Evankeliumin opetus ja kutsu Kirkon yhteyteen on ulotettu koskemaan kaikkia. Lähetystyötä on jo esimerkiksi se, että otamme ystäviämme mukaan kirkkoon kuulemaan evankeliumia. Kuka tahansa voi tulla kirkkoon kuulemaan Sanaa, eli Kristuksen omakohtaista opetusta. On sitten aivan toinen asia, että millä tavoin tämä opetus vaikuttaa eri ihmisiin.
Muistamme varmasti sen, että Kristuksen luokse tuli paljon ihmisiä, mutta lopulta kaikki eivät halunneet hänen opetustaan noudattaa tai edes kuunnella. Evankelista Johannes kuvaa tämän seuraavasti:
"Tämän (Jeesuksen opetuksen) kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista? Jeesus tiesi, että hänen sanansa olivat herättäneet opetuslapsissa ärtymystä, ja hän sanoi heille: "Loukkaako tämä teitä? Miten käykään, jos te näette Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän ennen oli!" --Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan." (Joh. 6: 60-62, 66)
Tähän viitaten on siis selvää, että kaikki eivät halua evankeliumin sanomaa kuulla myöskään tänä päivänä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi ensin tarjota kaikille tätä mahdollisuutta. Mutta mikä sitten saa ihmiset torjumaan Kristuksen? Onko kyse uskonopista, vanhoista tavoista poikkeamisesta vai liian korkeista ihanteista?
Syitä on varmasti lukuisia. Varmasti yksi merkittävimmistä on kuitenkin se, että tuo sanoma ei yksinkertaisesti miellytä kaikkia. Mutta miksi ihmeessä sen pitäisi edes näin olla?
Kautta aikojen on ollut pilvin pimein niitä jotka kalastelevat ihmisten suosiota kertomalla mukavia ja miellyttäviä asioita. Paljon on niitä jotka lupaavat elämän muuttuvan helpoksi ja vaivattomaksi kunhan vain liittyy heidän kerhoonsa.
Mutta Kristus ei luvannut seuraajilleen helppoa ja vaivatonta elämää, vaan Hän puhui ristin kantamisesta ja vaivannäöstä. Maallisten mittapuiden mukaan Hän puhui asioista, jotka olivat käsittämättömiä ja jopa mahdottomia. Kristilliset ihanteet eivät olekaan asioita, joiden olisi tarkoitus tehdä elämästä vaivatonta ja helppoa. Kristilliset ihanteet vaativat muutosta elämässämme ja monesti juuri tuo muutoksen tekeminen voi käydä ylivoimaiseksi. Jos me haluamme pitäytyä entisessä elämässä, niin silloin me sanomme noiden Kristuksesta luopujien tavoin: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?"
Edellä mainitun valossa monelle käy ylivoimaiseksi juuri se, että uskonmukaisessa elämässä mennään voimallisesti ihmisen mukaavuusrajojen sisäpuolelle. Suurena kiusauksena onkin soveltaa Kristuksen sanoja itselleen mukavampaan muotoon, kuin muuttaa itseään Kristuksen sanojen mukaiseksi.
Mutta palataanpa nyt itse otsikkoon ja siihen, että mitä polkua pitkin ihminen saapuu Kirkon yhteyteen. Jokaisessa seurakunnassa on varmasti omat käytännöt, joten kerron muutamia omia ajatuksia. (Tämän nyt ei pitäisi olla uusi asia, kun koko blogi on täynnä minun omia ajatuksia.)
Ortodoksisuudesta on varmasti moni ihminen kiinnostunut. Milloin on aika ottaa se askel, jolloin varsinainen liittyminen tulee ajankohtaiseksi. Edesmennyt (arkkipiispa) Nikean metropoliitta Johannes on sanonut, että kun ihmisen ei tarvitse enää pohtia tai epäillä liittymistään, niin hän on valmis. Kun ortodoksisuudesta tulee se itsestäänselvä ja luonnollisin vaihtoehto, niin hän on valmis ottamaan tuon askeleen. Ehkä voisi tässä yhteydessä puhua myöskin kodista. Kun ortodoksinen kirkko tuntuu oikealta kodilta, niin se on silloin se paras paikka.
Mikä on sitten minun ensimmäinen ohje sellaiselle ihmiselle, joka haluaa liittyä kirkkoon?
Ensimmäisenä ihmisen tuli saapua kirkkoon jumalanpalvelukseen, sillä se kuvastaa parhaimmalla tavalla sitä mitä ortodoksisuus on. Samalla tavoin, jos joku haluaa tietää että miten ortodoksisuus eroaa jostakin muusta, niin parhaimman vastauksen saa menemällä kirkkoon. Liturgia kantaa itsessään koko ortodoksisuuden syvintä olemusta. Jos ihminen väittää olevansa kiinnostunut ortodoksisuudesta, mutta ei ole kiinnostunut käymään jumalanpalveluksissa, niin silloin tuo kiinnostus ei voi olla oikeanlaista.
Metropoliitta Kallistos Ware on kuvannut hyvin kauniilla tavalla jumalanpalveluksen merkitystä. Hän on viitannut kertomukseen siitä, kuinka suurruhtinas Vladimir etsi oikeaa uskoa ja kuinka hän lähetti palvelijoitaan sitä selvittämään. Konstantinopolista palanneet palvelijat kertoivat ortodoksisen jumalanpalveluksen kauneudesta ja siitä, että he eivät tienneet olivatko he taivaassa vai maan päällä. Esipaimen Kallistos sanookin, että kauneudella on merkityksensä kuvatessaan taivaallista palvelusta. Ja oleellista on myös se, että taivas muuttuu liturgiassa todelliseksi täällä maan päällä. Edelleen Kallistos muistuttaa vielä siitäkin, että Vladimir ei lähettänyt palvelijoitaan kartoittamaan eri uskontojen moraalikäsityksiä tai uskonopillisia totuuksia, vaan hän lähetti heidät osallistumaan jumalanpalveluksiin.
Tämä opetus on tärkeä myös kaikille meille. Kirkon yhteyteen saapuminen tarkoittaa sitä, että me ensin astumme kirkkorakennuksen kynnyksen yli.
