Paaston tarkoitus IV - TURHANPUHUMISESTA LUOPUMINEN

"-- Vapauta kaikki aistimme kuolettavasta himosta ja aseta niille hyväksi johtajaksi sisäinen järkevyys. Silmä karttakoon kaiken pahan katsomista, korva turhia sanoja, kieli sopimattomia puheita."
Näin kuului osa ennenpyhitettyjen lahjain liturgian eräästä rukouksesta. Jos kerran paaston ensimmäinen ja helpoin askel on hallita sitä mitä laitamme suusta sisälle, niin haastavampaa on tietenkin hallita sitä mitä päästämme suustamme ulos. Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukouksessa me pyydämme Jumalalta, ettei turhanpuhumisen henki saisi meistä otetta.

Mikä lopulta on turhaa puhetta?
Ainakin se jotain sellaista, millä loukkaamme toisia ihmisiä tai joka etäännyttää meitä Jumalasta. Turhanpuhuminen on lopulta yllättävän helppoa. Se voi olla tarkoin harkittua ja laskelmoitua. Toisaalta se voi olla harkitsematonta, jonka alkuperäisenä tarkoituksena ei ole toisen loukkaaminen. Turhanpuhuminen voi olla puhetta kasvoista kasvoihin tai sitten selän takana puhumista. Se ei ole pelkästään puhetta, vaan yhtä lailla kirjoittamisella voimme tehdä tuon kaiken saman. Oli se mitä tahansa, niin seuraukset ovat aina kielteisiä ja ne kasvattavat kuilua meidän ja lähimmäistemme välille.

Kun ryhdymme pohtimaan omia vääriä tekoja, niin kaikissa näissä tilanteissa olisi hyvä kysyä itseltä, että miksi teen näin? Miksi me esimerkiksi haluaisimme puhua asioita, joiden tarkoituksena on vahingoittaa toista ihmisitä?
Johtuuko se omasta turhautuneisuudesta, kun emme pysty antamaan toiselle ihmniselle haluamaamme palautetta? Johtuuko se siitä, että olemme epävarmoja itsestämme ja omanarvontunto nousee helpoiten toisia ihmisiä latistamalla? Onko meitä syyllistetty ja kiusattu, jolloin me lähestulkoon alitajuntaisesti ryhdymme jatkamaan tätä pahaa kierrettä?

Olivat syyt mitkä tahansa, niin me emme lopulta löydä oikeutusta turhille puheille. Turhanpuhumisesta (ja käytännössä muidenkin pahojen tekojen) luopumisessa auttaa se, että pystymme perustelemaan itsellemme toimintamme järjettömyyden. Mitä hyötyä tästä oikeasti on?

Vaikka sananlasku sanookin, että vaikeneminen on kultaa, niin tätä ei tule kuitenkaan ymmärtää niin, että me emme voisi missään tilanteessa sanoa omaa mielipidettämme. Jos haudomme ainoastaan mielessämme meitä turhauttavia asioita, niin ne kuitenkin jossain tilanteessa tulevat esille ja usein juuri väärällä tavalla.
Me saamme antaa palautetta ja saamme sanoa mielipiteemme. Meidän tulisi kuitenkin aina muistaa, että millä tavoin ja missä tilanteessa me sen tuomme esille. Saman asian voi sanasta sanaankin sanoa niin monella eri tavoin. Lisäksi vaikeneminen voi joissakin tilanteissa olla suoranaista vääryyttä, koska hiljaisella hyväksymisellä monet pahat teot ovat saaneet oiketuksen. Esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusaamisessa vainneet sivustaseuraajat antavat kiusaajille mahdollisuuden jatkaa toimintaansa.

Todelliseen paastoon kuuluu syvä harkitsevaisuus, jolla me pyrimme muuttamaan sellaisia tapoja, jotka eivät ole meille hyödyksi. Tulokset elämänmuutoksessa eivät kovinkaan usein näy välittömästi ja epäonnistumisia tapahtuu helposti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että meidän tulisi luovuttaa, vaan sen kautta meille annetaan mahdollisuus yrittää uudestaan. Todelliset elämänmuutokset kysyvät aikaa sekä kärsivällisyyttä ja tätähän kilvoittelu juuri on!

Paaston tarkoitus III - AJANKÄYTTÖ

Kanssakäymisen monimuotoisuutta - Tällä kertaa naruarpajaisten merkeissä.

Kun haluamme laittaa omassa elämässämme asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen niin meidän tulisi tutkia ajankäyttöämme. Luonnollisesti ihminen syö ja nukkuu ja tämän lisäksi päivittäiseen toimintaan kuuluu monella ansiotyö tai opiskelu. Tästä huolimatta ihmisellä on myös vapaa-aikaa, jota käytetään oman harkinnan mukaan. Yksi paaston tarkoituksista on itsensä kehittäminen ihmisenä. Tämä kehittyminen edellyttää meiltä järkevää ajankäyttöä.

Mihin me käytämme sitten aikaa ja onko se hyödyllistä? Jos tätä ei ole aiemmin ajatellut, niin jokaisella on mahdollisuus pitää päiväkirjaa omasta toiminnastaan. Siihen voi kirjata, että mitä teemme mihinkin kellonaikaan ja mitä tähän tekemiseen sisältyy. Möllötämmekö kenties yksin television tai tietokoneen ääressä, luemmeko kirjaa vai seurustelemmeko muiden kanssa?

Tuossa aimmin kerroin rukouksen merkityksestä paastossa ja lisäksi jumalanpalveluksiin osallistumisesta, tai pikemminkin osallistumattomuudesta. Monestihan on helppo vedota kiireisiin ja siihen, että ei ole yksinkertaisesti aikaa lähteä tämän hullunmyllyn keskellä vielä kirkkoonkin.
Kuten muistamme niin viikossa on 168 tuntia josta voisi aivan hyvin käyttää 5 tuntia jumalanpalveluksiin. Onko se lopulta kohtuuton pyyntö?

Varmasti joku voi tietysti puolustautua ja sanoa, että hän haluaa käyttää vähäisen vapaa-aikansa ennemmin oman perheensä parissa, kuin raahautua rankan työviikon jälkeen kirkkoon. Mutta käytämmekö me todella vapaa-aikaamme lähimmäistemme persoonalliseen kohtaamiseen?
Kirjassa Ravistettava (Tuominen - Lindroos, 2009) on todettu seuraavasti: "Keskustelemme puolisoisemme kanssa noin 15 minuuttia vuorokaudessa, mutta katsomme televisiota lähes kaksi tuntia". En jaksa uskoa, että tuota todellista kohtaamista ja keskustelua olisi lasten kanssa yhtään sen enempää. Ja tällä tarkoitan nimenomaan järkevää keskustelua. "Syö ruokasi!" tai "Pue vaatteet!" eivät ole sitä keskustelua mitä nyt tarkoitan.

En halua demonisoida televisiota tai tietokonetta, mutta ne kieltämättä kuluttavat paljon meidän aikaamme ja valitettavasti seuraamme niistä usein täysin hyödyttömiä ohjelmia. Ne ovat asioita joilla ei ole MITÄÄN merkitystä meidän elämässämme. Ne eivät sivistä tai muulla tavoin kasvata meitä ja muutamaa minuuttia myöhemmin olemme unohtaneet jo kaiken näkemämme. Itse pidän naurettavimpina "tosi tv - ohjelmia", jotka näyttävät kuitenkin irtaannuttavan katsoja todellisesta elämästä. Tämä on osaltaan varmasti ohjelmien tarkoituskin. Iankaikkisuudessa meiltä ei kuitenkaan kysytä, että oletko elämäsi aikana seurannut näitä ohjelmia.

Asioita ei tarvitse ajatella pelkästään hengellisesti, sillä nykypäivänä meiltä jo suoraan sanottuna edellytetään työelämässä luovaa ajattelua. Sitä pitää kuitenkin ruokkia. Ihminen pystyy ylläpitämään luovaa ajattelua esimerkiksi lukemalla hyvää kirjaa ja tietysti myös oikean kanssakäymisen avulla.

Jokainen pystyy maalaisjärjellä päättelemään, että miten omaa aikaa voisi käyttää hyödyllisesti. Paaston tarkoituksena on opettaa meidät antamaan aikaa myös lähimmäisillemme. Se ei ole lopulta kohtuuton pyyntö, sillä kohtaamiset ovat monella tavalla palkitsevia. Ajan antamista lähimmäisille on myös toisen ihmisen puolesta kannettu rukous ja tämän voi käytännössä tehdä koska tahansa ja missä tahansa.

Paaston tarkoitus II - RUKOUS

Paastosta puhuttaessa mieliimme nousee ensimmäisenä ruuasta pidättäytyminen, mutta paastossa kyse on aina enemmän kuin yhdestä asiasta. Näistä tärkeimmäksi voisi luonnehtia rukousta. Valitettavasti nykypäivänä ihmiset ovat unohtaneet hengellisyyden ja nimenomaan rukouselämän merkityksen.

Ihminen on riippuvainen Jumalasta, halusipa hän sitä tai ei.  Esimerkiksi ruumiillisten ja sosiaalisten tarpeiden lisäksi ihmisellä on hengellisiä tarpeita. Valitettavasti juuri nämä hengelliset tarpeet pyritään monesti korvaamaan jollain muulla tavoin, esimerkiksi viihteellä, joka ei kuitenkaan koskaan pysty tyydyttämään sielun janoa. Hyvin monet ihmiset sanovat että he eivät usko Jumalaan, mutta siitä huolimatta he ovat tehneet jostakin maallisesta asiasta itselleen oman Jumalan. Tuo oma korvike-jumala voi olla viihdettä, mutta myös jonkinlaista aatetta tai muunlaista toimintaa johon ihminen uhraa huomattavan määrän voimavaroistaan.

Kristillinen näkemys on tässä kaikessa selkeä: Ihminen tulee täydelliseksi silloin kun hän on yhteydessä Jumalaansa. Aivan kuten ihminen ymmärtää tämän ajallisen elämän merkityksen täydellisesti vasta silloin kun hän myöntää kuoleman ja iankaikkisuuden olevan todellisuutta, siinä missä tämä ajallinen elämäkin. Meidän ymmärryksemme iankaikkisuudeesta ja Jumalan läsnäolosta perustuu yhteyteen, jonka ylläpitäminen edellyttää rukousta. Paaston tarkoituksena on korjata tarpeettomat häiriöt pois meidän ja Jumalan välisestä yhteydenpidosta.

Kristuksen vertaus publikaanista ja fariseuksesta antaa meille opetuksen rukouksen oikeasta luonteesta. Itsekehut ja muiden väheksyminen eivät ole rukousta, vaan todellisen rukouksen pohjana on aina oikeanlainen nöyryys.

Tämän päivän maallistuneessa maailmassa ihmisellä on taipumus kiinnittää huomionsa ainoastaan sellaisiin asioihin, jotka ovat käsin kosketeltavissa. Pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanonissa sanotaan eräässä kohden seuraavasti: "Olen innolla huolehtinut vain ulkonaisesta hyvästä järjestyksestä laiminlyöden Jumalan tekemän sisäisen luomuksen".

Me voimme harjoittaa rukouselämäämme monella tapaa, mutta tärkeimmäksi muodostuu seurakunnan yhteinen jumalanpalveluselämä jonka keskipisteenä taas on eukaristia. Paaston tarkoituksena on palauttaa ihmisen rukouselämä takaisin sen luonnollisille raiteille. Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina pidettiin itsestäänselvyytenä sitä, että ihminen meni sunnuntaina kirkkoon. Itse asiassa tuo sunnuntain liturgiaan osallistuminen oli vähimmäisvaatimus jonka useampi perättäinen laiminlyöminen aiheutti sen, että ihminen jätti itse itsensä elävän seurakuntayhteyden ulkopuolelle.

Tänä päivänä tilanne ei ole enää sama. Kristityiksi itseään kutsuvat ihmiset pitävät jonkinlaisena suurena hurskauden osoituksena sitä, että he kerran vuodessa osallistuvat jumalanpalvelukseen. Kirkossa käymistä ei pidetä enää luonnollisena ja normaalina asiana.
Esimerkiksi Jouluna tehdään monia hienoja asioita, annetaan lahjoja ja viedään kynttilöitä haudoille. Monelta unohtuu se, että tuhatkaan kynttilää haudalla ei voi korvata sitä, että me osallistuisimme eukaristaan, jonka kautta me taas olemme yhteydessä Kristukseen, joka yhdistää toisiinsa niin täällä maan päällä elävät, kuin jo iankaikkisuudessa olevat. Me olemme yhteydessä poisnukkuneisiin Kristuksessa ja kaikki muut ulkoiset eleet, kuinka kauniita ja tärkeitä ne monelle ovatkin, tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta rukouksen jälkeen.

Sama asia on paastoamisessakin. Me voimme syödä hyvin yksinkertaisesti, luopua monista turhista ja tarpeettomista asioista ja näin täyttää monessakin suhteessa paaston säännöt. Mutta jos meiltä puuttuu rukous ja sen kautta tuo äärimmäisen tärkeä yhteys Kristukseen, niin silloin koko toimintamme on pohjaa vailla.

Jos pohdimme tätä asiaa nimenomaan kirkossa käymisen kannalta, niin herää kysymys, että miksi suhteellisen harva ihminen haluaa osallistua yhteisiin jumalanpalveluksiin?

- Osaltaa tähän vastaa Efraim Syyrialaisen rukous, jossa pyydetään Jumalaa estämään meistä laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen hengen. Nimenomaan laiskuus ja hengellinen velttous sitovat meidät paikalleen, jolloin me emme kykene myöskään lähtemään jumalanpalvelukseen.

Meiltä ei kuitenkaan edellytetä kohtuuttomuuksia jumalanpalvelusten suhteen. Hyvin monessa seurakunnassa toimitetaan pelkästään viikonlopun jumalanpalvelukset (vigilia ja liturgia), joihin matkoineen olettaisi kuluvan aikaa noin 5 tuntia. Lähellä kirkkoa asuvat voivat selvitä paljon vähemmällä. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja viikossa taas 168 tuntia. Onko 5 tuntia lopulta kohtuuton vaatimus? Joku voi sanoa että se on, mutta aion myöhemmin palata vielä siihen, että miten me oikein käytämme aikaamme.

Rukous on kaiken lähtökohta ja sen merkitystä ovat monet kirkkomme pyhät kuvanneet monin eri sanoin. Sitäkään ei tarvitse yrittää täydellisesti selittää, vaan rukouksen merkitys avautuu ainoastaan harjoittamalla rukouselämää. Kyse on samasta asiasta mikä liittyy koko ortodoksisuuden tuntemiseen. Jos haluat tietää ja ymmärtää mitä ortodoksisuus on, niin mene silloin kirkkoon. Jos me emme rakasta  jumalanpalveluselämää, niin rakastammeko silloin kirkkoa? Tai vielä pelkistetymmin, rakastammeko silloin Kristusta?

Paaston tarkoitus I - RUOKA

Hyvä lähtökohta paaston tiellä on itselle esitetty kysymys, että haluanko todella paastota vai en? Jos paasto on pakkoa, niin on vaikea kuvitella sen hyödyttävän meitä. Itse asiassa väkinäinen ilman todellista sisäistä halua oleva paasto voi pahimmassa tapauksessa olla pelkkää ulkokultaisuuttaa, jota toteutetaan siksi että muut sen huomaisivat. Ja tätähän paasto ei voi olla!
Tätä kaikkea ei saa ymmärtää kuitenkaan niin, etteikö meillä olisi hetkiä jolloin joudumme pakottamaan itsemme toimimaan tietyllä tavalla. Kansanomaisesti kyse on siitä, että "otamme itseämme niskasta kiinni". Mutta perimmäinen kysymys kuuluu, että saammeko vai joudummeko paastoamaan?

Seuraava kysymys kuuluukin, että miten paastoa voi parhaiten toteuttaa?

Ruuasta puhutaan paljon ja kieltämättä se on hyvin keskeinen asia elämässämme. Ilman ruokaa emme voi elää ja ruuan valmistamiseen ja itse ruokailuun käytämme lopulta paljon aikaa. Mutta mikä on lopulta tarpeellista ja mikä tarpeetonta? Mistä on meille hyötyä ja mistä ei?
Syntiinlankeemus kaikessa yksinkertaisuudessaan on kuvattu syömisenä. Ei sillä tavoin, että itse syöminen olisi syntiä, vaan nimenomaan kielletyn hedelmän syöminen oli syntiä. Joku voi aina yrittää saivarrella ja selittää vertauskuvallisuudella luomiskertomusta auki, mutta joka tapauksessa syöminen ja syntiinlankeemus on liitetty toisiinsa.

Pidättyväisyyden ja itsehillinnän ensiaskeleena on nähty pidättäytyminen sellaisesta ruuasta, joka ei liiallisuudessaan ole meille hyväksi. Ihan järjelläkin ajateltuna paastoruoka kaikessa kevydessään on terveellistä ja se kuluttaa myös luomakuntaa huomattavasti vähemmän. Meillä tulisi olla kyky edes hetkellisestä rajoittaa näitä raskaita ruokalutottumuksia.

Mutta on hyvä jo tässä vaiheessa ymmärtää jotain paaston olennaisimmasta merkityksestä. Sen tarkoitus ei ole olla irrallista hurskastelun aikaa pari kertaa vuodessa, vaan ennemmin se muistuttaa siitä, että millaista elämän tulisi olla koko ajan. Paaston mukaisesta elämästä löydämme yhteyden paratiisiin. Paaston aikaa on kutsuttu pyhittämisen ajaksi, joka nostaa meidät (edes hetkellisesti) ylös tavallisesta arjesta. Puhumme monesti "paastoon laskeutumisesta", vaikka todellisuudessa sen tarkoitus on siis nostaa meidät tämän kaiken arkisen ja monesti hyvinkin turhanpäiväisen elämänmenon yläpuolelle.

Paastoon siirtymisajat ovat ruuan suhteen saaneet myöskin outoja piirteitä. On totta, että jääkaappi syödään tyhjäksi raskaista ruuista ja yhtä lailla on oikein, että esimerkiksi pääsiäistä juhlitaan pääsiäisruuilla, mutta pystymmekö toteuttamaan tätä oikein? Paastoa ei edellä sellainen revittely, jossa syömme varastoon, kuten karhu tekee ennen talviunille menoaan. Samalla tavoin pääsiäisenä tai jouluna ei ole tarkoitus takautuvasti ottaa takaisin kaikkea sitä, mitä paaston aikana on "menettänyt".

Itse asiassa pääsiäisherkut ovat monesti syntyneet hyvin luontevalla ja järkevällä tavalla. Hyvän  esimerkin meille antaa tunnettu paastoherkku pasha. Se on syntynyt yksinkertaisesti niin, että paastonajalla vähemmälle käytölle jäänyt maito hapatettiin ja muutettiin rahkaksi, josta sitten pääsiäiseksi tehtiin pashaa.

Ruokapaastonkaan merkitystä ei ole tarkoitus mitätöidä paaston päätyttyä, vaan sen tulisi jättää meihin pysyvä jälki, aivan kuten muunlaisenkin paastoamisen (josta kerron kohta lisää). Jokaisen paastokauden jälkeen meidän tulisi olla viisaampia siinä, että mikä on minulle tarpeellista ja mikä ei. Kaikkein yksinkertaisin itsehillinnän muoto on se, että mitä laitamme suusta sisälle. Paljon haastellisempaa on pidättäytyminen siinä, että mitä päästämme suusta ulos.

Kristillisessä paastossa kyse ei kuitenkaan ole pelkästä ruuasta, sillä muutoinhan voisimme kutsua sitä yhtä hyvin dieetiksi (jollaisia maailmassa on jo hyvinkin paljon). Kristillinen paasto on jotain paljon enemmän ja sen vuoksi sen vuoksi emme voi pelästään keskittyä ruokaan. Tästä huolimatta emme saa kuitenkaan vähätellä ruuan mekitystä. Se on paaston lähtökohta ja yksi helpoimmista kiusauksista. Jos me haluamme sivuuttaa sen tarpeettomana ja vähäpätöisenä, niin viemme pohjan pois koko muulta paastolta.

Muistammeko Kristuksen erämaapaaston heti Hänen kasteensa jälkeen? Paholaisen ensimmäinen Kristukselle asettama kiusaus oli yllytys muuttaa kivet leiviksi. Miltä olisikaan kuulostanut, jos Kristus olisi todennut, että "Tehdäänpä niin ja syödäänpä nyt oikein kunnolla, kun eihän tällä ruualla niin suurta merkitystä ole. Paastoan enemmän muista asioista". Kristus ei tehnyt näin, vaan hän siirtyi seuraavaan haasteeseen vasta ruokapaaston jälkeen.

En edelleen sanele teille, että mitä saatte syödä ja mitä ette syö, sillä jokainen paastoaa omien kykyjen ja tarpeittensa mukaan. Kirkko on kuitenkin antanut meille selkeät ohjeet ja puitteet nimenomaan ruokapaastolle. Olisi suoranaista ylpistelyä väittää, että juuri tämän asian voi aivan hyvin sivuuttaa minulle tarpeettomana. Jos itse Kristus joutui taistelemaan tätä kiusausta vastaan, niin kuinka paljon herkemmin me olemme taipuvaisia lankemaan jo tässä vaiheessa.

Todellisessa kilvoittelussa ei ole oikoteitä!

Maailma on paastosääntöjä tulvillaan

Suuri paasto lähestyy ja jälleen nousee ajankohtaiseksi kysymys siitä että miten jokainen voisi parhaiten paastota.
En ryhdy antamaan hienoja paastoreseptejä sellaisiin herkkuihin joita voidaan paaston aikana hyvällä omallatunnolla laatia.
En ryhdy myöskään kertomaan poikkeuksista joita joissakin tilanteissa voi tehdä. En kiellä sitä etteikö poikkeuksia ole, mutta ne ovat aina henkilökohtaisia ja siksi jokaisen tulisi keskustella omista paastsäännöistä oman rippi-isänsä tai seurakunnan papin kanssa ennemmin kuin etsiä esimerkiksi netistä joku satunnainen kirjoittaja, jonka matalalle rimalle asetetut paastosäännöt tuntuvat mieleiseltä.
Paasto on monessa suhteessa hyvin henkilökohtainen asia, aivan kuten on lääkärin meille määräämät lääkkeetkin. Jollekin tietty ainesosa toimii parantavana lääkkeenä, kun taas toiselle se voi olla puhdasta myrkkyä. Sen vuoksi me emme voi julistaa, että minun paastosääntöni on paras vaihtoehto myös naapurilleni.

Kirkon paasto-ohjeet yleisellä tasolla ovat selkeitä: Ei maito- ja lihatuotteita ja kalaakin vain tiettyinä päivinä (tarkemmat tiedot löytyvät kalenterista). Toki kasvavat lapset, raskaana olevat tai imettävät äidit ovat esimerkiksi oma lukunsa, mutta hekin voivat muiden tavoin kysyä neuvoa. Tämän neuvon kysyminen ei ole lopulta vaikeaa, sillä papin löytää kirkosta tai hänen juttusilleen voi varata ajan, hänelle voi soittaa tai lähettää sähköpostia. Etsivä löytää jos hieman vaivaa haluaa nähdä.
En halua tällä kaikella nostaa meitä pappeja kaikkivoipaisuuden jalustalle, vaan yksinkertaisesti muistuttaa, että hän neuvoo hengellisissä asioissa siinä missä lääkäri neuvoo monesti ruumiillisissa tai psyykkisissä asioissa (ja papin juttusille pääsee monesti lyhyemmällä jonotuksella).

Kuten jo alussa mainitsin, niin en ryhdy antamaan mitään hienoja paastoon liittyviä ruokaohjeita. Tästä huolimatta yhden ohjeen kuitenkin haluan antaa:
- Käykää mahdollisimman usein kirkossa!
Paasto ilman rukousta ei ole lopulta hengellisessä mielessä paasto, vaan silloin se on jonkin sortin dieetti tai elämäntavan muutos. Jos haluat viettää Suurta Paastoa, niin aloita se silloin kirkosta!

Linkki opetuspuheeseen ja kuulumisia

Tervehdys kaikille!

En varsinaiseti tässä laiskottele, mutta blogini päivitys on ollut valitettavan vähäistä. Laitan tähän LINKIN Tuomiosunnuntain  opetuspuheeseen vuodelta 2011.

Työn alla on tällä hetkellä katumuksen sakramentti (josta olen aiemminkin kirjoitellut sitä ja tätä). Lisäksi yritän edelleen tutkia hieman liturgian historiaa ja selvittää, että millaisia varhaisia käytäntöjä löydämme harvemmin toimitetuista jumalanpalveluksista. Olen joskus kertonutkin, että liturgiasta löytyy monia kerrostumia, jotka tulevat esille äärimmäisen hyvin juuri palveluksen lopussa.
Viime torstaina oli koululaispalvelus, jossa toivotin tuttuun tapaan:
"Lähtekäämme pois rauhassa."
*WOOSH* (osa oppilaista otti tiikerinloikkia kohti ulkoa ovea)
Minä siihen: "Hei! Takaisin! Ei tämä oikeasti vielä päättynyt."


Laitan teille tähän loppuun lyhyen pätkän tuosta työn alla olevasta katumukseen liittyvästä kirjoituksesta, jossa sivutaan myös paastoa:
 

"Paasto ja katumuksen muut ulkoiset apukeinot eivät vielä itsessään ratkaise kaikkea, vaan kyse on nimenomaan elämänmuutoksesta. Joonan kirjassahan sanotaan, että ”Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään”. Jatkuva paasto tuhansine rukouksineen ja maahankumarruksineen eivät lopulta ole mitään ellei ihminen todella muutu. Jumala ei armahtanut niniveläisiä paaston ja säkkikankaaseen pukeutumisen vuoksi, vaan siksi, että näiden ulkoisten apukeinojen myötä he alkoivat todella muuttua. Tästä me pääsemmekin takaisin pyhään Johannes Kastajaan, joka on sanonut: ”Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!”

Kääntymyksen täytyy näkyä muutoinkin kuin ulkoisessa olemuksessa. Pelkkien ulkoisten merkkien käyttäminen näet antaa mahdollisuuden myös ulkokultaisuudelle. Kristus kuvaa vuorisaarnassaan oikeanlaista paastoamista sellaiseksi, että ihminen ei ryhdy pelkästään muuttamaan ulkoista olemusta, jotta ihmiset varmasti huomaisivat paaston ja katumuksen. Taustalla oli varmasti suoranainen väärinkäytös, jossa ulkoista olemusta muutettiin sen kaltaiseksi, että siitä heijastui katumus ja paasto, vaikka todellisuudessa tätä ei tapahtunutkaan. Kyse oli siis näyttelemisestä ja tekopyhyydestä, josta Kristus ankarasti varoitti. Meidän päivinämme paasto ja katumus eivät tule yhtä voimakkaasti esille ihmisten ulkoisessa olemuksessa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta ulkokultaisuuteen."