Lähimmäisen rakastamisen tulisi olla kristitylle itsestäänselvää. Kaikesta huolimatta me voimme helposti unohtaa mitä tuo rakastaminen tarkoittaa. Ehkä onkin hyvä lähteä liikkeelle rakkauden vastakohdasta. Se ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Vihastuneena me huomaamme toisen ihmisen, välinpitämättömyydessä tuo toinen ihminen häviää kokonaan. Me kohtelemme silloin toista, niin kuin häntä ei olisi ollenkaan olemassa. Eräänlainen harhakuvitelma syntyy siinä, jos näemme pahuuden olevan vain tietoista pahantekoa toista kohtaan. Yhtä pahaa on se, että jätämme hyvät asiat tekemättä, vaikka meillä olisi siihen kaikki edellytykset. Monesti juuri välinpitämättömyys ja tekemättömyys mahdollistavat sen, että paha saa toimia rauhassa. Esimerkiksi kiusaamisen niin kouluissa kuin työpaikoilla mahdollistavat juuri ne ihmiset, jotka eivät tekemättömyydellään puutu siihen. Sielunvihollinen onkin erityisen tyytyväinen silloin, jos ihminen lykkää hyvät teot hamaan tulevaisuuteen. Eli lähimmäisen rakastamisen edellytyksenä on se, että me emme ole välinpitämättömiä ja itsekkäitä.
Rakkaus on sellainen tahtotila, jossa haluamme kaikkea hyvää toiselle ihmiselle. Jos kysymys on meille entuudestaan tuntemattomasta ihmisestä, niin rakkautta ei tulisi ryhtyä säännöstelemään ulkoisten ennakkoluulojen perusteella. Meidän tulisi toimia niin kuin Kristuksen vertauksen Laupias Samarialainen, joka pysähtyi välittömästi auttamaan. Hän ei pohtinut sitä, että oliko autettava rikas vai köyhä tai mikä oli hänen uskontonsa tai kansallisuutensa. Rakkaus ei voi myöskään olla sillä tavoin ennakkoon laskelmoitua, että oletamme saavamme hyvistä teoistamme mahdollisimman pian vastapalveluksen tai muunlaisen oikeutetun hyvityksen. Rakkauden osoittaminen ei ole kaupankäyntiä. Mikäli odotamme jatkuvasti vastapalveluksia, niin silloin meidän rakkautemme kyllä tulee kuihtumaan olemattomiin.
Rakkaus lähimmäistä kohtaan tulee esille juuri siten, että me huomaamme toisen ihmisen, emmekä jätä tekemättä niitä hyviä tekoja, joita voimme häneen hyväkseen tehdä. Tie pelastukseen on äärettömän vaikeata silloin, jos yritämme päästä Jumalan valtakuntaan yksin. Itserakkaus sulkee meiltä mahdollisuuden pelastukseen, kun taas rakkaus toisia kohtaan tekee sen helpommaksi. Ei siis ihme, että meitä jatkuvasti muistutetaan tästä, sanomalla: “Rakasta lähimmäistäsi.”
