukselle ja meidän viettämälle paastolle. Kristus paastosi erämaassa ja samalla tavoin mekin vietämme 40 päivän paaston, niin pääsiäisen kuin Kristuksen syntymäjuhlan edellä. Paastonkaan tarkoituksena ei ole lannistaa meitä, vaan kyseessä on samalla tavoin koettelemus tai testi, jonka perusteella näemme, että hallitsemmeko me maallisia ja monesti meille turhia asioita, vai onko meistä sittenkin tullut niiden orjia?
Lopuksi Markus kertoo kuinka enkelit pitivät Jeesuksesta huolta autiomaassa. Aivan samalla tavoin enkeli piti huolta myös Eliaasta (1.Kun. 19:5-7). Jumala ei ratkaise ongelmiamme ja vapauta meitä koettelemuksista, mutta Hän antaa meille vahvistuksen päästä niiden yli.
Lopuksi on syytä viitata myös siihen, mitä evankelista Luukas mainitsee tämän samaisen tapahtuman päätteeksi: “Kiusattuuan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.” (Luuk. 4:13) Eli Kristuksen kohtaamat kiusaukset eivät jääneet yksittäiseksi kerraksi. Luonnollisesti tämä muistuttaa myös jokaista meitä siitä, että yhden kiusauksen voittaminen ei tarkoita sitä, että meidät olisi koettelemuksista vapautettu. Kristityn ihmisen tulee aina olla valppaana, sillä hyvin suurella varmuudella vastaan voi tulla vaikka mitä ja hyvin monissa elämäntilanteissa. Olisikin suoraan sanottuna hulluutta ajatella, että paholainen luovuttaisi kaiken ensimmäisen yrityskerran jälkeen!
