Hyvä praasniekka...mutta missä ihmiset?

Tänä aamuna ristisaattoväki saapui järven rannalle vedenpyhitykseen. Tunnelma oli harras, samoin kuin itse liturgiassa. Jumalanpalvelusten jälkeen menimme yhteisille kirkkokahveille seurakuntasalille, jossa oli ihan ohjelmaakin. Hyvä apostolien Pietarin ja Paavalin päivä.

Ainoastaan yksi asia jäi hieman kaivelemaan... paikalla oli noin reilu kymmenen ihmistä...Se on aika vähän ottaen huomioon, että kysymyksessä oli kirkon nimikkojuhla eli praasniekka.

Tässä herää vääjäämättä kysymys, että mikä mättää?
Omalta osaltani otan syitä sen verran niskoilleni, että kirkollisissa ilmoituksissa ei ollut mainintaa noista kirkkokahveista. Mutta on vaikea kuvitella, että kahvit ovat kristityille se liikkeellepaneva voima.

Kesäaika...kesämökki...illalla oli sitten toripäivä, joten ei kahdesti varmaan viitsitä keskustaan raahautua. Oli syy mikä tahansa, niin kyllä tämä hieman surettaa.
Tässä pitää ryhtyä ihan tosissaan käyttämään mielikuvitusta, jotta saa hommattua ihmisiä kirkkoon. Luulisi kaiken järjen mukaan, että jumalanpalvelus on se nr 1 ja sen jälkeen tulee muu oheistoiminta.

Mutta toisaalta tämä kertoo aika paljon. Todellisten aktiivien joukko on lopulta aika pieni. Suurissa kaupungeissa ei törmätä tähän realiteettiin, koska ihmisiä on niin paljon enemmän. Erityisesti Joensuussa tämä korostuu, jossa kirkko on suhteellisen pieni ja kaupunkialueella asuu n. 3000 seurakuntalaista. Toista se on täällä, jossa kirkko on suhteellisen iso ja koko Nurmeksen kunnan aluella on vajaat 450 seurakuntalaista.

Maallistuminen pitää sisällään valtavan imun, joka kaappaa ihmisiä mukaansa. Nyt meillä kirkon työntekijöillä on todellinen haaste edessä. Mitä keinoja ryhdymme käyttämään, jotta saamme ihmiset ymmärtämään hengellisen elämän tärkeyden?

Kuuma!...ja muita "murheita"

Välillä on liian kuuma ja välillä taas liian kylmä. Nyt on taas liian kuuma. On se kumma kun aina pitää valittaa. Ei ne lapsetkaan ole aina niin tyytyväisiä. Halusivat välttämättä rannalle, mutta sitten eivät oikein halunneet olla vedessä. Juoksivat vain laituria edes ja takas. Sen olisi voinut tehdä yhtä hyvin kotona. Itse olen sellainen vilukatti, etten menee veteen ennen kuin se on about +24C.

Mutta milloin ihminen on sitten tyytyväinen?
Tuntuu siltä, että sellaiset täydellisyyden hetket ovat harvassa. Niitä kyllä sattuu onneksi aika ajoin. Silloin tuntuu todellakin siltä, että mistään ei tarvitse murehtia ja että kaikki on juuri niinkuin pitääkin.

Minulle kuluu hirmu paljon aikaa tekemättömien asioiden murehtimiseen. Käytännössä tämä on enemmän kuin turha piirre, sillä miten ne asiat paranevat murehtimisella? Jokuhan se on sanonutkin, että asioiden murehtiminen vie lopulta enemmän aikaa kuin niiden tekeminen. Paljon tulee haaskattua aikaa siihenkin sitten.

Mutta mites tuosta murehtimisesta sitten pääsee eroon? Pitää kaiketi kehittää omaa elämänasennetta. Jo jotta voin pitää tämän uuden tehtävän mielessä, on minun nyt murehdittava sitä joka päivä, hehehehe.

Ehkäpä käyn vain suihkussa. Juon hieman teetä ja painun hommiin. Unohdetaan taas nämä murehtimiset hetkeksi ja nautitaan kuumasta ilmasta :)