Tätä päivää kutsutaan Sovintosunnuntaiksi, sillä anteeksi antaminen ja
anteeksi pyytäminen ovat hyvän ihmissuhteen perusedellytys. Kuinka monen
ihmisen kanssa olisimme lopulta puheväleissä ellei meillä olisi kykyä pyytää
anteeksi ja antaa anteeksi?
Valitettavasti tämä ei aina ole niin helppoa, sillä meillä on suuri
vaara kääntyä pois lähimmäisistämme. Joskus se tapahtuu riidan tai muun
erimielisyyden seurauksena. Toisinaan saatamme vähätellä ja arvostella jotakuta
ja näin huomaamatta rakennamme muuria itsemme ja lähimmäisemme välille.
Välimatka toiseen ihmiseen kasvaa sitä mukaa, kun jätämme sovinnon
tekemisen kauas tulevaisuuteen. Lopulta saatamme huomata, että
välinpitämättömyys on saanut meistä yliotteen, emmekä halua edes ponnistella sen
eteen että eläisimme sovinnossa. Tällainen tila on äärimmäisen vaarallinen,
sillä rakkaudettomuus ajaa meidät kauemmaksi myös Jumalasta.
Jumala
ei näet työnnä meitä pois luotaan, vaan ihminen tekee tämän itse itselleen.
Kristus muistuttaa tästä sanoen: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi
heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos
te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän
rikkomuksianne.” (Matt.
6:14-15)
Sovinnon tekeminen on äärimmäisen oleellinen asia pelastuksemme
kannalta! Ei siis ihme, että ennen Suurta paastoa meitä kannustetaan sovintoon.
Koko paaston tarkoituksena on johdattaa ihmisiä lähemmäksi Jumalaa. Pelastus ei
riipu pelkästään siitä että mikä on oma henkilökohtainen suhteemme Jumalaan.
Siihen vaikuttaa myös suhteemme toisiin ihmisiin.
Tästä pääsemmekin toiseen tärkeään kysymykseen, että mikä on sitä
oikeanlaista paastoamista? Kristus antaa ohjeistaa meitä välttämään
ulkokultaisuutta paastossa. Meidän ei tulisi turhaan synkistellä ja
ylivakavoitua silloin kun ryhdymme paastoamaan.
Ulkokultaisuutta on nimenomaan se, että me hoemme suureen ääneen oman
paastoamiseen liittyviä asioita: ”Voi voi, kun voimani ovat poissa tämän
paastoamisen myötä.” Tai sitten: ”Olen
tehnyt sellaista ja tällaista ruokaa, kun on tämä paastokin nyt menossa”. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta meidän ei tulisi
turhaa hokea niitä, sillä siitä on lyhyt matka ulkokultaisuuden ja
omahyväisyyden synteihin.
Ulkokultaisuutta voidaan joskus kuitenkin vältellä väärälläkin tavalla,
jolloin sitä käytetään verukkeena sille, että meidän ei tarvitsisi paastota
kovin täysipainoisesti. ”En halua paastota pelkästään muodon vuoksi, joten
taidanpa tehdä kaikkea tällä kertaa niin kuin ennenkin.” Ihminen välttää suurieleistä paastoamista ja
ulkokultaisuutta siten, että hän paastoaa ainoastaan satunnaisesti. Tämä on
kuitenkin vähintäänkin yhtä haitallista kuin itse ulkokultaisuuskin.
Paastossa on hyvä muistaa se, että se ei ole pelkästään ruokapaastoa.
Tämä on kuitenkin hyvä lähtökohta kaikelle. Meillä tulisi olla kykyä muuttaa
ulkoisia ja ruumiillisia tapojamme, jotta pystyisimme siitä siirtymään enemmän
aineettomiin hengellisiin hyveisiin.
Miten me kuvittelemme pystyvämme pidättäytymään esimerkiksi pahoista
ajatuksista, jos meillä ei ole kykyä pidättäytyä tietynlaisesta ruokavaliosta.
Ruokapaasto tukee meidän hengellistä paastoa. Sitä voidaan pitää paastoamisen
ensiaskeleena.
Paaston liittyy läheisesti myös toisen ihmisen huomioiminen ja omassa
rukouselämässä kunnostautuminen. Monesti kuulee kysyttävän, että ”miten
kasvissyöjä voi paastota?”
– Hän voi paastota nimenomaan sillä, että hän tekee esimerkiksi enemmän
hyväntekeväisyyttä, jota meidän kaikkien tulisi tietenkin tehdä
mahdollisuuksiemme mukaan. Samalla tavoin meidän kaikkien tulisi kunnostautua
myös rukouselämässä.
Meille on annettu paastoamiseen liittyen tietyt ohjesäännöt. Paasto on
kuitenkin myös hyvin henkilökohtainen asia, jossa jokainen paastoaa omien
kykyjen ja edellytystensä mukaan. Tässä kaikessa voi pyytää neuvoa omalta
rippi-isältä tai seurakunnan papilta.
Paastosta voidaan poiketa suuntaan jos toiseen tarvittaessa. Tähän ei
kannata kuitenkaan ryhtyä omavaltaisesti. Neuvoa ja apua voi siis koska tahansa
pyytää. Tällöin emme tarpeettomasti vaaranna omaa terveyttä liian ankaralla
paastolla, emmekä toisaalta laske rimaa liian alas puhtaasta laiskuudesta.
Älkäämme ottako tätä paastoa vastaan rasitteena tai ylimääräisenä
asiana jota taas on pakko noudattaa. Ottakaamme se vastaan uutena mahdollisuutena,
joka johdattaa meitä kohti Jumalaa ja lähimmäisiämme.
