Juuri luetun evankeliumiluvun (Matt. 7:1-8)
eräs tärkeimmistä opetuksista liittyy siihen, että me emme saisi tuomita lähimmäisiämme. Varmasti
olemme hyvin tietoisia tästä Kristuksen opetuksesta, mutta kaikesta huolimatta
sen noudattaminen voi olla hyvinkin vaikeaa.
Ihmisillä on suoranainen
taipumus arvostella, vähätellä ja tuomita lähimmäisiään. Tämä saattaa tulla
esille hyvin arkisissakin ja päällisin puolin viattomissakin tilanteissa.
Kuinka helppoa on esimerkiksi seurata jääkiekkoa ja haukkua lyttyyn niin
tuomarit, omat pelaajat kuin myös
vastapuolen joukkue. Siinä tilanteessa katsoja näyttää tietävän osaavan kaiken
paremmin kuin itse kentällä olijat. Kuitenkin jokainen pystyy lyhyen
itsetutkiskelun jälkeen toteamaan, että ei hän kykenisi tekemään käytännössä
mitään ainakaan paremmin, jos hänelle lyötäisiin luistimet jalkaan ja
työnnettäisiin kentälle.
Tämä edellä oleva esimerkki
kuulostaa hyvin tutulta, mutta se ei valitettavasti ole ainut asia, jossa me
ihmiset herkästi ryhdymme tuomitsemaan toisia. On äärettömän helppoa ryhtyä
etsimään toisista ihmisistä huonoja puolia ja puhua niistä sitten omien
ystävien kanssa.
Joissakin tilanteissa taas
haluamme luoda välittömästi omat johtopäätökset toisesta ihmisestä hänen
ulkonäkönsä tai puhetyylin perusteella. Kuinka moni vakavan sairauskohtauksen
saanut ihminen on jätetty heitteille ja vaille pikaista hoitoa ainoastaan
siksi, että ohikulkijat ovat luulleet tämän olleen vain humalassa?
Kuinka helppoa onkaan luoda
omat johtopäätökset toisesta ihmisestä, vaikka emme välttämättä tiedä, mitä
kaikkea hän on joutunut kokemaan? Ulkoiset asiat eivät kerro kaikkea. Tämän
varmasti muistamme jo Kristuksen vertauksesta fariseuksesta ja publikaanista,
jossa ulkoisesti hurskas fariseus olikin sisäisesti omahyväisyyden turmelema.
Koska me emme voi tietää
kaikkea toisesta ihmisestä ja koska kukaan meistä ei ole synnitön, niin tämän
vuoksi meillä ei ole yksinkertaisesti varaa ryhtyä tuomitsemaan toista.
Valitettavan usein ihminen voi luoda johtopäätöksensä toisesta ihmisestä
pelkkien kuulopuheiden ja juorujen perusteella. Kuinka totuudenmukaisia ne
voivat sitten enää olla, jos me emme voi tietää täyttä tuotuutta toisesta edes
normaalin kanssakäymisen myötä.
Kaikissa tilanteissa meidän
olisi ensimmäisenä syytä tutkia itseämme, omia tekojamme ja kysyä vielä, että
MIKSI minä haluaisin tuomita lähimmäiseni? MITÄ hyötyä niistä kielteisistä
ajatuksista ja puheista voi lopulta olla?
Jo lyhyen pohdinnan jälkeen
voimme todeta, että me emme löydä hyviä perusteluja toisten tuomitsemiselle.
Vielä vähemmän meille on niistä
kielteisistä ajatuksista ja puheista mitään hyötyä. Joudumme kuitenkin
jossain vaiheessa vastuuseen omista sanoistamme ja miten me silloin voimme
puolustautua?
Tuomitseminen ei lopulta ole
vähäpätöinen asia. Jos näet tutkimme rukouskirjaa tai pyhien ihmisten opetuksia
niin huomaamme, että näistä asioista meitä varoitetaan jatkuvasti. Kuinka
monessa rukouksessa me esimerkiksi pyydämme Jumalalta anteeksiantoa nimenomaan
sellaisille synneille, jossa olemme tuominneet lähimmäisiämme.
Pyhien opetuksissa tämä sama
opetus toistuu monissa kohdin. Esimerkiksi pyhä Maksimos Tunnustaja on sanonut
seuraavasti:
”Joka ahkeroi toisten
syntien etsimisessä tai omien epäluulojensa nojalla tuomitsee veljeään, ei ole
vielä edes pannut alulle katumustaan. Hän ei ole ryhtynyt tutkimaan itseään,
että oppisi tuntemaan omat syntinsä, jotka totisesti ovat lyijyäkin raskaammat.
Hän ei tiedä, mikä ahdistaa ihmisen sydäntä kun hän etsii turhuutta ja rakastaa
valhetta, hän ei enää tutki omia tekojaan, vaan pitää lukua toisten synneistä,
olivatpa ne sitten todellisia tai pelkästään hänen omien luulottelujensa
tuotteita.” (Filokalia II, s.111-112)
Tuomitsemisessa kyse on
lopulta siitä, että ihminen ottaa itselleen sellaisen roolin, joka ei kuulu
hänelle. Jumalan edessä jokainen ihminen saa lopullisen tuomion ja siksi
kenenkään ei tarvitse maan päällä ryhtyä toimimaan Jumalana. Tämä ei kuitenkaan
poissulje sitä, etteikö yleisen järjestyksen ja oikeudenmukaisuuden vuoksi
maalliset tuomioistuimet voisi toimia.
Meidän ihmisten päämääränä on
rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme. Tuomitseminen vei meitä väistämättömästi
sellaiseen suuntaan, jossa me rakastamisen sijaan vieraannumme lähimmäisistämme
ja myös Jumalasta.
Ihminen voi muuttua
ainoastaan silloin, jos hän kääntää itsessään olevat kielteiset asiat
myönteisiksi. Tämän vuoksi toisten puolesta rukoileminen toimii parhaimpana
lääkkeenä silloin, kun mieleemme herää kielteisiä ajatuksia läheisistämme.
Viha, tuomitseminen, kateus ja kaikenlaiset muut sielunvihollisen meihin
kylvämät ajatukset voidaan torjua sillä, että näiden sijaan yksinkertaisesti
rukoilemme tuon toisen ihmisen puolesta. Rukous on rakkautta ja rakkaus johdattaa
meidät pelastukseen.
Kunnia olkoon Sinulle
meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
