 |
| Lasten pääsiäinen Juuassa. Kuva: Kalervo Konttinen |
-->
Juuri luettu evankeliumi
kertoo meille siitä, kuinka Jeesus ottaa vastaan lapsia siunatakseen heitä,
vaikka opetuslapset aluksi yrittivätkin estää tämän. Kuitenkin Kristus sanoo,
että meidän tulisi olla lasten kaltaisia, jotta me pääsisimme Jumalan valtakuntaan.
Heti alkuun meistä varmasti
saattaa tuntua siltä, että opetuslapset toimivat tuossa tilanteessa hyvin
julmalla tavalla. Miksi he yrittivät estää ihmisiä tuomasta lapsiaan Kristuksen
luokse?
Mutta tuossa tilanteessa
opetuslapsilla ei varmasti ollut mitään lapsia vastaan, vaan kenties he
vilpittömästi halusivat että heidän opettajallaan olisi mahdollisuus hetken
hengähdykseen. Kyse oli siis opetuslasten kohdalla enemmänkin ylisuojelusta
kuin lapsivihasta.
Mehän tiedämme evankeliumista
sen, että Jeesuksen ympärillä oli lähes tauotta suuri joukko ihmisiä, jotka
halusivat siunauksen ja parannuksen sairauksiinsa. Yhtä lailla vanhemmat ja
erityisesti äidit halusivat siunauksen lapsilleen.
Mutta Kristus antoi
aikaansa kaikille ihmisille ja tässä tapauksessa erityisesti lapsille. Lisäksi
hän opetti, että lapset ovat juuri niitä joista meidän kaikkien ihmisten tulisi
nimenomaan ottaa mallia.
Tämä samainen tilanne on
varmasti toistunut useaan otteeseen myös meidän aikanamme. Lapset koetaan monesti
häiritsevänä tekijänä, jotka sitten pyritään vaientamaan tai jättämään
taka-alalle. Tutut toteamukset: ”Lasten täytyy olla hiljaa kun aikuiset
puhuvat” tai ”Lapset syövät sitten
eri pöydässä” ovat edelleen aika
tavanomaisia. Tietysti tällaisen toiminnan taustalla on se ajatus, että lasten
puheet ja käytös häiritsevät aikuisia jotka haluavat tehdä ja keskustella
aikuisten asioita.
Vaikka tämän edellä mainitun
voi nähdä jossain valossa oikeutettuna, niin kirkossa lapsia ei saa
täydellisesti vaientaa tai työntää taka-alalle. Jos lapsi kokee että hän ei
saa olla oma itsensä jumalanpalveluksissa, niin millä mielellä hän lopulta
suhtautuu koko kirkkoon? Tuleeko siitä paikka minne on ikävä mennä?
On tietenkin selvää, että
vaikka lapset saavat olla lapsia kirkossa, niin räikeää käyttäytymistä tai
vaaratilanteita ei tarvitse olla. Palavat tuohukset ja kiikkerät lampukanjalat
voivat luoda monenlaisia vaaratilanteita lapselle itselleen tai muille.
Vahinkoja sattuu näiden esineiden kanssa myös aikuisille.
Mutta lapset ovat kuitenkin
niitä jotka ovat erityisen tervetulleita kirkkoon ja he myös ensimmäisten
joukossa osallistuvat Ehtoollisen sakramenttiin, noudattaen näin Kristuksen
kehotusta jossa lasten täytyy saada tulla Hänen luokseen, sillä heidän
kaltaistensa on taivasten valtakunta.
Mitä Kristus sitten
tarkoittaa tällä?
Lasten yksinkertaisuus,
luottavaisuus, vilpittömyys ja kyky anteeksiantoon ovat esimerkiksi sellaisia
asioita, jotka näyttävät monesti haihtuvan meiltä ihmisiltä juuri iän myötä.
Voisiko sanoa, että ihmisessä oleva Jumalan kuva alkaa tässä langenneessa
maailmassa hopean tavoin tummumaan.
- Lapsen yksinkertaisuus ei
tarkoita vähä-älyisyyttä, vaan sitä, että ihminen ei jatkuvasti suhtaudu
kaikkeen epäilevällä järkeilyllä, joka kyseenalaistaa kaiken sellaisen mitä ei
voi käsin koskettaa tai tieteellisesti todistaa.
- Lapsi on luottavainen ja
käytännössä kaikissa asioissa hän epäröimättä seuraa vanhempiansa. Meillä
ihmisillä tulisi olla samanlainen ennakkoluuloton suhde Jumalaan. Meillä
toistuu lähes kaikissa jumalanpalveluksissa rukouksen kohta, jossa me sanomme:
--antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme, Kristuksen, Jumalan
haltuun.” Miten me voimme antaa Pyhän Hengen auttaa ja toimia meissä jos me emme luota
Häneen.
- Lapsi on vilpitön. Tunnettu
sanonta ”totuus tulee lapsen suusta” pitää osuvasti paikkansa. Lapsi ei suunsa
avatessaan useinkaan mieti että mitä muut ihmiset nyt ajattelevat, vaan sanoo
suoraan sanottavansa. Mitä tapahtuisi jos me aikuiset olisimme yhtä suoranaisia?
Varmasti tapahtuisi paljon välirikkoja ja muuta ikävää, mutta ongelman ydin ei
ole siinä että me sanomme totuuden, vaan siinä, että meidän päässä liikkuu
ikäviä ja pahoja asioita. Jos me pystymme puhdistamaan mielemme ja tunteemme,
niin silloin me voisimme myöskin olla lapsen kaltaisia tässä asiassa.
Ehkä eräs vaikuttavimmista
lapsen piirteistä on se, että lapset eivät ole pitkävihaisia. Tämän lisäksi
lapsilla on kyky pyytää ja antaa anteeksi. Heillä on siis olemassa luontainen
nöyryys joka mahdollistaa tämän. Aikuisillehan on monesti kehittynyt sellainen
ylpeys, että se ei kerta kaikkiaan mahdollista sitä, että joltakulta pitäisi
pyytää anteeksi tai jollekin pitäisi antaa anteeksi. Lapsilla tätä ongelmaa ei
ole.
Ei siis ihme, että Kristus
ottaa lapsen esimerkiksi siinä, että millainen ihminen on otollinen taivasten
valtakuntaan. Kyse ei ole siis lapsellisuudesta tai tietämättömyydestä, vaan
hyveistä, jotka näkyvät näissä pienissä ihmisissä. Lapsissa, joiden jumalallista
kirkkautta tämä langennut maailma ei ole vielä haalistanut.
