Maailma on sekaisin. Ainakin tältä tuntuu, kun uutisia seuraa. Välillä tuntuu siltä, että maailmassa ei tapahdu muuta kuin pahoja asioita. Elämme tällä hetkellä aikakautta jollaista ei ole nähty sitten II maailmansodan. Ihmiset pakenevat henkensä kaupalla sotia, terroria ja nälänhätää.
Luulisi olevan harvinaisen selvää, että kukaan ei jätä kotiaan muutoin kuin äärimmäisestä pakosta. Ymmärrystä ei näytä silti paljoa olevan. Suurin osa suomalaisita on unohtanut sotavuodet, vaikka meillä on vielä paljon elossa niitä, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet tuskallisen evakkomatkan. Onneksi näitä kokemuksia on myös julkaistu (LINKKI), jotta silmämme edes vähän avautuisivat.
Kenties tämä ymmärtämättömyys johtuu osittain siitä, että meillä on mennyt liian pitkään liian hyvin. Me emme oikeasti tiedä mitä tarkoittaa, kun ihminen tai kokonainen kansa on oikeasti hädässä, sellaisessa tilanteessa jossa oma koti on ollut pakko jättää.
Vastuuta auttamisesta on yritetty paeta monin eri tavoin. Jonkinlaiseksi hokemaksi on tullut jo toteamus siitä, että "meillä riittää kotimaassakin autettavia." - Totta varmasti sekin jossain määrin. Mutta kuinka moni on vaivautunut auttamaan edes näitä kotimaan köyhiä? Aina löytyy jokin syy sille, että hädässä olevia ei tarvitse auttaa.
Lopulta kyse kaikessa on juuri rahasta. Jos pieniä armopaloja annetaan sinne ja tänne, niin mitään todella merkittävää ei tapahdu. Todellinen auttaminen kouraisee oikeasti kukkaroa ja omaa elintasoa. Siinä ihminen ei pelkästään anna hitusen ylimääräisestään, vaan oikeasti hän joutuu auttaesaan lähtemään pois omalta mukavuusalueeltaan. Niin kauan kuin tämä asenne ei ole kohdallaan, niin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään.
Ei ihme, ettei kristinusko ole enää kovassa huudossa kehittyneissä länsimaissa, sillä auttamatta jättämisestähän tulisi huono omatunto. Ilman Jumalaa voidaan elää paljon mukavammin ja itsekkäämmin. Kuitenkin kristinusko ja evankeliumi antaa meille hyvän mallin auttamisesta. Kristuksen vertaus Laupiaasta samarialaisesta muistuttaakin siitä, että kaikki ovat lopulta lähimmäisiämme ja kaikkia tulisi auttaa. Mutta onko meillä tuota todellista auttamisen asennetta?
