Paaston lähestyessä (linkkejä omille vanhoille kirjoituksille)

Pääsiäinen on tänä vuonna hyvin varhain (meillä Suomessa). Teofanian jälkeinen sunnuntai oli jo samalla Sakkeuksen  sunnuntai, joka taas edeltää varsinaisia paaston valmistusviikkoja. Huomasin kirjoittaneeni jo aika paljon kaikkea tähän liittyvää, joten laitan tähän muutamia linkkejä aiempiin blogikirjoituksiini.

Yhteenveto valmistussunnuntaipäivistä

Sakkeuksen sunnuntai

Publikaani ja fariseus

Tuhlaajapoika

Tuomiosunnuntai

Sovintosunnuntai

Jumalanpalveluksista ja kaavoista

Tuossa jokin aika takaperin julkaisin Nurmeksen ortodoksisessa seurakunnassa otettuja kuvia. Jumalanpalvelukset toimitettiin KS Joensuun piispa Arsenin johdolla. Piispa ei ole aivan jokapäiväinen vieras maalaisseurakunnissa. Silloin kun näitä vierailuja tapahtuu, niin monesti joutuu mielessään kertaamaan jumalanpalveluksen kulkua, jotta kaikki menisi varmasti oikein.
Silloin kun itse yksin (taikka diakonin tai toisenkin papin kanssa) toimittaa tavanomaisia jumalanpalveluksia, niin kaikki etenee ikään kuin omalla painollaan. Kaavat ovat jo tuttuja, joten mitään sillä tavalla yllättävää ei ole luvassa. Ja onhan siinä sekin, että kun on itse esimiehenä (hieman maallinen sana jumalanpalveluksessa) ja johtaa toimituksen kulkua, niin siinä on koko ajan kartalla. Sen sijaan muiden kuin esimiehen täytyy erityisesti tietyissä tilanteissa pitää katsekontaktia yllä, jos esimies antaa esimerkiksi jonkin tietyn kohdan luettavaksi. Jumalanpalvelusta saatetaan käydä läpi ennen varsinaisen toimituksen alkua, mutta siitä huolimatta erityisesti papit saavat piispallisessa jumalanpalveluksessa osan lukuvuoroistaan "lennossa".
Harvemmin toimitettuja jumalanpalveluksia tulee vastaan aika ajoin. Kyllä Suuren paaston ensimmäinen ennenpyhitettyjen lahjain liturgia on aina sellainen, että monella papilla on tavanomaista enemmän nenä kiinni käsikirjassa. Käsikirjassa ei ole pelkästään ääneen luettavat osat, vaan myös punaisella tekstillä olevat rubriikit, jotka kertovat mitä pitää missäkin kohdassa tehdä.
Kyllähän jumalanpalveluksissa papille ja kanttorillekin sattuu aika ajoin pieniä mokia. Kysymys kuuluukin, että tehdäänkö niistä numeroa? Suurempi vahinko tapahtuu useimmiten silloin, jos jumalanpalvelusta ryhdytään suurieleisesti keskeyttämään tuon pienen virheen vuoksi.
Ja virheistä pitää nyt sekin vielä mainita, että me olemme itse itsellemme ankarimpia tuomareita. Se mitä me voivottelemme vielä monen päivän jälkeen (tai jopa  loppuelämämme) ovat muut läsnäolijat sen jo unohtaneet vajaassa minuutissa.
Olen joskus miettinyt, että miten eri seurakuntiin syntyy jopa omalaatuisia paikallisia tapoja. Ehkä yksi syy siihen on se, että kun tarpeeksi pitkään toimittaa yksin (tai ylipäätänsä eristyksissä muista), niin jostain poikkeuksesta voi tulla sääntö. Suuri vaara on esimerkiksi ajan mittaan ryhtyä lyhentämään jumalanpalvelusta tarpeettomasti. Sitten voi olla toisia tapoja, jotka liittyvät esimerkiksi suitsuttamiseen tai liturgisiin väreihin. Nämä kaksi jälkimmäistä asiaa eivät ole niin vakavia kuin tuo tarpeeton lyhentäminen. Toisaalta, mielestäni jumalanpalvelusta ei tulisi tarpeettomasti myöskään venyttää, esimerkiksi liian hidastempoisen laulun tai tiettyjen osien toiston vuoksi. Henkilökohtaisesti näen esimerkiksi anomusektenian lukemisen kahteen otteeseen samassa liturgiassa eräänlaisena kummallisuutena. Ennemmin luettaisiin sitten vaikka "salaisia" rukouksia enemmän ääneen (kuten edesmennyt arkkipiispa Paavalin on opettanut).
Suurissa seurakunnissa liturgisista kaavoista ei niin helposti poiketa. Tämä johtuu siitä, että alttarissa on usein paljon pappeja, jotka auliisti huomauttavat, mikäli joku syyllistyy poikkeamaan varhaisemmasta "traditiosta". En sano, että tämä olisi negatiivinen asia, sillä tällä tavoin kukaan ei niin helposti ryhdy liturgisesti sooloilemaan. Mutta sekin pitää muistaa, että aina tuo  "varhaisempi traditio" ei todellisuudessa edusta varhaista traditiota. Meidän liturgisiin käytäntöihin on tarttunut aika paljon kaikkea vielä 1800-luvulla. Sen lisäksi joka seurakunnassa on näitä omia paikallisia tapoja, jotka ovat saattaneet syntyä vasta edellisen kirkkoherran aikana. Itse kokisin (edelleen) tervetulleena sellaisen valistustilaisuuden tai seminaarin, jossa jumalanpalveluksia käytäisiin kohta kohdalta läpi ja keskusteltaisiin tiettyjen tapojen tarkoituksenmukaisuudesta.