KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Radiohartaus vuoden takaa

Mitä merkitsee Kristuksen seuraaminen?
Me monesti odotamme, että kristittynä oleminen takaa meille hyviä asioita tässä ajallisessa elämässä. Kuitenkin moni on huomannut, että kristittynä oleminen ja uskonmukaisen elämän toteuttaminen ei vapautakaan meitä vastoinkäymisistä ja vaikeuksista.

Vaikuttaa enemmänkin siltä, että kristitty ihminen saa ponnistella tässä maailmassa tavanomaista enemmän. Tämä saattaa herättää ristiriitaisia tunteita. Mitä me lopulta hyödymme Kristuksen seuraamisesta?

- Vietämme edelleen pääsiäiskautta ja riemuitsemme Kristuksen ylösnousemuksesta. Tämän riemun keskellä on hyvä muistaa erään veisun sanat, jossa julistetaan, että “ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”.
Me emme voi puhua ylösnousemuksen ilosta ja riemusta ilman että muistamme myös Kristuksen ristin ja kärsimykset. - Jokaisella meistä on oma risti kannettavanansa.

Kun kohtaamme elämässä vastoinkäymisiä, niin meidän tulisi muistaa että Kristus ei luvannut meille vaivoista vapaata elämää. Tämä ei varmasti koskaan tule olemaankaan kaikkia ihmisiä houkuttava tarjous. Miksi lähtisin seuraamaan Kristusta, joka ei tarjoakaan minulle helppoa elämää, vaan sen sijaan ristin kannettavakseni? Eikö minun olisikin paljon helpompaa lähteä kulkemaan sellaista tietä, jossa saan nauttia tästä ajallisesta elämästä paljon vapaammin?

Tässä kohden meiltä kysytäänkin harkitsevaisuutta ja sitä, että pohtisimme mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä. Jos me olemme kiinnittyneet ainoastaan tähän ajalliseen elämään, niin silloin haluamme kaiken itsellemme tässä ja nyt. Kenties tämä on juuri sitä maallistuneisuutta. Emme huomaa toisen ihmisen tarpeita emmekä ajattele iankaikkisuutta.

Evankeliumista kerrotaan kuinka Kristus monessa yhteydessä moitti fariseuksia ja lainopettajia ulkokultaisuudesta. Kaikesta hurskaudestaan huolimatta nämä halusivat nimenomaan kiitosta ja kunnioitusta. He eivät ajatelleet muiden tarpeita ja omaa pelastustansa, vaan sitä mitä muut ihmiset heistä ajattelisivat.
Elämä oli muuttunut heidän silmissään näytelmäksi ja tästä tuli heidän elämäänsä ohjaava ajatus. Ja kun he olivat saaneet nämä ulkoiset puitteet muiden silmissä upeiksi, niin Kristuksen sanojen mukaisesti: “Totisesti he olivat palkkansa jo saaneet”.
Huono puoli tässä kaikessa on se, että jos me todellakin haluamme kaiken juuri nyt, niin mitä meille jää vastaanotettavaksi sitten iankaikkisuudessa?

Meitä kristittyjä kannustetaan keräämään aarteita taivaaseen. Rakkaus on ainoa asia, jonka me kannamme mukanamme tästä ajallisesta elämästä iankaikkisuuteen. Lähes poikkeuksetta rakkaus kysyy myös uhrautuvaisuutta ja suoranaista kärsimystä, josta tämän maailman ihannoima helppous ja vaivattomuus voi olla hyvinkin kaukana.

Kumman tien sitten haluamme valita? Sen ulkoisesti helpon tien, jossa voimme elää itsekkäästi, vai sittenkin sen tien, joka pitää sisällään uhrautuvaisuuden ja vaivannäön? Sen tien ja sen elämän, jonka kulkemisesta saatava voittopalkinto on vielä edessä päin.

Kristus on antanut meille omakohtaisen esimerkin siitä, että lopullinen voitto vaatii äärimmäisiä uhrauksia. Ristin kärsimyksiä voi olla vaikea käsittää. Itse asiassa niitä on mahdoton sovittaa yhteen tämän maailman ihanteiden kanssa. Apostoli Paavali sanookin, että maailman silmissä me julistamme suoranaista hulluutta.

Mutta lopulta kyse ei ole vain kärsimyksestä, vaan myös suuresta ilosta ja riemusta, joka on tullut todeksi Kristuksen ylösnousemuksessa. Ei siis ihme, että me julistamme tätä pääsiäisen suurta iloa ja riemua vielä monta kymmentä päivää varsinaisen juhlapäivän jälkeen ja yhä uudestaan ja uudestaan muistutamme toisiamme ylösnousemuksen riemusta tervehtimällä toinen toisiamme sanoilla:

Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!