Rahan orjuudessa elävät

Ei liene epäselvää, että evankeliumin opetukseen kuuluu se, että emme kiintyisi rahaan ja omaisuuteen tarpeettomasti. Kristus on sanonut tämän seuraavasti: “Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Matt. 6:24)

Vaikka tuo opetus on kaikessa yksinkertaisuudessaan helposti ymmärrettävissä, niin siitä huolimatta sen noudattaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Voi tietenkin olla, että kun tarpeeksi monta kertaa kuulee puhuttavan tietyistä kristillisistä hyveistä, niin niihin turtuu ja niitä ei enää ota senkään vuoksi vakavasti. Niistä tulee lausahduksia, joita mielestämme ainoastaan hyvin hurskaiden ihmisten tarvitsee halutessaan noudattaa.

Mutta näistä asioista ei huvin vuoksi varoitella, sillä raha ja omaisuus saattavat helposti tehdä ihmisestä orjan, joka ei kykene muuta kuin palvelemaan tuota omaisuuttaan ja samalla tehdä kaikkensa, että hän saisi sitä lisää. Samalla käsitys onnellisuudesta ja elämisen arvoisesta elämästä muuttuu sellaiseksi, että niitä punnitaan ainoastaan rahassa.

Varmasti monet ajattelevat, että rahaan ja omaisuuteen ei voi kiintyä näin vahvasti. Ja varmasti vielä suurempi osa ihmisistä ajattelee, että jos minulla olisi yhtäkkiä enemmän rahaa, niin varmasti osaisin käyttää sitä vastuullisesti, enkä varmasti kiintyisi siihen liikaa.

Mutta rikkaus on huumeen kaltaista. Todellisuudessa hyvin harva pystyy vastustamaan yltäkylläisyydessä olemista, jos siitä kerrankin on päässyt nauttimaan.

Tai harva pystyy edes vastustamaan sitä, että jos tulisi sellainen mahdollisuus, että siitä voisi päästä nauttimaan. Esimerkiksi lottoarvontaan osallistuminen ei perustu järjellä pohdittuihin todennäköisyyslaskelmiin, vaan siihen vahvaan uskoon, että tuo olemattoman pieni mahdollisuus päävoittoon osuu omalle kohdalle. Onhan se mahdollisuus aina olemassa. Sehän on 1:15 000 000.

Ja jos päävoitto sattuisikin omalle kohdalle, niin osaisiko ihminen sitten käyttää oman pelastuksen kannalta oikein, vai tulisiko hänestä itsekkäämpi ja ahneempi?

Pelkistetysti voisi ajatella, että ihmisellä näyttäisi olevan luontainen taipumus olla ahne. Mutta ehkä kyse ei todellakaan ole ahneudesta, vaan voimakkaasta riippuvuussuhteesta, joka kohdistuu rahaan ja omaisuuteen. Ihmisestä on todellakin tullut silloin orja, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia irroittautua tuosta suhteestaan omin avuin.

Kristillisessä mielessä tuollainen suhde ei voi johtaa hyvään, koska pelkästään itselleen kerääminen on aina pois muilta. Mitä enemmän haluamme itsellemme, niin sitä enemmän sitä täytyy ottaa toisilta.

Ja kuinka ollakaan, aivan liian usein ihminen tulehduttaa välinsä lähimmäiseen juuri rahan takia. Saatanan on helppo mennä ihmiseen juuri rahaa ja omaisuutta apuna käyttäen. Ja kyse ei ole maailmanlaajuisesti ajateltuna enää pelkistä riidoista ja erimielisyyksistä, sillä rahan- ja vallanhimo ovat taustalla silloin kun maailmassa soditaan.

Kaikesta huolimatta raha ja omaisuus eivät itsessään ole pahoja. Ne ovat yksinkertaisesti välineitä, joita käytämme tässä maailmassa. Luonnollisesti meillä on suuri vastuu käyttää sitä oikein. Hyvin harva kykenee sellaiseen harkitsevaisuuteen ja itsehillintään, että hänestä ei tule orjaa näille asioille. Siksi sielun pelastuksen kannalta voi olla useinkin helpompaa, ettei niitä ole liikaa.

Jos raha on kerran väline, niin järjellä ajateltuna meillä ei pitäisi olla syytä kiintyä välineisiin. Emmehän yleensä sen kummemmin kiinny vasaraan, silityslautaan tai taskulamppuun. Pystymmekö mieltämään rahan välineenä, vai tuleeko siitä elämää suurempi asia?

Kristitylle raha ei ole automaattisesti paha asia, vaan se on väline hyvän tekemiseen. Meidän tulisi oikeastaan ajatella niin, että kaikki on annettu meille hetkellisesti haltuun ja Jumala on kaiken täällä maailmassa olevan varsinainen omistaja. Hän odottaa, että osaisimme käyttää meille uskotun rahan ja omaisuuden oikealla ja vastuullisella tavalla.

Kristus on viitannut tähänkin vertauksessaan hyvästä taloudenhoitajasta, joka hoitaa hyvin hänelle uskotun tehtävän ja näin hän on koska tahansa valmis vastaanottamaan isäntänsä. Tähän viitaten Kristus kysyy:

"Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan?” (Matt. 24:45)

Sama kysymys on osoitettu jokaiselle meistä. Osaammeko olla uskollisia ja viisaita palvelijoita, jotka hoitavat uskotun tehtävän hyvin?

Parempi myllynkivi kaulassa kuin harhaanjohtajana?

Aiemmin kerroin evankeliumin kohdasta, joka liittyi Pyhän Hengen herjaamiseen. Tämä on niitä harvoja Kristuksen opetuksia, jota voisi luonnehtia hyvin ankaraksi, koska siinä ei jää tilaa katumukselle ja anteeksiantamukselle. Löydämme kuitenkin myös toisen opetuksen, joka on eräässä mielessä myös hyvin ankara. Kristus sanoo seuraavasti:

"Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.  Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!”  (Matt. 18:3-7)

Mikä sitten on sellaista vähäisen viettelemistä, jonka ehkäisemiseksi myllynkivi kaulassa olisi parempi vaihtoehto? Kyse on tässä tapauksessa nimenomaan viattoman ja uskossaan vasta lapsenkaltaisen ihmisen harkitusta harhaanjohtamisesta. Eli kyse ei ole välttämättä lapsesta, vaan ihmisestä, joka uskon polulla ja Jumalan todellisessa löytämisessä on ottamassa ensimmäisiä askelia.

Olen monesti kuvaillut meidän ihmisten pelastukseen johtavaa tietä pitkospuiden kaltaisena. (Viimeksi kristinoppileiriläisille reilu viikko sitten). Siinä joudumme koko ajan katsomaan eteemme, jotta emme astuisi harhaan ja vajoaisi suohon tai kosteikkoon. Monesti voi käydä tietysti niin, että ihminen voi ottaa tahattomastikin harha-askelia ja sen vuoksi hän lankeaa. Tämä on tietysti helpommin anteeksi annettavissa ja siinäkään tarkoitus ei ole jäädä seisomaan kengät märkinä suohon, vaan (katumuksen kautta) palata takaisin pitkospuille.

Tämän edellä olevan vertauksen avulla ymmärrämme, että  toisen ihmisen vietteleminen on sitä, että joku asettaa pitkospuille kompastuskiviä tai sahaa nämä puut poikki, jotta joku varmasti lankeaisi, eikä pääse tämän vuoksi Kristuksen luokse. Asian tekee erittäin raskauttavaksi juuri se, että siinä kyse ei ole enää vain (harhaanjohtavan) ihmisen omasta pelastuksesta, vaan hän haluaa myös muiden joutuvan mahdollisimman kauas pelastukseen johtavalta tieltä.

Varmasti Kristus tuossa kohden viittaisi erityisesti fariseuksiin ja lainopettajiin, joista monet avoimesti toimivat Kristusta vastaan ja toisaalta johdattivat ihmisiä sellaiselle tielle, joka oli kaukana todellisesta Jumalan tuntemisesta ja pelastuksesta.

Harhaanjohtaminen harvemmin jää siihen, että ainoastaan yksi ihminen lankeaa, vaan yleensä tuo paha alkaa moninkertaistumaan, jolloin yhä useampi ihminen joutuu väärille teille. Ei siis ihme, että Kristus suhtautui tähän hyvin ankarasti ja käytti vertausta, että parempi olisi myllynkivi kaulassa kuin se, että niin moni ihminen joutuisi sen seurauksena pois Jumalasta ja pelastuksesta.

Evankeliumin opetus on luonnollisesti varoittava esimerkki meille kaikille myös tänä päivänä. Ihmisten hyväuskoisuutta käytetään edelleen hyväksi ja suurimman vastuun kantavat tietysti ne jotka ovat auktoriteetin asemassa. Harhaan voidaan johdattaa niin kirkon piirissä, politiikassa tai perheen sisälläkin. Kuinka moni ihminen voikaan joutua väärille teille sen takia?