Kristus nousi kuolleista!
Kuulimme juuri evankeliumin,
jossa Kristus parantaa miehen, joka oli ollut 38 vuotta halvaantuneena. Tämän
vuoksi tätä sunnuntaita kutsutaan myös nimellä "Halvaantuneen
sunnuntai".
Evankeliumin tapahtumat
sijoittuvat Bethesdan lammikolle, jonka äärellä oli suuri joukko sairaita
ihmisiä. Itse asiassa paikannimi Bethesda tarkoittaa "armon taloa" ja
tätä se myös oli. Aika ajoin Herran enkeli laskeutui alas ja kuohutti lähteen,
ja ensimmäisenä siihen menevä parantui. Kysymys oli todellakin "armon
huoneesta" ja suuresta Herran ihmeestä.
Tätä ihmettä oli odottanut myös
38 vuotta halvaantuneena ollut mies. Valitettavasti, hän ei ollut tuona aikana
ikinä ehtinyt ajoissa lähteelle. Näin hän myös vastasi Kristukselle:
"Herra, minulla ei ole
ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän
sinne, joku toinen ehtii ennen minua."
[Joh. 5: 7]
Kristus kysyi mieheltä, että
halusiko tämä parantua. Saatuaan myöntävän vastauksen Hän sanoi miehelle:
"Nouse, ota vuoteesi ja kävele!"
[Joh. 5:8]
Tämän ihmeen kautta meille
osoitetaan, että on täysin luonnollista, että Jumalan Pojalla on valta muuttaa
asioita, jotka meidän ihmisten mielestä ovat mahdottomia. Meillä ihmisillä on
paha tapa hengellisesti halvaantua, jolloin meillä ei ole enää kykyä uskoa,
eikä myöskään halua turvautua Jumalaan.
Mutta palatkaamme kuitenkin
tarkastelemaan erästä yksityiskohta, joka saattaa tuntua meistä hyvin oudolta.
Kristushan kysyi tuolta halvaantuneelta, että ”Tahdotko tulla terveeksi?”
Miksi Kristus halusi kysyä 38
vuotta halvaantuneena olleelta, että halusiko tämä parantua. Eikö tällaisen
vastauksen pitäisi olla kuitenkin vähintäänkin itsestäänselvyys, jota ei
tarvitsisi edes erikseen kysyä?
Mutta asiat eivät kuitenkaan ole
niin itsestään selviä, vaikka tältä ne saattaisivatkin näyttää. Ensinnäkin,
Jumala ei halua toimia vastoin ihmisen vapaata tahtoa. Aloitteen tulee kaikessa
lähteä liikkeelle ihmisestä itsestään. Suhteemme Jumalaan ja kaikkeen, mikä
liittyy uskonelämään, tapahtuu siis omasta vapaasta tahdostamme.
Tästä syystä esimerkiksi
avioliittoon vihkimisessä kysytään nuo kysymykset, joissa tiedustellaan, että
onko vihkiparilla hyvä ja vapaa tahto ja vakava mieli avioitua. Tai yhtä lailla
kirkkoon liittyvältä kysytään ennen mirhallavoitelua, että haluaako tämä
liittyä ortodoksiseen kirkkoon. Samalla tavoin toimitaan muissakin
mysteerioissa. Katumuksessa ja sairaanvoitelussakin aloitte lähtee liikkeelle
ihmisestä itsestään.
Tämän vuoksi Kristuskaan ei
yhtäkkiä vain parantanut tuota halvaantunutta, vaan hän kysyi tältä, että
halusiko hän parantua. Olisiko tuolle 38 vuotta halvaantuneelle lopulta ollut
niin helppoa nousta ylös kävellä omin jaloin ihmisten keskuudessa ja ryhtyä
ansaitsemaan elantoa jollain tavalla, mistä hän ei aikaisemmin ollut tiennyt
mitään.
Voimme myös tutkia asiaa
hengellisesti ja kysyä, että onko ihmisen lopulta niin helppoa luopua entisestä
elämästä ja ryhtyä toimimaan täysin uudella tavalla?
Tämän saman kysymyksen Jumala on
osoittanut jokaiselle meistä: ”Tahdotko tulla terveeksi?”
On sanottu vertauskuvallisesti
hyvin osuvasti, että ihmisen sydämeen käyvässä ovessa ei ole kahvaa
ulkopuolella, vaan se on
sisäpuolella.
Se tarkoittaa sitä, että Jumala,
tai yhtä lailla sielunvihollinen ei vain marssi sisään meidän sisimpäämme,
ellemme itse ensin avaa sydäntemme ovea. Me ihmiset otamme sen ensimmäisen
askeleen, joka mahdollistaa hyvän taikka pahan toiminnan meissä.
Liturgiassa on eräs kohta, joka
muistuttaa meitä nimenomaan tästä sydänten ovien avaamisesta Jumalalle. Ennen
uskontunnustusta lausutaan sanat ”Ovet, ovet! Viisaudella ottakaamme vaarin.”
Historiallisesti tällä on tarkoitettu sitä kohtaa liturgiaa, jossa kirkon ovet
suljettiin ja ketään ei enää päästetty sisälle taikka ulos kirkosta. Kyse oli
siitä eteenpäin pelkästään uskovaisten liturgiasta. Tänä päivänä tätä käytäntöä
ei enää ole, joten monet jättävät nuo johdantosanat ”ovet, ovet” lausumatta.
Mutta ehkä juuri tässä kohden
liturgiaa sallittakoon pieni symbolismi, eli vertauskuvallisuus, jota monessa
muussa kohden pitää käyttää hyvin varoen. Liturgiassa meiltä odotetaan, että
avaamme sydäntemme ovet Kristukselle. Miten me voisimmekaan vastaanottaa
Kristuksen, jos me emme olisi vilpittömin mielin kääntyneet Hänen puoleensa? –
Aloite lähtee taas kerran liikkeelle meistä itsestämme.
Ihmistä voi kutsua hengellisesti
halvaantuneeksi, jos hän ei halua pyrkiä lähemmäksi Jumalaa. Kristus auttaa
meitä tässä kaikessa, mutta meiltä itseltämme todellakin vaaditaan pientä
vaivannäköä. Sitä, että todellakin täydestä sydämestä ja täydellä ymmärryksellä
käännymme Jumalan puoleen ja ilmaisemme tahtomme siitä, että haluamme parantua.
KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!
