Kristillinen rakkaus toteutuu sillä tavoin, että Jumalaa kohtaan osoitettu rakkaus tulee esille palvontana ja jatkuvana kiitoksena. Palvonta on siitä erityistä, että sitä ei osoiteta muita ihmisiä kohtaan, vaan ainoastaan Jumalaa kohtaan. Lähimmäisiä kohtaan meidän tulee osoittaa rakkautta. Ja nimenomaan sillä periaatteella, että se ei saa perustua tietynlaiseen kaupankäyntiin.
Kaiken tämän edellämainitun lisäksi on olemassa se kompastuskivi, jossa ihminen ei suuntaa rakkautta Jumalaa tai lähimmäisiä kohtaan, vaan ulkoisia asioita kohtaan, joiden on tarkoitus olla tässä elämässä pelkästään apuvälineitä tai työkaluja. Parhaimpana esimerkkinä näistä ovat tietenkin raha ja omaisuus, joita ihminen voi alkaa rakastamaan tai vielä pahempaa, jopa palvomaan. Ulkoisten asioiden rakastaminen tai palvonta ei jää itsessään siihen, vaan ne aiheuttavat aina sen, että se on kaikilta muilta pois. Ihminen unohtaa Jumalan ja lähimmäisiä hän alkaa laiminlyömään tai jopa hyväksikäyttämään (jotta saisi itselleen mahdollisimman suurimman hyödyn). Ihminen kuvittelee tässä tilassa saavansa itse kaikkein eniten, vaikka lopulta ulkoisten asioiden rakastaminen tekee hänestä niiden orjan ja hän menettää jopa oman vapautensa. Siinä tilassa ihminen ei enää kykene määrittelemään, että mitä hän tekee, vaan kaikkea toimintaa säätelevät nuo ulkoiset ja katoavat asiat. Tästä voi hyvänä esimerkkinä mainita vaikkapa TV-ohjelmat tai kännykkäohjelmat, jotka alkavat sanella sitä, että miten ihminen käyttää omaa aikaansa.
Jumala on antanut ihmiselle suuren lahjan, joka on vapaa tahto. Ja tuo vapaus kulkee käsi kädessä rakkauden kanssa, sillä ihmisen voi pakottaa tekemään monia asioita, mutta rakastamaan häntä ei voi pakottaa. Vapaus on antanut ihmiselle vallan suunnata tuota rakkauttaan mihin hän haluaa. Valitettavasti rakkauden voi suunnata myös sellaisia asioita kohtaan, jotka vievät ihmistä pois Jumalasta. Itsekkyys ja siitä kumpuava itserakkaus ajavat ihmisen kauas Jumalasta. Ja mitä kauemmas ihminen Jumalasta on ajautunut niin sitä vähemmän hän todellisuudessa on vapaa ja oikeastaan sitä vähemmän hän on enää edes ihminen. Kirkon tärkeimpänä tehtävänä on opastaa ihmistä kasvamaan oikeanlaiseen rakkauteen, joka tekee hänestä vapaan ja oikean ihmisen. Sellaisen ihmisen joksi Jumala on hänet tarkoittanut. Kristus on asettanut meille Kirkon pelastuslaitokseksi, joka auttaa meitä pysymään oikealla tiellä. Varmasti tässä valossa ymmärrämme paremmin sen, että tiivis yhteys Kirkkoon ei olekaan ylimääräinen asia, joka olisi rinnastettavissa johonkin harrastukseen.
Edellä on tuotu esille joitakin oleellisia asioita jotka liittyvät ortodoksisuuteen. Huomaamme selvästi sen, että ortodoksisuutta ei voida edes ryhtyä kuvaamaan luettelomaisesti irrallisina asioina, vaan se vaatii laajempaa tarkastelua. Ortodoksisuus on todellakin jotain mikä vaikuttaa koko ihmisen elämäntapaan ja siihen, miten hän näkee asiat ympärillään. Koska kyse on nimenomaan elämäntavasta, niin se pitää osata suhteuttaa myöskin siihen, että millaisessa ympäristössä ihminen elää. On ilmiselvää, että luostarikilvoittelija elämäntapa poikkeaa siitä millainen on esimerkiksi perheellisen ihmisen arki. Kummankin kristillinen elämä on kuitenkin yhtä arvokas ja tärkeä.
Kaiken tämän lisäksi ortodoksinen ihminen näkee aina tämä ajallisen elämän tuolle puolelle, jossa on iankaikkisuus. Hän ei esimerkiksi näe kuolemaa kaiken loppuna, vaan uuden iankaikkisen elämän alkuna. Ihmisellä on elämässään selkeä päämäärä, jota kohti hän kulkee. Hän näkee kaiken ajallisen Jumalalta saatuna lahjana, jota tulisi vastuullisesti käyttää, niin että kaikilla olisi hyvä olla. Tällainen ihminen ei takerru liiaksi kaikkeen maalliseen ja katoavaiseen, vaan hän rakentaa elämänsä sellaisten arvojen varaan, jossa hän kerää evankeliumin opetuksen mukaisesti aarteita taivaaseen. Ja nämä katoamattomat aarteet ovat mitattavissa nimenomaan rakkaudella. Ortodoksina oleminen ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi vähätellä ympärillämme olevia asioita, vaan yksinkertaisesti nähdä ne asioina joita voimme käyttää hyödyksi pelastukseen johtavalla tiellä. Maallisessa ajattelussa nähdään erheellisesti elämä sellaisena, jossa ihminen on vapaa silloin kun hän voi tehdä mitä huvittaa. Kristillisessä ajattelussa taas ihminen on vapaa silloin kun hän on yhteydessä Jumalaan ja elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
