Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Nämä kaksi ovat varmasti tunnetuimmat apostolit Uudessa Testamentissa. Heidän työnsä Evankeliumin ilosanoman eteenpäin viemisessä on myös hyvin merkittävää. Siksi pyhiä apostoleita Pietaria ja Paavalia voikin kutsua todellisiksi Kristuksen seuraajiksi ja uskon julistajiksi.
Mutta pyhien ihmisten muistojuhla ei ole vain muistelua, vaan heidän elämänkertansa pitäisi nimenomaan opettaa meitä. Helposti pidämme jokaista kirkkomme pyhää sellaisena ihmisenä, joka on pienestä pitäen toiminut kaikessa kuuliaisesti ja kaikin puolin esimerkillisesti. Tällaisiakin elämänkertoja löytyy aika paljon.
Näiden kahden apostolin kohdalla näin ei kuitenkaan ollut. Paavali oli fariseus, joka ennen kääntymystään taisteli kiivaasti kaikkia kristittyjä vastaan. On siis selvää, että hän oli siinä vaiheessa kaikkea muuta kuin esimerkillinen. Mutta yhtä lailla voidaan todeta, että voimallisen kääntymyksen jälkeen hän teki kaikkensa, että sanoma Kristuksesta leviäisi mahdollisimman laajalle ja että seurakunnissa ihmiset viettäisivät todellista kristillistä elämää. Ensin Paavali oli vainonnut, mutta myöhemmin hän vahvisti seurakuntia. Ja kuten epistolasta kuulimme, niin hän joutui julistustyönsä takia kärsimään äärimmäisen paljon.
Apostoli Paavalin lähetyskirjeet ovat nimenomaan ohjeita näille uusille seurakunnille, jotka kamppailivat monien ongelmien kanssa. Monet näistä seurakuntien ongelmista ovat hyvin samankaltaisia mihin me yhä edelleen törmäämme tänäkin päivänä. Siksi onkin tärkeää, että evankeliumin lisäksi kuuntelemme tarkkaavaisuudella myöskin evankeliumia edeltävät epistolaluvut.
Vaikka apostoli Pietari ei Paavalin tavoin vainonnutkaan kristittyjä, niin hän teki jotain muuta: Pietari kielsi Kristuksen kolmesti!
- Muistamme varmasti kuinka opetuslapset pakenivat Getsemanen puutarhasta, kun Jeesus vangittiin. Pietarilla oli sen verran uteliaisuutta ja rohkeutta, että hän seurasi Jeesusta ylipapin palatsiin – tietyn välimatkan päästä.
Ensimmäisellä kerralla hän vain kielsi tuntevansa Kristusta. Toisella kerralla hän valalla vannoi, ettei tuntenut häntä. Ja kolmannella kerralla hän vannoi, samalla vieläpä kiroillen vahvisti aikaisemmat vakuuttelunsa!
Kuinka pitkälle tapahtumat olisivat edenneet, ellei kukonlaulu olisi keskeyttänyt tätä ja palauttanut Pietarin mieliin Jeesuksen sanoja: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” (Matt. 26:75) Pietari poistui paikalta ja itki katkerasti.
Pietarin toiminta muistuttaa meitä inhimillisestä heikkoudesta ja siitä, että ihminen ei halua erottautua suuresta joukosta. Me ihmiset olemme valmiita valehtelemaan ja jopa kieltämään toisen ihmisen, jos oma etumme sitä vaatii.
Me voimme tänä päivänä tehdä aivan samalla tavoin kuin Pietari teki. - Voimme tietoisesti pitää välimatkaa Kristukseen, niin ettei kukaan vain tunnista meitä Hänen seuraajikseen, jonka vuoksi meitä ryhdyttäisiin pitämään jotenkin outoina.
Tällaista välimatkaa Kristukseen voi tehdä esimerkiksi siten, ettei osoita ulospäin olevansa kristitty. Uskonmukaista elämää toteutetaan tällöin ainoastaan neljän seinän sisällä. Ristinmerkin tekeminen tai jokin muu avoin oman uskonsa tunnustamisen merkki voi käydä tällöin hyvin ylivoimaiseksi.
Ihminen voi myös avoimesti kieltää tuntevansa Kristusta. Tällöin hän välttää puheenaiheita, jotka liittyvät uskoon tai sitten hän ei uskalla kertoa esimerkiksi sitä, että käy säännöllisesti kirkossa tai paastoaa. Kristuksen kieltämistä on myös se, että ihminen tekee tietoisesti asioita, jotka ovat avoimesti sitä vastaan, mitä Kristus on opettanut.
Meillä on ihmisillä on todellakin kiusaus olla hyvin valikoivasti Kristuksen seuraajia. Nimellinen kirkon jäsenyys ei vielä tarkoita sitä, että ihminen voisi sanoa olleensa kristitty ja uskovainen. Uskovainen ihminen on sellainen, jonka elämässä Kristus on avoimesti läsnä ja joka kaikessa haluaa noudattaa Kristuksen opetusta.
Apostoli Pietarin elämänkerran opetus ei jää siihen, että hän kolmesti kielsi Kristuksen. Pietari sai mahdollisuuden hyvittää kieltämisen, kun ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla. Siellä Jeesus kysyi Pietarilta kolmesti, että rakastaako tämä häntä. Pietari vastasi myöntävästi ja kolmannella kerralla hän sanoi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17)
Pyhän apostoli Pietarin opetus on meille lopulta hyvin lohdullinen. Se muistuttaa osaltaan siitä synnistä, että me emme halua erottautua suuresta joukosta, vaikka sen vuoksi joutuisimme jopa kieltämään Kristuksen. Tässäkään tilanteessa kaikki toivo ei ole vielä mennyttä, sillä katumuksen sakramentissa Kristus ikään kuin kysyy meiltä jokaiselta: ”Rakastatko minua?”
Tähän kysymykseen myönteisesti vastaaminen edellyttää sitä, että me olemme valmiit toimimaan Jumalan tahdon mukaan. ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo”. (Joh. 21:18)
Tämä uskonmukainen elämä siis vaatii meiltä uhrauksia ja rohkeuttakin, jotta pystymme osoittamaan kaikille sen, että olen Kristuksen seuraaja ja ylpeä siitä! Kristittynä oleminen vie meitä sinne päin minne suurin osa ihmisistä ei ole ainakaan tällä hetkellä matkalla. Tämän päivän murhenäytelmä on se, että paljon on niitä ihmisiä, jotka kulkevat maallistumisen virran mukana. Kuinka helppoa onkaan lähteä ajelehtimaan tuon virran mukana, jossa päätä ei tarvitse vaivata sillä kysymyksellä, että vaikuttavatko tekoni minun sieluni pelastukseen?
Mutta me joudumme tämän kysymyksen eteen enemmin tai myöhemmin. Tämän vuoksi miksi emme ottaisi oppia pyhistä ihmisistä, jotka osoittavat meille esimerkiksi sen, että meillä on todellakin mahdollisuus korjata aikaisempia erheitä ja ryhtyä seuraamaan Kristusta. Silloin voimme Pietarin tavoin sanoa: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17) Amen.
