Selittämättömät teot

Uutisista löytyy lähes päivittäin järjettömiä tekoja, joille ei siis kerta kaikkiaan löydy mitään perusteluita. Tietysti, onhan se niin, ettei väkivalta ole ikinä oikeutettua tai perusteltua, mutta sen jotenkin tajuaa edes vähäisessä määrin silloin kun taustalla vaikuttaa esimerkiksi kateus yms.

Jotkut teot ovat tapahtuneet kouluissa, jotkut hoitokodeissa tai sitten kaupungilla keskellä kirkasta päivää. Monesti tällaiset teot kuitataan sillä, että ihmisellä on mielenterveysongelmia ja sillä selvä.
Ensimmäisinä hoitokeinona ruuvattiin aselakia tiukemmaksi ja lisäksi ihmisten taustoja halutaan selvittää tarkemmin ennen työhönottoa. Hyvää ensiapua, mutta ei itse ongelman ratkaisu.

Mutta ehkä tämän päivän ongelma on siinä, että hyvää tahtoa riittää oireiden lievittämiseen ja peittämiseen, mutta itse sairauteen ei haluta kiinnitää huomiota. Uskallan väittää, että ahdistuneisuutta ja henkistä pahoinvointia voidaan lievittää sillä, että ihminen saa huomiota osakseen. Sillä, että hän kokee tulleensa kuulluksi. Tällaiset äärimmäiset teot ovat äärimmäinen keino saada itselleen huomiota.

Hyvää tahtoa siis on korjata oireita lainsäädännöllä jotka liittyvät aselakiin ja työhönottoon. Mutta mitäs jos sen lisäksi lähdettäisiin myös ihan alusta asti liikkeelle. Ihan siitä, että päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot pidettäisiin inhimmillisissä mitoissa. Se takaisi jo sen, että yksittäinen ihminen ei jäisi niin helposti syrjään tai joutuisi kiusatuksi.

On aivan turha kuvitella, että asiat korjaantuvat lopullisesti, jos samanaikaisesti luodaan pohjaa sille, että yksittäinen ihminen ei pääse kuuluviin eikä näkyviin, eikä saa tuota huomiota osakseen. Jos meininki ei tästä muutu, niin meillä on 15 vuoden kuluttua monta kertaa ahdistuneempaa porukkaa kulkemassa kaduilla. Nurkkaan ajatelulla ja ahdistuneella ihmisellä vain mielikuvitus on rajana sille, että miten hän saa itsensä kuuluviin.

Mutta mikäs tässä sitten on se ongelma? Miksi esimerkiksi näitä ryhmäkokoja ei pienennetä? Kysymys on tietysti RAHASTA. Meidän pitää säästää! Pienet koulut lakkautetaan ja lapset ajetaan suurempiin yksiköihin. Sama toimii kaikilla muillakin aloilla. Ainoastaan suuret yksiköt kannattavat.

Johtopäätös: Taloudellinen hyöty näyttää käyvän henkisen hyvinvoinnin edellä.

Ei aprillipilaa vaikka niin toivoisi

” Kuntien leikkaukset kuristavat kouluja”

Edellä oleva otsikko löytyi 1.4. olleesta YLE:n uutissivuilta. (linkki)
Uskon, että kysymyksessä ei ollut päivän aprillipila. Jos minulla ei olisi omia lapsia ja en olisi ikinä lukenut psykologiaa niin sanoisin, että ”mitäpä tuosta”. Mutta nyt pitää kuitenkin myöntää, että tämä touhu pelottaa.
Olen joskus aiemminkin maininnut sen, että lapsuus on ihmisen psyykkisen kehityksen kannalta kaikkein herkintä ja tärkeintä aikaa. Huomion puute ja toisaalta kielteisen huomion saaminen (esimerkiksi kiusaamisen muodossa) jättää ihmiseen henkiseen kehitykseen syvät arvet.

No nyt tämä otsikko kyllä hieman pyörryttää meikäläistä! Valtiovalta on luvannut suuria tekoja, että Jokelan ja Kauhajoen kaltaiset tragediat eivät toistu. Samalla luvattiin psykiatriseen apuun enemmän rahoja ja aselakia kiristettiin. Siis, paikataan oireita, mutta asian alkusyytä ja todellista sairautta ei haluta kuitenkaan korjata.
Tosiasia on, että elämme taloudellisen laman aikaa, mutta säästökohteita tulisi tarkkaan harkita. Tämän päivän säästämisen hinnan joudumme maksamaan noin 10 vuoden viiveellä.

Mikä sitten tässä sitten on niin vaarallista?
Suurissa ryhmissä yksilön huomioiminen jää vähemmälle. Se tarkoittaa niin oppitunteja, neuvojen antamista sekä välitunti ym valvontaa. Käytännössä persoonallista kohtaamista ja huomioimista vähennetään. Siis vähennetään sitä, mitä lapset eniten tarvitsevat!
Tästä ei voi syyttää opettajia. Päinvastoin, tunnen suurta myötätuntua niitä kohtaan, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta toimimaan järjestelmässä, jonka tiedetään palvelevan huonosti käytäntöä.

Tässä, kuten niin monissa muissakin asioissa määräävä tekijä ei ole mikään muu kuin raha. Itse olen valmis maksamaan paljon enemmän (ja tinkimään jostain muusta), että omilla lapsillani olisi hyvät kasvun ja kehittymisen mahdollisuudet kouluelämässä. Olkoon tämä nyt yksittäisen isän hätähuuto maailmassa, jossa raha määrää henkisen hyvinvoinnin tason...Sikrenvaaran vanha kyläkoulu palvelee edelleen kasvatustarkoitustaan toimimalla Joensuun ort seurakunnan leirikeskuksena. Monen muun lakkautetun koulun kohtalona on jäädä tyhjilleen.