HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN - ja siihen liittyvä harhaoppi nimeltä varauksellisuus

Ehtoollinen

Herran pyhään ehtoolliseen osallistumisen tulisi olla kristityn elämässä itsestäänselvä asia ja suoranainen välttämättömyys. Meidän tulisi janota Herran Ehtoolliseen osallistumista. Tämä johtuu siitä, että nimenomaan Ehtoollisessa me yhdistymme Kristukseen ja tätä kautta myös ylläpidämme elävää yhteyttä Kirkkoon ja toinen toisiimme. Mikäli tätä ehtoollisen kautta saatua elävää yhteyttä ei ole olemassa, niin uskomme on myös eräässä mielessä kuollut.

Suhtautumisemme ehtoolliseen ei voi olla välinpitämätön tai väheksyvä. Pyhä apostoli Paavali sanoo tämän hyvin selkeästi lähetyskirjeessään Korinttilaisille: "Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion." (1.Kor. 11:26-29) 

Mitä epäkohtia ja vaaroja Ehtoolliseen osallistumiseen sitten liittyy?

Ensinnäkin saatamme jättää osallistumatta tarpeettomasti ehtoolliseen, vaikka tähän koko liturgiajumalanpalvelus meitä johdattaa. Joskus voi tietysti syntyä tilanteita, jossa joudumme jättämään ehtoollisen väliin. Tämän tulisi kuitenkin olla äärimmäinen poikkeus, ei tavanomaisuus. Toinen ongelma syntyy, jos taas hyvin välinpitämättömästi valmistaudumme ehtoolliseen, jolloin esimerkiksi laiminlyömme ehtoollista edeltäviä paastosääntöjä ilman selkeitä perusteita.

Kolmas epäkohta, johon tällä kertaa haluan puuttua tarkemmin on itse asiassa suoranainen harhaoppi, jossa Herran pyhään ehtoolliseen suhtaudutaan äärimmäisellä varauksellisuudella. Tällaisen varauksellisen ajattelun taustalla lienee se, että yhteisestä maljasta osallistumisen pelätään levittävän tauteja. Tämä on äärimmäisen valitettava ja suoraan sanoen pelottava ilmiö, sillä ehtoollinen on tarkoitettu “sielun ja ruumiin pyhitykseksi”.

Mikäli ihminen ajattelee ehtoollisen vaikuttavan häneen kielteisesti, niin silloinhan hän halveksii tätä pyhää mysteeriota. Kristus on opetuksessaan sanonut, että juuri Pyhän Hengen herjaaminen on asia, joka on anteeksiantamatonta. Kun tutkimme laajemmin tätä evankeliumin kohtaa, niin kyse oli nimeomaan siitä, että Kristuksen tekemiä hyviä ja jumalallisia tekoja väitettiin pahaksi. Eli Pyhän Hengen herjaamista on se, että käännämme jonkin Jumalaan liittyvän hyvän asian pahaksi. Tämä vaara on olemassa, jos me suhtaudumme kielteisesti ehtoolliseen.

Varauksellisen suhtautumisen harhaopissa ihmisen usko on myös epätasaisella alustalla. Meillä tulisi olla uskoa siihen, mihin me osallistumme. On totta ja luonnollista, että ehtoollisaineet, leipä ja viini säilyttävät alkuperäisen muotonsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyse ei olisi todellisuudessa Kristuksen Ruumiista ja Verestä. Aivan samalla tavoinhan itse Kristus toimi täällä maan päällä ihmisenä ihmisten keskellä, vaikka Hän omasi samanaikaisesti täydellisesti jumalallisen luontonsa vaikkakaan hänen jumalallinen kirkkautensa ei tullut Hänen ruumiillisessa ulkomuodossa ihmisille nähtäväksi. Ainoastaan Kristuksen opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes pääsivät näkemään inhimillisen vastaanottokykynsä rajoissa Kristuksen kirkkauden Taaborin vuorella.

Meillä tulisi olla uskoa siihen mihin osallistumme. Ehtoollisen sakramentti on tarkoitettu meille vahvistukseksi ja se on jotain, mikä on kaikkien inhimillisten heikkouksien yläpuolella. Mikäli taudit tarttuisivat Ehtoollisen välityksellä olisivat diakonit ja papit jatkuvasti sairaina, kun he tyhjentävät ehtoollismaljan jokaisen liturgiapalveluksen lopuksi nauttimalla jäljelle jääneet Ehtoollislahjat. Näin ei ole kuitenkaan ole!

Käytännössä mainitsemani tautien pelosta johtuva varauksellinen suhtautuminen Ehtoolliseen tulee esille siten, että Ehtoolliselle pyritään osallistumaan ensimmäisten joukossa, tai sitten niin, että ei haluta koskettaa ehtoollislusikkaa, vaan odotetaan, että pappi kaataa lusikan sisällön avonaiseen suuhun.

Seurakuntamme nuorisossa on myös nähtävissä uusi ilmiö. Koululaispalveluksissa koululaisista jotkut kieltäytyvät kokonaan osallistumasta Ehtoolliseen. Lapset aina imevät vaikutteita kotoa omien vanhempiensa asenteista ja puheista. Jos vanhemmat suhtautuvat Ehtoolliseen vähättelevästi tai kielteisesti, tai jos he eivät osaa lapsilleen kertoa mikä on Herran Pyhä Ehtoollinen ja miksi siihen osallistuminen on tärkeää, on uskonnonopettajan ja seurakunnan työntekijöiden hyvin vaikea vakuuttaa koululaisia Ehtoollisen tärkeydestä.

Tällaista monella tavalla ilmenevää varauksellisuutta ja sairastumisen pelkoa ei meidän tulisi missään muodossa itselleen sallia, sillä meitä pyydetään lähestymään pyhiä lahjoja “Jumalan pelossa, uskossa ja rakkaudessa”. Nimenomaan tuo “uskossa” lähestyminen tarkoittaa sitä, että me uskomme siihen, että osallistuminen Kristuksen Ruumiista ja Verestä on meillä sielun ja ruumiin pyhitykseksi. Maallistunut ja pyhyyttä vähättelevä tai sen jopa kokonaan kieltävä ajattelu näkyy tänä päivänä monella tavoin ja se yrittää myös murtautua Kirkon seinien sisäpuolelle. Ehtoollisen väheksyminen, siitä tarpeeton kieltäytyminen sekä varauksellinen suhtautuminen on suorastaan vaarallista. Tällainen ajattelu ei kuulu Kirkkoon, sillä apostoli Paavalin sanojen mukaisesti: “ se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

Tässäkin asiassa meidän uskoamme punnitaan. Lähestykäämme siis oikealla tavalla Herran pyhää ehtoollista.

Ehtoollinen ja muutama ohje

Suuri Torstai on Herran pyhän ehtoollisen asettamisen muistopäivä. Itse asiassa jokaisessa liturgian eukaristiassa me muistamme ja myös toteutamme ehtoollisen asettamisen Kristuksen omakohtaisen opetuksen mukaisesti: "Tämä tehkää minun muistokseni” (Luuk. 22:19). Suurella viikolla me seuraamme näitä kärsimystä edeltäviä tapahtumia ja siksi juuri tänä päivänä me erityisesti muistelemme ehtoollisen asettamista. 

Ehtoollisen osallistuminen on koko liturgisen elämämme keskipiste. Me puhumme salaisuudesta, johon meidän tulisi huolella ja hartaudella valmistautua. Se on salaisuus siinä mielessä, että sen merkitystä emme voi tyhjentävästi selittää. 

Se on myös sellainen salaisuus, jota meidän tulee varjella. Me voimme selittää ja perustella tämän mysteerion merkityksen kenelle tahansa, mutta siihen osallistuminen edellyttää valmistautumista ja Kirkon jäsenyyttä. 

Ehtoollinen vaikuttaa aina ja siksi emme halua, että kukaan huolimattomasti osallistuisi siitä. Onhan apostoli Paavali lähetyskirjeessään Korinttilaisille sanonut seuraavasti: 

"Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion." (1.Kor. 11:26-29) 

Koska Ehtoollinen on kaiken huipentuma, niin se edellyttää meiltä myös sitä että toimimme Kirkon opetuksen mukaisesti ja tunnustamme sen mitä Kirkko opettaa. Ehtoollinen vahvistaa ja ylläpitää jäsenyyttämme ja siksi on selvää, että siihen osallistuminen edellyttää Kirkon täysivaltaista jäsenyyttä. 

Mutta kuten edellä on jo todettu niin Ehtoolliseen tulisi osallistua hyvin valmistautuneena, sillä muutoin on vaarana vähätellä sen merkitystä ja tehdä juuri sitä mistä apostoli Paavali on meitä varoittanut. 

Päätös Ehtoolliseen osallistumisesta on tehtävä hyvissä ajoin. Ei siis enää liturgian aikana. Ehtoollista edeltää täydellinen paasto, josta voi poiketa rippi-isän luvalla, jos esimerkiksi terveydelliset syytä sitä vaativat. Itse asiassa juuri Ehtoollisen suhteen meillä on vaarana tehdä ylilyöntejä suuntaan tai toiseen. Vaarana on esimerkiksi jättäytyä jatkuvasti pois jumalanpalveluksista tai Ehtoollisesta, koska emme pysty noudattamaan sääntöjä. 

Esimerkiksi joku ei halua tulla ollenkaan kirkkoon, koska ei jaksa seistä koko jumalanpalvelusta alusta loppuun. Ja yhtä lailla joku ei osallistu Ehtoolliseen, koska ei pysty terveyden takia, esimerkiksi lääkkeiden kanssa nautittavan ruuan vuoksi pitämään paastoa. Aina kannattaa kysyä näissä asioissa kysyä neuvoa omalta papilta. 

Miten sitten käytännössä toimimme, kun osallistumme Herran pyhästä Ehtoollisesta? 

Ennen Ehtoollista meitä kannustetaan lähestymään alttaria, kun kuulemme sanat: “Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää”. Tämän jälkeen lausutaan yhdessä Ehtoolliseen valmistava rukous, joka on itse asiassa henkilökohtainen rukous, sillä se on yksikkömuotoon kirjoitettu. 

Jokainen Ehtoolliseen osallistuva sanoo, että juuri minä olen syntisistä ihmisistä se ensimmäinen, joka haluaa Kristuksen pelastavan minut. Tämä kohta usein ymmärretään väärin. Pappi ei siis puhu pelkästään itsestään ja itse asiassa kukaan ei väitä, että olisi ensimmäisenä pelastuva, vaan rukouksessa sanotaan, että on syntisistä ensimmäinen. 

Rukouksen jälkeen kenenkään ei tarvitse enää palata takaisin kirkon perälle vaan suunta on edelleen kohti alttaria. Eli odotamme paikallamme sitä hetkeä, jolloin voimme kulkea kohti ehtoollismaljaa ja osallistua Ehtoollisesta. Tässä kohden on hyvä muistaa sekin, että emme siinä tilanteessa käy kunnioittamassa keskelle asetettua juhlaikonia, vaan suuntaamme (jonossa) suoraan kohti ehtoollismaljaa. 

Pidämme kädet ristin muotoisesti rinnalle asetettuna, jotta emme vahingossakaan tekisi ristinmerkkiä ehtoollismaljan äärellä (Kätemme voi osua näet ehtoolismaljaan).
Kun olemme vastaanottamassa Ehtoollista sanomme selkeästi oman etunimen. Tämän jälkeen voimme siirtyä ottamaan jälkiviiniä ja leipää, jos sitä on jaettavissa. Jälkiviini ei ole korvike, vaan vahvistus niille, jotka ovat Ehtoolliseen paastolla valmistautuneet. Siihen voivat osallistua muutkin, mikäli isännöitsijä näkee tämän siinä tilanteessa hyväksi. Eli jälkiviinistä eivät osallistu muut ilman isännöitsijän (tai muun asiasta vastaavan) erillistä kutsua. 

Muistakaamme, että meidän tulisi osallistua Ehtoollisesta mahdollisimman usein, sillä se on nimenomaan asia, joka pitää meidät tiiviissä yhteydessä Kristukseen ja tuttujen sanojen mukaisesti se olisi meille sielun ja ruumiin pyhitykseksi.

Kuva: Anitta Julkunen

Radioliturgiasta ja kuorosta

Meillä oli pitkästä aikaa liturgian radiointi Nurmeksesta. En muista koska meillä on viimeksi on ollut radiointia, mutta valehtelematta siitä on yli 5 vuotta (voi olla jopa 8 vuotta). Seurakunnat eivät radiointeja itselleen varaa, vaan niitä jaetaan. Pitää olla joka tapauksessa kiitollinen siitä, että meillä oli mahdollisuus jakaa toimittamamme liturgia kaikkien kuultavaksi.

Kuorolle kuuluu myös erityinen kiitos. Puhutaan kuitenkin kymmenistä tunneista, mitä kuorolaiset ovat uhranneet harjoituksiin. Ei voi muuta kuin ihailla heidän sitoutumisen astetta kuorotoimintaan. Tämä ei koske pelkästään radiointia, vaan myös muitakin jumalanpalveluksia. Esimerkiksi monet kuorolaiset lähtevät mukaan laulamaan hautajaisia.

Voisi äkkiseltään ajatella, että normaalia työtä tekevät ihmiset jäisivät lauantaiaamuna ennemmin sängyn pohjalla makaamaan, kuin lähtisivät hautajaisia laulamaan. Mutta näin se vain on, että he haluavat omasta vapaasta tahdosta mennä laulamaan. Tästä olen äärettömän kiitollinen.

Positiivista palautetta kuoron toiminnasta on tullut reippaasti. Itse olen tätä palautetta liian harvoin välittänyt kuorolaisille. Muutenkin annan palautetta välillä hieman hassusti. Radiointia edelsi aamulla kuoroharjoitus ja kysyttiin, että miltä kuulosti. Vastasin leikkisästi, että "ihan jees". Mutta todellisuudessa se on tietysti paljon enemmän kuin "ihan jees".

Onneksi meillä on näitä ihania kuorolaisia, kaikkien muiden ihanien vapaaehtoisten lisäksi.

Radioliturgia on kuunneltavissa TÄÄLTÄ.

Kuvia radioinnista seurakunnan Facebook sivuilla, sekä

kuoron omilla sivuilla

Ristin sunnuntai (opetuspuhe)

Vietämme tänään Ristinkumartamisen sunnuntaita. Meitä muistutetaan paaston puolivälissä siitä, että mitä kohti olemme kulkemassa. Ilman selkeää päämäärää meillä ei voi olla määrätietoisuutta kulkea eteenpäin.

Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina suuri paasto oli juuri kirkon jäsenyyteen valmistautuvien erityistä aikaa. Ristin kumartamisen sunnuntai oli eräänlainen käännekohta myös tuossa valmistautumisessa.

Tästä meille on edelleen muistutuksena se, että Ristin kumartamisen sunnuntain jälkeen ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa rukoukset opetettavien puolesta muuttuvat. Enää ei puhuta opetettavista, vaan “valistukseen valmistautuneiden” puolesta. Eli tietyssä mielessä he ovat saavuttaneet nyt sen tietämyksen, jota vaaditaan niiltä, jotka astuvat sisälle Kirkon elämään. Paasto kuitenkin jatkuu ja eteemme on tuotu Herran eläväksitekevä Risti, joka antaa meille muistutuksen päämäärästä.

Suuri paasto ei ole enää pelkästään Kirkon jäsenyyteen valmistautuvien aikaa, vaan se on meille kaikille eräänlaista kertausharjoitusta siitä, että miten meidän tulisi kristittyinä elää ja toimia. Vuosi on pitkä aika ja me inhimillisessä heikkoudessamme unohdamme tällaiset paastoon liittyvät hyveet helposti.

Lopulta paasto ei ole tavallisuudesta poikkeavaa aikaa, vaan se tulisi olla muistutuksena siitä, että miten kristityn tulisi elää koko ajan. Eli paastossa laitamme elämässä olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Ehkä oleellisin kysymys tätä tärkeysjärjestystä pohtiessa on se, että onko jostain tietystä asiasta hyötyä minun sielun pelastumisen kannalta?

Meitä johdatetaan kohti Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa, jota edeltävät kärsimykset ristillä. Eräässä kirkkoveisussa sanotaan, että ”ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”. Risti muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksistä, mutta se muistuttaa meitä myös siitä, että jokaisen Kristuksen seuraajan tulee olla valmiita kärsimään joka päivä.

Päivän evankeliumissa kuulimme Kristuksen sanat: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." [Mark. 8:34] Samaisen Kristuksen kehotuksen kuulee myös jokainen ihminen, joka on tulossa kasteen tai kirkkoon liittymisen kautta Kirkon jäseneksi. Tämän merkkinä hänelle annetaan myös risti kannettavaksi.

Mutta mitä me ymmärrämme tällä kaikella?

Kristuksen opetuksessa eräs keskeisimmistä asioista oli se, että Hän ei milloinkaan pyrkinyt miellyttämään kuulijoita, vaan Hän puhui aina totuuden. Tämän maailman ihanteissa taas korostuu nimenomaan ihmisten miellyttäminen. Ihmisille luvataan kaikkea hyvää. Silmiemme eteen tuodaan päivittäin  lukemattomia mainoksia, joiden sanoma voidaan kiteyttää seuraavaksi: ”Meidän tuotteellamme elämäsi muuttuu helpommaksi!”

Me ihmiset haluamme kuulla sellaista puhetta, joka pitää sisällään meitä miellyttäviä asioita. Valitettavasti meitä viihdyttävät ja miellyttävät asiat eivät lopulta vie meitä lähemmäksi Kristusta, vaan yleensä päinvastoin. Jos haluamme tässä ajassa saavuttaa itsellemme paljon kaikkea hyvää, niin lopulta kadotamme koko elämämme. Jos taas olemme valmiita uhrauksiin tässä ajassa, niin voitamme itsellemme iankaikkisen elämän.

Kysymys kuuluukin, että tahdommeko seurata Kristusta? Kaikki mikä liittyy uskoon ja Kristuksen seuraamiseen perustuu vapaaehtoisuuteen ja meidän omaan tahtotilaamme. Kristuksen seuraaminen ei voi olla ainoastaan nimellistä, jossa ihminen kuvittelee saavansa hienon palkinnon taivasten valtakunnassa pelkästään sillä perusteella, kun hänet on kastettu. Kaste on välttämätön alku kristityn tiellä, mutta se ei itsessään takaa mitään, jos ihminen ei tämän jälkeen käyttäydy kuten kristityn tulisi käyttäytyä.

Siinä vaiheessa, kun me vapaasta tahdostamme tunnustamme olevamme Kristuksen seuraajia, niin siinä vaiheessa meidän tulisi kaikin puolin käyttäytyä sen mukaisesti. Tähän liittyy päivän evankeliumiluvun eräs toinen opetus, jossa Kristus sanoo:”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)

Tämä toteamus voi tuntua hyvin pelottavalta, mutta se on kuitenkin äärimmäisen oikeudenmukainen. Voiko palvelija joka on tietoisesti kieltänyt tai jopa häpäissyt oman kuninkaansa odottaa suurta palkintoa ja kunnianosoitusta, kun hän saapuu takaisin isäntänsä eteen? Voimmeko muka kohdella Kristusta välinpitämättömästi tässä ajassa ja tämän jälkeen odottaa, että me saisimme tämän jälkeen suuren palkinnon iankaikkisuudessa? Palkinnon saaminen edellyttää, että toteutamme Jumalan tahdon.

Kaikki uskonelämässämme on lopulta hyvin yksinkertaista. Kristuksen opetuksen noudattaminen kysyy kuitenkin meiltä kyllä paljon tahdonvoimaa. Paaston tarkoituksena on auttaa ja tukea meitä siinä, että muistaisimme, mitkä asiat ovat tärkeitä Kristuksen seuraamisessa ja miten kristityn ihmisen tulisi elää. Rukoilkaamme, että Jumala antaisi meille voimia elää Hänen tahtonsa mukaan. Amen!