Osaltaan tämä on totta, mutta kaikki ei ole aina niin yksinkertaista. Jos esimerkiksi pohdimme omaa käytöstämme eri tilanteissa, niin sehän voi vaihdella suurestikin. Ympäristötekijät ja muut ihmiset vaikuttavat meihin monesti kuviteltua enemmän. Robert Louis Stevensonin pienoisromaani Tohtori Jekyll ja Mr Hyde ei ole sittenkään pelkkää tarua, sillä meissä voi todellakin asua vähintäänkin kahdenlaisia eri henkilöitä.
Jos pohdimme tarkemmin tätä asiaa, niin ehkä suurimpana ulkoisena tekijänä voidaan pitää työroolia, jonka vahvistamana ihmisen käytös voi muuttua suuresti. Käyttäytyykö esimerkiksi verovirkailija, poliisi, opettaja, lääkäri, upseeri, vanginvartija, hitsaaja tai hautausurakoitsija kotonaan samalla tavoin kuin töissä? Voisi kuvitella, että jo pelkästään puhetyylissä on eroja. Yhtä lailla voisi ajatella, että monissa työpaikoissa viljeltyjä härskejä vitsejä tai alatyylistä puhetapaa ei viedä kotiin asti oman perheen kuultavaksi. Työrooli voi muuttaa ihmisen lähes täydellisesti, jolloin voisi puhua kahdesta eri ihmisestä.
Papit kuuluvat luonnollisesti myös tähän ryhmään, jossa työrooli voi poiketa suuresti siitä tavallisesta minästä. Nyt pitää kuitenkin harjoittaa hieman itsekehua ja todeta, että yleisellä tasolla ortodoksisen kirkon papit saavat positiivista palautetta juuri olemuksellaan, jota on kuvattu esimerkiksi "rennoksi". Uskaltaisin väittää, että jostain syystä meillä työroolin ja tavallisen minän ero on lähes olematon, jolloin olemustamme voisi todellakin kuvata juuri tuolla tavoin. Varsinaista työvaihdetta ei siis laiteta erikseen päälle, vaan samalla olemuksella ja tyylillä mennään myös viitta päällä.
Mutta itsekehusta takaisin itse asiaan. Ihmisen muutoksessa kyse ei ole pelkästään työroolista, vaan merkittävää on myös seura. Olemme varmasti huomanneet että eri kavereiden kanssa me toimimme eri tavoin. Monesti puhutaan myös henkilökemiasta, vaikka se sanana onkin hieman outo. Tiedämme kuitenkin sen, että tiettyjen ihmisten kanssa pystymme toimimaan vapautuneemmin, jolloin meidän ei tarvitse toimia joidenkin sääntöjen mukaan.
Me emme voi kuitenkaan puhua pelkästään ulkoisesta olemuksesta tai jonkinlaisesta roolisuorittamisesta, vaan tähän kaikkeen kätkeytyy paljon enemmän. Ihminen näet joutuu kaikissa elämäntilanteissa kamppailemaan hyvän ja pahan välillä. Harkitsevainen ihminen pystyy huomiomaan toiset ihmiset ja toimimaan todellakin ystävällisesti ja huomaavaisesti. Kun ihminen antaa hyvälle tilaa, niin se näkyy hänen puheissaan ja teoissaan.
 |
| "Tilaisuus tekee varkaan." Pelkät renkaatkin kelpaavat. |
Mutta samalla tavoin voi ihminen antaa pahalle tilaa, jolloin hän muuttuu aivan toisenlaiseksi ihmiseksi. Tuo paha ei välttämättä tule esille suoraan ja kaikissa tilanteissa, vaan se etsii sopivaa mahdollisuutta. "Tilaisuus tekee varkaan" on tässä kohden osuva sanonta. Kuvittelemamme hyvä ja nuhteeton ihminen voikin yhtäkkiä tehdä jotain aivan päinvastaista, jos hänelle annetaan sellainen tilaisuus, jota hän ei kykene käsittelemään harkitsevaisella ja vastuullisella tavalla. Olemme myöskin kuulleet sanonnan "valta turmelee", joka tarkoittaa juuri sitä, että ihmiselle on annettu valtaa yli muiden, jota hän ei osaa käsitellä oikein. Hän antaa pahuudelle ja itsekkyydelle tilaa ja ryhtyy kohtelemaan alaisiaan epäinhimmisellä tavalla. Tästä huolimatta tuo ihminen saattaa edelleen kotioloissa tai kaveripiirissä olla aivan tavallinen ja mukava henkilö. Tilanne voi olla myös olosuhteiltaan päinvastainen. Työpaikalla ja muualla julkisuudessa mukava ja nuhteeton henkilö voi harjoittaa kotioloissa silmitöntä perheväkivaltaa, jota on käytännössä vaikea uskoa todeksi.
Juuri silmittömien henkirikosten tekijöitä ovat ystävät ja naapurit luonnehtineet monesti "aivan tavalliseksi henkilöksi". Me saatamme nähdä ihmisestä ainoastaan yhden puolen, jossa pahuus harvemmin tulee millään tavoin esille. Jos me annamme pahalle tilaa toimia, niin se edelleen haluaa toimia salakavalasti ja näkymättömästi. Ensinnäkin se haluaa antaa meille näennäisen oikeutuksen siitä, että pahoille teoille löytyy "pätevä" syy:
- Sitä ihmistä sai lyödä koska hän selvästi aikoi ohittaa grillijonossa.
- Toisen polkupyörän saa ottaa, koska se oli lukitsematon.
- En olisi koskaan selvinpäin lyönyt vaimoani, jolloin vikahan on viinassa, eikä minussa.
Ihminen löytää aina näennäisen oikeutuksen, joka kuitenkin järjellä ajateltuna on monesti aivan käsittämätön. Tämän lisäksi paha haluaa toimia näkymättömissä. Kuvitelma siitä, että kukaan ulkopuolinen ei näe, tai oma henkilöllisyys salaisuudeksi antaa monelle tilaisuuden toimia väärin:
- Perheväkivaltaa voi harjoittaa, koska kukaan ulkopuolinen ei ole sitä näkemässä.
- Toisen omaisuutta voi varastaa, jos kukaan ei sitä huomaa.
- Nettiin voi kirjoittaa toista loukkaavasti silloin kun itse saa olla nimimerkin takana turvassa.
Monesti tähän kaikkeen liittyy vielä hiljainen hyväksyntä, jolloin kukaan ei puutu tuohon pahuuteen. Tämä tulee esille erityisesti kiusaamistapauksissa, joissa läsnäolijat kuvittelevat olevansa hyviä pelkästään siksi, että he eivät aktiivisesti hauku tai lyö toista. Tähän samaan voivat syyllistyä myös monet esimiehet, jotka kuvittelevat, että hyssyttely ja silmien ummistaminen ratkaisevat työyhteisöissä piilevät ristiriidat. Hiljainen hyväksyntä on kuitenkin yksi pahuuden muodoista ja monesti se on ratkaisevassa asemassa siinä, että yhteisössä tietyt yksilöt alkavat toimia pahan ohjaamina.
Meissä kaikissa taitaa sittenkin asua sekä Jekyll että Hyde (ja kenties monta muutakin omalaatuista persoonaa siltä väliltä). Jälkimmäinen odottaa vain sopivaa tilaisuutta tulla esille. Onko meillä harkitsevaisuutta ja viisautta olla antamatta pahalle valtaa, vaikka meille tarjottaisiinkin näennäistä oikeutusta, tilaisuutta ja kenties hiljaista hyväksyntääkin?
