Tärkeää on kuitenkin saada nuori ymmärtämään, että
ortodoksisuus on paljon enemmän kuin kultaa, mirhamia ja suitsuketta (ja että
näilläkin asioilla tärkeä merkitys). Tässä taannoisessa räsäs-kohussa on
kirjoiteltu vino pino kolumneja ja muita mielipidekirjoituksia, joissa on
sivuttu myös ortodoksisuutta. Taisipa joku kritisoida ortodoksisuuttakin
viitaten juuri kultaa suitsukkeeseen ja kirkon vanhoillisuuteen. Kuuleehan sitä
tämän lisäksi edelleen myös viittauksia kuvainpalvontaan yms.
Surullisinta tässä kaikessa on se, että arvostelijoilla ei
näytä olevan läheskään minkäänlaista tajua ortodoksisuuden todellisesta
luonteesta. Jos ihminen näkee ortodoksisuudessa pelkästään ulkokultaisia ja vanhoillisia asioita, niin
todellisuudessa hän ei tiedä siitä mitään. Tällöin hänelle ei ole myös varaa
sitä arvostella.
Ajattelin tässä lyhyesti sanoa pari asiaa, jotka ainakin
kristinoppileiriläiset onnistuivat sisäistämään 15 minuutissa. Ensinnäkin
ortodoksisen kirkkorakennuksen ulkoisessa loistokkuudessa ei ole kysymys siitä,
että Jumala vaatisi meitä sisustamaan kirkon tietyllä tavalla. Kysymys on
siitä, että me vilpittömästi haluamme tehdä niin. Jotta asian voisi vielä selkeämmin
selittää, niin käytän vertausta.
Kuinka moni tarjoaa kotonaan juhlavierailleen kahvia
kertakäyttömukeista ja vielä kuluneelta pöydältä? Eikö hän laitakin parhaimmat
astiat esille ja laita parhainta pöytäliinaa pöydän päälle? Tältä ihmiseltä
voisi kysyä, että mikset kuitenkin tarjoaisi pahvimukeista kun samaa kahviahan
se siinäkin on?
- Mutta hän ja me kaikki muutkin tietysti haluamme tarjota
parasta rakkaudesta ja kunnioituksesta vieraitamme kohtaan. Emmekö siis
kirkossakin rakkaudesta Jumalaa ja läsnäolevia ihmisiä kohtaan halua tehdä
kaikkemme, että siinä paikassa kaikki on mahdollisimman kaunista. Eikö juuri
kirkkorakennuksen tule olla taivasten valtakunnan ikoni, jossa kaikki on hyvää
ja kaunista?
Entä ikonit? Palvommeko kuvia? Emme me palvo kuvia, me
kuvaamme ne pyhät ihmiset ja tapahtumat ikoneihin, koska he ovat meille
rakkaita. Jos me muka palvomme ikoneihin kuvattuja ihmisiä, niin eikö silloin
kaikki ihmiset joilla on valokuvia kotona kehyksissä ole tismalleen samanlaisia
kuvainpalvojia? Me palvomme Jumalaa, mutta kunnioitamme kirkon pyhiä ja tuo
kunnioitus on lopulta aina kunnioitusta alkukuvaa kohtaan, ei sitä puupalasta
kohtaan.
Kirkon vanhoillisuudesta voidaan myös olla montaa mieltä.
Minua ihmetyttää, että juuri Suomessa ja muissakin läntisissä maallistuneissa
sivistysvaltioissa on näemmä päästy sellaiselle kehityksen asteelle, jossa
kristillistä kirkkoa voidaan pitää takapajuisena ja vanhoillisena. Kristinusko
on edelleen kasvava uskonto monissa maanosissa ja en usko siihen, että niissä
maissa ihmiset olisivat järjellisesti alikehittyneitä, kun he haluavat liittyä
kirkkoon josta länsimaissa kaikessa viisaudessa lähdetään ovet paukkuen.
Ainoastaan maallistuneisuus ja tietystä arvomaailmasta
luopuminen on antanut länsimaissa joillekin rohkeuden arvostella niitä, jotka
pyrkivät olemaan uskollisia Kirkon Traditiolle. Jos meidän tulee suvaitsevaisia
kaikkia kohtaan, niin miksi se suvaitsevaisuus loppuun silloin, kun puhutaan ihmisestä,
joka haluaa elää tuon tradition mukaan?
On selvää, että kirkon piirissäkin on paljon epäkohtia ja
näitä mieluusti halutaan uutisissa kärjistetysti otsikoida. Mutta yksittäisen
kristityn murheita eivät varsinaisesti ole nuo otsikot, vaan ”huolikehään” kuuluu
oikeasti se, että onko omassa seurakunnassani kaikki kunnossa ja miten voisin
vaikuttaa siihen, että mahdolliset epäkohdat voidaan siellä korjata. Paras
lopettaa asioiden korjaaminen ja yleensäkin vaikuttaminen on erota
seurakunnasta. Lopulta kyse on siis siitä, että jokainen kirkosta eroja tekee
karhunpalveluksen itselleen ja ajamalleen asialleen. Tietysti jokaisella on
vapaus erota kirkosta jos katsoo sen tarpeelliseksi.
Itse olen alkanut luopua pohtimasta tätä kaikkea, sillä
loogisuudella ei näytä olevan mitään tekemistä tämän kaiken kohun keskellä.
Eikö olisi rehellisempää sanoa, että ”en usko Jumalaan ja kirkko on minulle
yhdentekevä” ja sillä perusteella sitten erota kirkosta. On suorastaan
raukkamaista käyttää kaiken maailman mediaotsikoita ja yksittäisiä ihmisiä verukkeena
tuolle eroamiselle. Minä en tuomitse ketään, vaan ainoastaan hämmästelen tätä
kaikkea. Yhtä lailla toivon, että kukaan ei tuomitse ortodoksisuutta siksi,
että se voisi ensivilkaisulla ollakin pelkkää kultaa, mirhamia ja suitsuketta
tai tietyn maallistuneen mittapuun mukaan jopa vanhoillista.