Kun ihminen on tarpeeksi pitkään sosiaalisessa mediassa, niin jossain vaiheessa hän ei enää erota metsää puilta. Me ahmimme tuota informaatiota päivittäin lähes neuroottisesti. Toistamme itsellemme hokemaa, että tällä tavoin voin olla yhteydessä toisiin ihmisiin ympäri maailmaa paljon enemmän mitä koskaan aikaisemmin on ollut mahdollista.
Ja onhan se totta, että ennen vanhaan piti joko ottaa puhelimen luuri kauniiseen käteen, kirjoittaa kirje taikka postikortti tai sitten mennä itse ihan vierailulle. Oli miten oli, niin sosiaalisen median aikakaudella kaikki on paljon vaivattomampaa.
Mutta meiltä vaaditaan kuitenkin tässä kaikessa medialukutaitoa. Käytän hyväksi nyt wikipediaa ja otan sieltä lainauksen:
Medialukutaito on kyky lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse[1], sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Medialukutaito on siten tavallista lukutaitoa laajempi taito[1]. Siihen kuuluu myös taito käyttää asianmukaisia laitteita. Kriittinen
medialukutaito painottaa taitoja, joiden avulla ihminen pystyy
arvioimaan mediasisältöjä kriittisesti ja median esitystapoja tulkiten.[2]
Medialukutaitoa tosiaan tarvitaan. Yksi tämän vuoden mielenkiintoisimmista mediajutuista oli se kuinka elokuvaohjaaja Steven Spielbergistä julkaistiin vuona 1993 ilmestyneen Jurassic Park elokuvaan liittyvä kuva, jossa ohjaaja poseerasi "kuolleen dinosauruksen" edessä. Voisi olettaa että nykyiseen koulusivistykseen kuuluu se että dinosauruksia ei enää ole. Tästä huolimatta kuva sai niin laajaa ja raivokasta palautetta, että todennäköisesti tuhannet ihmiset menivät tässä asiassa halpaan. Onko kyse sitten enää medialukutaidosta vai jo yleissivistyksen puutteesta? Onhan sekin totta, että joka neljäs amerikkalainen kuvittelee auringon kiertävän maata, joten miksei dinosauruksiakin sitten vielä olisi? Vai olisiko mahdollista, että nämä ihmiset eivät vain osaa erottaa sarvikuonoa dinosauruksesta?
Edellä mainittu esimerkki on eräänlainen kärjistetty tapaus medialukutaidosta tai pikemminkin sen puutteesta. Mutta sosiaalisessa mediassakaan harvemmin pääsemme käsiksi koko totuuteen. Me kyllä mainostamme sitä, että ihmisten on vaivatonta olla yhteydessä toisiinsa, mutta millaista tuo yhteydenpito tai itsensä esittäminen sitten on?
Itse pidin tässä noin puolen vuoden paaston Facebookista. Kaiken kaikkiaan hyvin virkistävä kokemus. Sain luettua monta hyvää kirjaa, kun täytin sitä aikatyhjiötä, joka syntyi kun en roikkunut kyseisellä sivustolla enää iltaisin. Yöpöydälleni alkoi siis ilmestyä kirjoja kännykän ja kannettavan sijaan. VAU!
Mutta takaisin itse asiaan. Palattuani takaisin huomasin, että sosiaalisessa mediassa me ihmiset pidämme monesti tietynlaisia kulisseja yllä. Me haluamme antaa muille mahdollisimman hyvän kuvan itsestämme. No sehän on ihan luonnollista tietenkin, koska näin teemme muulloinkin. Yhtä lailla voimme joskus antaa huonomman kuvan itsestämme, kun tarvitsemme enemmän myötätuntoa osaksemme. Lopulta kyse on pitkälti huomion- ja hyväksymisentarpeesta, joka saa ainakin osittaisen täyttymyksensä sosiaalisessa mediassa. (Kirjoittaa hän omassa blogissaan, joka on muuten oiva apuväline siinä, että tulee huomatuksi ja kuulluksi.)
Lapset ovat tietysti erityisessä vaaran vyöhykkeessä. Nykyisen kiireen keskellä lapset jäävät kotona monesti vähälle huomiolle ja he saattavat hakea huomiota ja hyväksyntää netistä. Se voi olla vaarallinen paikka, sillä netissä on myös niitä, joilla on pyrkimys suoranaiseen hyväksikäyttöön. Toivoa sopii, että meillä kouluissa kiinnitettäisiin erityisestä huomiota siihen, että mitä netissä kannattaa kirjoittaa ja julkaista. Sekin on tätä medialukutaitoa.
Sosiaalinen media on varmasti monelle pelastus ja jopa mahdollinen terapian lähde. Toisaalta siitä voi tulla harhamaailma, joka sitoo ihmisen pois todellisesta elämästä. Se on monelle mahdollisuus tuoda hyviä ajatuksia esille, mutta se on myös propagandan väline, jolla voidaan mustamaalata toisia ihmisiä. Sillä voidaan antaa hyvää ja rakentavaa palautetta sekä luoda ja ylläpitää ihmissuhteita, mutta esimerkiksi hetken kiukunpuuskassa sillä voidaan myös tuhota ihmissuhteita.
Osaammeko lukea tätä kaikkea oikein? Mikä on totta ja mikä satua? Mikä on ylimielistä rehentelyä ja suoranaista valhetta ja epätodellisten kulissien ylläpitämistä? Mihin päivitykseen taas kätkeytyy suoranainen ahdistuneen ihmisen avunpyyntö? Onko dinosauruksia sittenkin olemassa ja kuka tätä blogia oikeasti kirjoittaa?
