Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
Tänään toimitettava liturgia on keskeinen juuri sen vuoksi, että siinä muistelemme Pyhää Ehtoollisen asettamista. Kuten tiedämme, niin Herran Pyhän Ehtoollisen tulisi kristityn elämässä olla kaiken keskipisteenä.
Tämä johtuu siitä, että tässä sakramentissa me todellakin yhdistymme Kristukseen ja sen kautta myöskin kaikkein selkeimmällä tavalla osoitamme olevamme myös Kristuksen seuraajia ja kristittyjä.
Meillä Suomessa on siinä mielessä muista maista poikkeava tilanne, että Kirkon jäsenyys määritellään sillä, että maksaako ihminen kirkollisveroa. Tämä on olosuhteet huomioonottaen ymmärrettävää, mutta se ei itsessään oikeastaan kerro sitä, että onko ihmisellä todellista yhteyttä Kristukseen. Parempi määritelmä olisi se, että osallistuuko ihminen säännöllisesti Herran Pyhästä Ehtoollisesta.
Kuten tiedämme, niin suurin osa ihmisistä ei osallistu säännöllisesti liturgiaan. Monet kuittaavat poissaolonsa seurakunnallisesta elämästä yksinkertaisella toteamuksella: “Minulla on henkilökohtainen suhde Jumalaan”.
Kyllä. Meillä pitää olla henkilökohtainen suhde Jumalaan, mutta ei se riitä! Jos haluamme olla kristittyjä, niin se vaatii, että meillä on elävä suhde Kristukseen. Sen perusedellytyksenä on myös säännöllinen ehtoollisyhteys. Kristitty ihminen ei ole yksi ihminen, vaan hän on kristitty, silloin kun hän on osa seurakuntaa. Tätä se oli nimenomaan varhaiskirkon aikana. Ehtoollisyhteys määritteli sen, että kuuluiko ihminen seurakuntaan vai ei.
Sana “ehtoollinen” tarkoittaa yksinkertaisesti illallista, vaikka toki meillä suomen kielessä se ymmärretään pyhän sakramenttina, jossa osallistumme Kristuksen ruumiista ja verestä. Kreikan kielessä käytetään ehtoollisesta sanaa “koinonia”, joka tarkoittaa yhteyttä, olla yhteydessä, tai liittyä johonkin. Yhtä lailla englannissa sana “Communion” kuvastaa tätä.
Eli Herran pyhä ehtoollinen ei ole vain symbolinen kuvaus kauan sitten toimitetusta Ehtoollisen asettamisesta, vaan se todellakin saattaa meidät yhteen Kristuksen kanssa ja samanaikaisesti yhdistää meidät myös toinen toisiimme. Ei vain täällä omassa seurakunnassa, vaan maailmanlaajuisesti Kirkon jäsenet yhdistyvät toinen toisiinsa Kristuksessa.
Ehtoolliseen emme voi osallistua välinpitämättömällä tai huolettomalla asenteella, vaan siihen tulisi valmistautua rukouksella ja paastolla. Nämä taas toimivat apuvälineinä siinä, että ymmärtäisimme, että Ehtoollinen on kaiken tavanomaisen yläpuolella.
Kaikessa kyse on siitä, että olisimme kelvollisia osallistumaan siitä, mikä on pyhää. Mutta milloin me sitten olemme kelvollisia osallistumaan? Mistä me tiedämme sen?
Ehkä tässä tulee esille juuri asian suoranainen nurinkurisuus. Me olemme kelvollisia osallistumaan Herran Pyhästä Ehtoollisesta silloin kun tajuamme, että olemme kelvottomia osallistumaan siitä!
Kelvottomuus ei tarkoita sitä, että ryhtyisimme välttelemään Ehtoollista kelvottomuuteemme vedoten, vaan aivan päinvastoin. Pyrimme osallistumaan siitä mahdollisimman usein, että säilyttäisimme kiinteän yhteyden Kristukseen.
Edesmennyt isä Alexander Schmemann on lainannut tässä asiassa pyhää Johannes Cassianusta, joka on sanonut seuraavasti:
“Me emme saa vältellä ehtoolliseen osallistumista siksi, että pidämme itseämme syntisinä. Meidän tulee lähestyä tuota sakramenttia sitä useammin sielumme parannukseksi ja henkemme puhdistukseksi, mutta sellaisella nöyryydellä ja uskolla, että itseämme kelvottomina pitäen - - (jotta) me yhä enemmän haluaisimme saada lääkettä haavoihimme.
On paljon parempi, että nöyrin sydämin ja tietäen, että emme ole koskaan kelvolliset pyhiin salaisuuksiin, otamme ne vastaan joka sunnuntai sairauksiemme parannukseksi kuin että ylpeyden sokaisemina ajattelemme, että vuoden kuluttua me tulemme kelvollisiksi ottamaan ne vastaan.”
(Schmemann 1982, Suuri paasto, s.141)
Tämä olkoon meillekin voimallisena muistutuksena. Oman kelvottomuuden ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että meidän tulisi vältellä Ehtoollista, vaan meidän tulisi siihen osallistua, jotta saisimme olla kiinteässä yhteydessä Kristukseen. Mikäli tuo yhteys katkeaa, niin silloin joudumme sellaiseen tilaan joka vie meitä vain ja ainoastaan poispäin Jumalasta.
Vahvistakoon erityisesti tämän päivän Ehtoollisen asettamisen muisto meitä siitä, että kysymys on salaisuudesta, johon jokaisen kristityksi itseään kutsuvan ihmisen tulee osallistua säännöllisesti, jotta se olisi meille “sielun ja ruumiin pyhitykseksi ja Jumalan kunniaksi!”
Amen!
