Oikeauskoiset kristityt

Pitävätkö ortodoksit itseään muita parempina?
Tällaisiakin aatoksia voi syntyä, kun tutkitaan suurennuslasilla jumalanpalveluksiamme, joissa samaan hengenvetoon mainitaan erikseen "oikeauskoiset kristityt" ja pelkät "kristityt". Ekumenian nimissä mutkia on jo paikoitellen oikaistu ja puhutaan pelkästään kristityistä.

Mutta onko nimitys "oikeauskoinen kristitty" lopulta niin väärä?
Meidän on syytä erottaa kaksi asiaa, jotka menevät helposti sekaisin. On olemassa tervettä itsekunnioitusta, johon liittyy terve ylpeys omasta yhteisöstä ja siitä mitä olet. Sitten on myös olemassa ylimielisyyttä ja epätervettä ylpeyttä, joka vahvistaa sitä asennetta, että minä olen hyvä ja muut huonoja.

Meillä tulee olla tuota tervettä itsekunnioitusta, koska se vaikuttaa siihen, että miten me toimimme ja mitä me saamme aikaiseksi. Jos ihminen pitää omaa uskoaan asiana joka on muita huonompi tai se ei millään tavoin saa erottua mistään muusta, niin silloinhan se muuttuu eräällä tavalla yhdentekeväksi. Jos meiltä puuttuu tuo terve ylpeys ja siihen liittyvä itsekunnioitus, niin silloinhan seurauksena on vääjäämättä välinpitämättömyys omaa uskoa kohtaan ja tätä taas seuraa usein kirkosta eroaminen. Oman uskon arvostaminen ja sen korostaminen omassa liturgisessa elämässä ei tarkoita muiden uskon vähättelemistä.

Tästä voimmekin jatkaa siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että ketkä ovat kristittyjä?
Hyvin lyhyt vastaus olisi sellainen, että kristitty ihminen on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja hän uskoo Kristukseen. Tätä kaikkea voisi tarkentaa sillä tavoin, että jo varhaiskirkon kristityt uskoivat Kristuksen tekemiin ihmeisiin ja opetukseen sekä tietysti Hänen ylösnousemukseensa. Eli näitä määreitä voisi pitää jonkinlaisena minimivaatiumksena siinä, että ihmistä voidaan kutsua kristityksi.

Mutta mikä onkaan tilanne meillä täällä Suomessa?
Evankelisluterilaisen kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 teettämän gallupin mukaan 41% uskoi Jeesuksen olevan Jumalan poika. Hänen ylösnousemukseen uskoi 36% ja Raamatun ihmeisiin 34% haastatelluista. Saatanaan uskoi 31% ja Kristuksen toiseen tulemiseen 28%.
Tässä valossa voidaankin kysyä, että kuinka monta kristittyä meillä lopulta onkaan Suomessa?

Mielenkiintoisen lisän tähän kyselyyn olisi tehnyt kysymys, että "Oletko viimeisen 20 vuoden aikana osallistunut sunnuntaijumalanpalvelukseen?" Tämä kysymyksen muotoilu sen vuoksi, että kyllähän aika moni on olosuhteiden pakosta osallistunut esimerkiksi kasteisiin ja hautajaisiin, joten kysymys "Oletko viimeisen 20 vuoden aikan käynyt kirkossa" antaisi eräässä mielessä väärän tuloksen. Joka tapauksessa prosenttiluku ei tulisi tämänkään kysymyksen vastauksissa olemaan kovin ihmeellinen, vaikka alkukirkon kristityille jumalanpalvelukseen osallistuminen oli kaikki kaikessa.

Mutta takaisin siihen oleelliseen kysymykseen, että ketkä ovat kristittyjä?
Mainitsin tuossa aiemmin näitä kriteerejä, joiden perusteella ihmistä voidaan kutsua kristityksi. Vaatimukset eivät lopulta ole mahdottomia, mutta tästä huolimatta meillä prosenttiluvut uskon perusasioihin ovat pelottavan matalat. Voimmeko kutsua sellaisia ihmisiä kristityiksi, jos he eivät usko Raamatun ihmeisiin ja Kristuksen ylösnousemukseen ja Hänen toiseen tulemiseen?

Ovatko tällaisen ihmiset "tapakristittyjä" vai kenties "nimellisesti kristittyjä" vai yksinkertaisesti "kirkon kannatusjäseniä"? Joku saattaa haluta korrektiuden nimissä kutsua edelleen kaikkia kastettuja kristityiksi, jottei kukaan tuntisi oloaan ulkopuoliseksi tai tästä tarpeettomasti loukkaantuisi.

Oli miten oli, niin termi "oikeauskoinen kristitty" on kuitenkin enemmän kuin oikeutettu. Haluammeko sen sitten tarkoittavan pelkästään ortodokseja? Siinäkin tulee tavallaan se ongelma, että ortodoksisenkin kirkon jäsenistäkään aivan kaikki eivät usko näihin edellä mainittuihin uskon perusasioihin. Ovatko he tästä huolimatta silloin "oikeauskoisia kristittyjä"?

Ollaan nyt sitten oikein höveleitä ja sanotaan, että kaikki kastetut ovat kristittyjä. Silloinhan voisimme tietysti tulkita sanaa "oikeauskoinen kristitty" ekumenian nimissä yli kirkkokuntien rajojen silläkin tavoin, että se yksinkertaisesti tarkoittaa sellaista ihmistä, joka uskoo siihen mitä Kirkko opettaa.

Tämä kaikki on tietysti taas minun, yksittäisen maalaispapin pohdintaa... Mutta väänsimmepä tämän asian millaiseksi tahansa, niin mielestäni on aivan oikein korostaa liturgisessa elämässä sitä, että meitä kristittyjä on moneen lähtöön. Ja ensimmäisenä me jumalanpalveluksissa haluamme muistaa nimenomaan niitä, jotka uskovat siihen mitä Kirkko opettaa.

Tasajako, oikeudenmukaisuus ja reilut teot

"Kristillinen tasajako" on meille kaikille hyvin tuttu käsite. Mutta onko tasajako sittenkään se paras vaihtoehto? Esimerkiksi missään rukouksessa ei varsinaisesti puhuta tasajaosta, vaan ennemmin kyse on siitä, että jokaiselle annetaan hänen tarpeensa mukaan. Tietynlaiseen hyvään ja reiluun tekoon Kristus kuitenkin kannustaa: "Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."(Luuk. 6:38)

Tietysti sellaisena yleisperiaatteena tasajako on hyvä, sillä silloinhan pitäisi maailman tuloerot hävitä kertarysäyksellä ja kaikilla olisi hyvä olla. Valitettavasti tämä oppi ei ole mennyt perille, sillä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät edelleen.

Tasajakoa tukee periaatteellisella tasolla sellainen byrokraattinen ja lakihenkinen ajattelutapa, jossa kaikkia kohdellaan samalla tavoin. Me suomalaiset olemme hyvin ryhdistäytyneet tällä puolella, sillä maalaisjärkikin unohtuu, kun päästään oikein kunnolla vauhtiin. Jostain syystä kaikkia säännöksiä pyritään noudattamaan pilkulleen, jolloin kaikki kylläkin saavat tasa-arvoisen kohtelun, mutta siitä häviää myös eräällä tavalla inhimillisyyden rippeet.

Olen joskus aikoja sitten kirjoittanut siitä, että lakihenkisyys ei ole sama asia kuin oikeudenmukaisuus. Jälkimmäisessä mielestäni korostuu juuri yksilön tarpeet ja ihmisen huomioiminen. Silloinkin mainitsin eräänä esimerkkinä henkilösuojalain, jonka seurauksena monet vanhukset ovat hukkuneet hoitolaitoisten syövereihin, koska yhteisöt (kuten seurakunnat) tai ei-lähiomaiset eivät voi saada tietoonsa heidän olinpaikkaansa. Ei auta jos ihminen on eläessään ollut aktiivinen seurakuntalainen tai hänelle hyvin tärkeä ihminen ei satu olemaan lähiomainen. Jos hän hieman dementoituneena ei osaa ottaa enää yhteyttä näihin tahoihin ja lähiomaiset eivät tästä pidä huolta, niin ihminen on silloin käytännössä kadonnut. Olen reilun kymmenen vuoden aikana nähnyt hoitohenkilökunnan taholta niin lakihenkisyyttä kuin oikeudenmukaisuutta. Joku voisi kääntää tämän asian tietysti niin päin, että nuo oikeudenmukaiset ja maalaisjärkeä käyttäneet henkilöt ovat rikkoneet henkilösuojalakia kun taas lakia noudattaneilla ei ole mitään pelättävää, sillä hehän ovat noudattaneet sääntöjä. Itse kuitenkin omalla kohdallani toivon, että sairasvuoteella ollessani minun puolesta voisi tarvittaessa hieman rikkoa sääntöjä.
En kannusta siihen, että ryhtyisimme lainrikkojiksi. Kannustan kuitenkin siihen, että lakihenkisen tasajaon sijaan, jokainen osaisi  toimia oikein ja antaa ihmisille heidän tarpeensa mukaan. Lain noudattamatta jättäminen antaa mahdollisuuden väärinkäytöksiin, mutta jossain varmasti kulkee se polku, jossa oikeudenmukaisuus voisi parhaimmalla tavalla toteutua.
Voisi tietysti kysyä, että miksi olemme luoneet sellaisen sääntöviidakon, etteikö niistä pitäisi yksittäisen työntekijän pystyä tarvittaessa poikkeamaan? Ja miksi ihmeessä me suomalaiset vain olemme sellaista kansaa, että noudatamme sääntöjä joskus liiankin tarkasti.

Itse koen ulkomailla aina eräänlaisen vapaudentunteen, kun ravintolassa minulle kaadetaan reilu lasillinen viiniä, eikä vain leikitä mittakippojen kanssa. Yhtä lailla tuntuu aina yhtä hyvältä saada ravintolasta jotain ekstraa lopuksi, vaikka se ei välttämättä olisi karkkia, jäätelöpalloa tai vesimelonin siivua kummempi asia. Ne ovat vain sellaisia asioita, joista tulee hyvälle mielelle. Minua on kohdeltu tavanomaista reilummin!

Lakihenkisyys on itse asiassa aika pelottava asia, sillä sen myötä koko yhteiskunta alkaa laitostumaan. Kaikkia kohdellaan kylmän tasapuolisesti ja esimerkiksi palveluammateissa vedotaan siihen, että jos jokaisen asiakkaan  erikoistoiveita pitäisi kuunnella niin ei tässä kohta enää muuta ehtisi tekemään. Lakihenkisyys ja byrokratia takaavat tietyn mitan, mutta harvemmin ne pitävät sisällään jotain erinomaista ja reilua.

Haluan kuitenkin uskoa siihen, että meillä yksittäisinä ihmisinä olisi kyky reiluihin ja hyviin tekoihin. Hyvät ja reilut teot ovat sellaisia, että haluamme antaa enemmän kuin ottaa ja pystymme näkemään nimenomaan pienen yksilön tai mikseipä pienen yhteisönkin tarpeet paremmin. Hyvien ja reilujen tekojen tekemiseen saa mielestäni kätkeytyä myös toivorikas ajatus siitä, että kenties minäkin saan reilun ja hyvän kohtelun joskus tulevaisuudessa. Ja totta se onkin, että yksilön tai jopa kokonaisen kansakunnan muistiin on voinut jäädä jonkun ihmisen tai yhteisön hyvät teot, jotka halutaan jollain tavalla hyvittää. Tilaisuus hyvittämiseen voi tulla vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Hyvät teot eivät ole vain kahden kauppaa, vaan hyvillä asioilla on tapana moninkertaistua. Jos meitä kohdellaan hyvin, niin me emme tee pelkästään tämän seurauksena hyvin tälle samalla henkilölle, vaan monesti myös muille, täysin ventovieraillekin ihmisille. Hyvät asiat moninkertaistuvat ja tietysti myös pahat asiat. Me muistamme vähintään yhtä hyvin ne ihmiset ja yhteisöt, jotka jossain tilanteessa ovat kohdelleet meitä epäoikeudenmukaisesti. Koetetaan tehdä kuitenkin toinen toisillemme mahdollisimman paljon hyviä asioita.



Tähän loppuun laitan erään lainauksen TV-sarjasta Star Trek - The Next Generation (jakso: Redemption II).
Sci-fi ja fantasiakirjallisuus on monen mielestä pelkkää hömppää, mutta moniin vuoropuheluihin kätkeytyy elämää suurempia viisauksia. Ovathan lopulta kaikki sci-fi ja fantasiatarinat meidän ihmisten kirjoittamia.

Tässä kyseisessä kohtauksessa androidi Data tulee kapteenin luokse tunnustaen tehneensä virkarikoksen, kun hän jätti noudattamatta ennalta annettuja ohjeita ja että tarkoitus ei voi pyhittää keinoja.  Kapteeni toteaa tämän olevan totta, mutta samaan hengenvetoon hän kuitenkin sanoo, että väittämä "Noudatin vain ohjeita" on aiheuttanut liian monia tragedioita historian saatossa. "Tähtilaivasto ei halua upseereita, jotka vain sokeasti noudattavat ohjeita analysoimatta itse tilannetta. Toimesi olivat oikenlaiset niissä olosuhteissa".

Lt.Commander Data: Captain, I wish to submit myself for disciplinary action. I have disobeyed a direct order from a superior officer. Although the result of my actions proved positive, the ends cannot justify the means.

Captain Jean-Luc Picard: No, they can't. However, the claim 'I was only following orders' has been used to justify too many tragedies in our history. Starfleet doesn't want officers who will blindly follow orders without analyzing the situation. Your actions were appropriate for the circumstances. And I have noted that in your record.

[Data acknowledges with a nod and turns to leave]

Captain Jean-Luc Picard: Mr. Data... Nicely done!

(Screenshots from Star Trek TNG - Redemption II, 1991. Written by Donald D. Moore)