Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen.
Päivän evankeliumilukuna
kuulimme Kristuksen vertauksen miehestä, joka keskittyi omaisuuteensa
vaalimiseen niin tiivisti, että unohti lähimmäisensä ja oman kuolevaisuutensa
kokonaan. Vertaus on itse asiassa hyvin puhutteleva ja se sopii meidän
päiviimme aivan yhtä hyvin.
Voimme tietysti aluksi kysyä,
että onko hyvä toimeentulo muka pahasta? Emmekö voi pitää tuossa tapauksessa
miehen hyvää satoa ja tätä kautta omaisuuden lisääntymistä Jumalan siunauksena.
Mitä tuomittavaa tässä oikein on?
Ongelman tässä tapauksessa
muodostaa juuri se, että miten ihminen käyttää sellaista omaisuutta, joka ei
ole hänelle välttämätöntä. Tässä vertauksessa kysymys oli siis ylimääräisestä
asiasta, joka ei ollut enää elämän kannalta tarpeellista. Vertauksen miehen
aitat olivat jo sen kokoiset, että niissä säilytettävä sato takasi riittävän
toimeentulon. Hän halusi kuitenkin enemmän itselleen ja ryhtyi tämän vuoksi
rakentamaan suurempia varastoja.
Tämä mies halusi itselleen
entistä enemmän. Juuri tänä päivänä uutisissa otsikoidaan siitä, kuinka
esimerkiksi yritysten taloudellinen tuottavuus on saatava edellisiä vuosia
paremmaksi. Joka vuosi aittoja on suurennettava tai muuten elämä muuttuu
kannattamattomaksi ja turhaksi.
Suurin synti tänä päivänä ja
tuossa vertauksessa on itsekkyys. Missään vaiheessa tälle henkilölle ei tullut
mieleen, että ylimääräiset asiat voisi antaa niille, jotka elivät puutteessa.
Toinen huomionarvoinen asia oli se, että mies ei ajatellut omaa kuolevaisuutta
ja iankaikkisuutta laisinkaan. Hän unohti sen, että ainut asia minkä me
kannamme tästä ajasta iankaikkisuuteen on rakkaus. Kaikki muut asiat ovat
lopulta katoavaista, jota meidän tulisi osata käyttää vastuullisesti tässä
ajassa.
Kuolema on todellakin asia,
jonka me hyvin helposti haluamme työntää pois mielestämme. Oman kuolevaisuuden
myöntäminen ei kuitenkaan saisi olla kristitylle vieras asia. Me emme voi
täydellisesti ymmärtää tätä ajallista elämää ja iankaikkisuutta, jos emme
hyväksy kuolemaa. Kuoleman kieltäminen etäännyttää meidät todellisesta
elämästä. Edelleenkin ihmisellä on kiusaus nähdä kuolema kaiken loppuna, vaikka
se todellisuudessa on uuden iankaikkisen elämän alku.
Kristuksen vertauksessa Jumala
puhutteli tuota miestä hulluksi, koska hän ei oppinut ymmärtämään elämän
todellista merkitystä. Tuo sana ”hullu” tarkoitti raamatun aikaan ihmistä, joka tietoisesti halusi toimia
väärällä tavalla. Sillä ei siis tarkoiteta jotenkin vähä-älyistä henkilöä, vaan
nimenomaan tietoisesti väärällä tavalla toimivaa ihmistä.
Tämä ajallisen elämän
tarkoituksena ei ole keskittyä nautintoihin, vaan elämän tarkoituksena on
osoittaa rakkautta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi nauttia
elämästä ja olla onnellinen.
Syntiinlankeemuksen seurauksena
ihmisen käsitys nautinnosta ja onnellisuudesta on vääristynyt. Hän kuvittelee,
että onnellisuuden määrä kasvaa samassa suhteessa kuin hänen hallussaan oleva
omaisuus. Tässä valheessa hän haaskaa kaikki voimavaransa siihen, että voisi
turvata yltäkylläisen elämän. Sellaisen elämän, jossa hän tuon vertauksen
rikkaan miehen tavoin hokee itselleen: ”Kelpaa sinun elää! Sinulla on
kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti
elämästä!” (Luuk. 12:19)
Tämän ajan maalliset ihanteet
harvoin kulkevat käsi kädessä Kristuksen opetuksen kanssa. Jos me haluamme
saada tässä ajallisessa elämässä kaiken, niin jääkö meille tällä periaatteella
mitään iankaikkisuuteen?
Erityisesti nyt joulupaaston
aikana meidän on hyvä muistaa Kristuksen opetus omaisuuden vastuullisesta
käytöstä ja rakkauden osoittamista. Paastossakin saatamme keskittyä niin paljon
itse paaston suorittamiseen, että unohdamme erään oleellisen asian. Paastoon
nimittäin kuuluu hyväntekeväisyys.
Hyväntekeväisyyttä on se,
että me osaamme vastuullisesti käyttää kaikkea sitä, mitä meille on uskottu.
Kyse ei aina ole rahasta, vaan monesti myös sellaisista tiedoista ja taidoista,
joilla Jumala on meitä siunannut. Näitä Jumalan antamia lahjoja meidän tulisi
käyttää muiden hyväksi. Todellisen nautinnon ja onnellisuuden ihminen saavuttaa
silloin, kun hän pystyy auttamaan toista ihmistä ilman että hän odottaa siitä
vastapalvelusta.
Aloittakaamme mekin hyvillä
mielin tämä joulupaasto. Sen tarkoituksena on muiden paastokausien tavoin
opettaa meitä itsekkään elämänmenon sijaan osoittamaan rakkautta lähimmäisiämme
kohtaan. Tällöin me toteutamme Jumalan tahdon. Amen.
