KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Kaikesta huolimatta paasto jatkuu



Elämme erikoisia aikoja ja arkemme on ainakin hetkellisesti muuttunut paljon. Muutos ei kosketa vain arkea, vaan myös pyhäpäivät ja meidän jumalanpalveluselämä joutuvat koetukselle. Nyt en kuitenkaan kommentoi tai tutki yksityiskohtaisesti sitä, että mitä kaikkia toimenpiteitä seurakunnissa tehdään, jotta valloillaan oleva Korona-virus ei pääsisi nopeammin tarttumaan ja leviämään. Tietysti on monella tapaa surullista, että juuri suuren paaston ja pääsiäisen aika on muuttumassa nyt sellaiseksi että liturgisesti “ajamme puolivaloilla.” Pääsiäinen saattaa tuntua jäävän jopa jollain tavalla etäiseksi, kun emme voi esimerkiksi veisun sanojen mukaisesti “syleillä toinen toistamme” Kristuksen ylösnousemusjuhlassa. Mutta ohjeet on annettu ja niitä meidän on yhteisen edun nimissä noudatettava.
Kaikesta huolimatta epidemia ei poista sitä tosiasiaa, että paasto jatkuu. Jotkut nyt välttämättömät toimenpiteet näyttävät jopa tukevan meidän paastoamme. Ihmiset joutuvat esimerkiksi nyt aivan olosuhteiden pakosta asettumaan aloilleen, koska matkustamista ja muutoinkin tarpeetonta liikkumista rajoitetaan. Se on oiva mahdollisuus olla enemmän oman perheen kanssa. Tai se on yhtä lailla hyvä mahdollisuus olla aivan rauhassa omien ajatusten kanssa. Nyt on mahdollisuus ottaa pölyttynyt kirja käteen ja lukea sitä. Suuren paaston aikana hengellisesti ravitseva kirja olisi meille tietysti erityisen hyväksi. Ja juuri tällaisina vaikeina aikoina me tarvitsemme tuota hengenravintoa ja rauhaa sieluillemme.
Mutta yhtä lailla me voimme pilata paastomme sillä, että liimaamme itsemme lopullisesti kiinni kännykän, tietokoneen tai television kuvaruutuun. Ikään kuin ne olisivat nyt ainoita järkeviä asioita joiden parissa voimme kuluttaa aikaa!
Erilaiset ohjelmat, sarjat ja pelit on tehty nimenomaan sillä periaatteella että me jäisimme niihin kiinni mahdollisimman voimakkaasti ja pitkäksi aikaa. Itse asiassa monet asiat maailmassa on haluttu tehdä sellaiseksi, että me olisimme niistä mahdollisimman paljon riippuvaisia. Tämä on nurinkurista juuri siksi, että juuri niistä meidän ei tarvitsisi olla riippuvaisia! Ne eivät ole meidän elämämme kannalta välttämättömiä. Tutkijat ovat jo todenneet, että mielemme ei osaa enää levätä ja rauhoittua, vaan tarvitsemme koko ajan jotain tekemistä ja ärsykkeitä. Se on kuitenkin aiheuttanut sen, että emme pysty enää keskittyä pitkäjänteisesti johonkin tiettyyn asiaan, vaan elämämme on poukkoilua asiasta toiseen. Mainitsin tuossa aiemmin, että nyt olisi hyvä mahdollisuus ottaa kirja käteen ja lukea. Se ei välttämättä enää niin helppoa, sillä moni ihminen on kadottanut lukutaidon. Kirjaa pystytään lukemaan enää muutama sivu kerrallaan ja sitten on taas pakko ottaa kännykkä käteen. Jos ette usko, niin kokeilkaa…
Tässä kohden onkin hyvä palauttaa mieliin se, että mikä on eräs paaston tärkeimmistä tehtävistä.

Se on nimenomaan se, että me opimme hallitsemaan elämässä olevia asioita, eikä niin päin että nuo asiat hallitsevat meitä. Paasto on eräänlainen testi siinä, että onko meillä kykyä tuohon, vai onko elämämme sittenkin tuuliajolla. Jos se on tuuliajolla, niin nyt on erityisen hyvä mahdollisuus korjata tuota suuntaa. Paasto on meille erinomainen lääke, että laittaisimme asiat taas oikeaan tärkeysjärjestykseen omassa elämässämme.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Sovinto ja kaipaus kohti Jumalaa


Viimeinen valmistussunnuntai ja samalla Suuren paaston aattopäivä on nimeltään Sovintosunnuntai. Nimitys liittyy siihen opetukseen jonka kuulimme päivän evankeliumiluvussa. Se on ote Kristuksen vuorisaarnasta, jossa Hän opettaa meitä antamaan anteeksi lähimmäisille, paastoamaan oikealla tavalla ja olemaan kiintymättä tarpeettomasti maallisiin asioihin.

Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita. Anteeksi antaminen ja anteeksi pyytäminen ovat suoranainen edellytys paaston tietä kulkemiselle. Erimielisyydet, vihanpito, katkeruus tai suoranainen välinpitämättömyys rakentavat muurin itsemme ja lähimmäistemme välille. Samaan aikaan ne rakentavat muurin myös meidän ja Jumalan välille. Miten voisimmekaan päästä lähemmäksi Jumalaa, jos meillä on kannettavana sellaisia taakkoja?

Sovintosunnuntain iltaan kuuluu ehtoopalvelus, jonka päätteeksi seurakuntalaiset pyytävät toinen toisiltaan anteeksi. Tämä ei ole vain symbolinen ele, sillä me kaikki pyrimme samaan suuntaan toinen toistamme tukien. Seurakunnan sisäiset erimielisyydet ovat paljon pahempi uhka mitä maallistuminen ja muut ulkoiset asiat voivat aiheuttaa. Sen vuoksi pyhä apostoli Paavalikin on sanonut: “Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.” (1.Kor. 1:10)

Kristus opettaa meitä myös paastoamaan oikealla tavalla. Hän varoittaa tekopyhyydestä, johon voimme paastossa sortua. Mitä on tuo tekopyhyys? - Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ryhdymme näyttelijöiksi. Otamme roolin jota haluamme esittää muille, vaikka todellisuudessa olemme jotain muuta.

Emme kuitenkaan rukoile, paastoa tai tee hyväntekeväisyyttä sen vuoksi, että haluaisimme nostattaa itseämme muiden silmissä, vaan teemme näitä asioita rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan. Mitkään näistä asioista eivät ole roolisuorituksia, vaan asioita, joita me vilpittömin mielin haluamme tehdä.

Aineellisiin asioihin kiintyminen on myös taakka, jota meidän ei kuulu ottaa harteillemme. Kaikki se aika ja raha mitä me käytämme katoavaisiin asioihin on pois niistä asioista, joita meidän kuuluisi kerätä taivasten valtakuntaan. Aivan samalla tavoin kuin erimielisyydet rakentavat muurin meidän ja Jumalan sekä lähimäistemme välille, niin samalla tavoin aineellisiin asioihin kiintyminen rakentaa muuria ympärillemme.
Me emme vie mitään aineellista mukanamme, kun lähdemme tästä ajallisesta elämästä. Sen sijaan kannamme sen mukanamme mitä on meidän sydämessämme. Ja jos rakastamme vain aineellista, niin meillä ei ole mitään viemistä silloin iankaikkisuuteen. Siksi paastossa muistutamme itseämme siitä, mikä on pelastuksen kannalta kaikkein oleellisinta. Paastossa opettelemme siis luopumaan tarpeettomista asioista.

Mutta vielä on yksi teema, joka kätkeytyy nimenomaan tähän Sovintosunnuntaihin. Se ei tule ilmi juuri luetusta evankeliumiluvusta, vaan tämän päivän kirkkoveisuista, joita laulettiin aaton vigiliassa (ehtoo-ja aamupalveluksessa.) Eräs näistä veisuista kuuluu seuraavasti:
Aadam istui Paratiisin ulkopuolella ja valitti surkeasti omaa alastomuuttaan: Voi minua, joka kuuntelin kavalaa petkutusta, menetin kunniani ja jouduin siitä
kauaksi! 
Voi minua, joka ennen olin yksinkertaisuudessani alaston, mutta nyt varattomuuteni tähden! Voi Paratiisi, enää en saa nauttia ihanuudestasi, enää en saa nähdä Herraani, Jumalaani ja Luojaani, sillä joudun takaisin siihen maahan, josta minut on otettu! Minä huudan Sinulle, oi armollinen ja laupias: Armahda minua langennutta!

Me palautamme mieliimme Suuren paaston kynnyksellä Aadamin ja Eevan paratiisista karkoittamisen. Veisut kuvaavat Adamin katumuksen ja kaipauksen sävyttämää valitusta, kun hän huomaa olevansa paratiisin ulkopuolella.
Ihmisellä on luontainen kaipaus olla Jumalaa lähellä. Monesti hän tajuaa tuon kaipauksen vasta siinä tilanteessa, kun hän on joutunut eroon Jumalasta. Se on jotain mikä liittyy yleisesti ottaen koko meidän elämäämme. Me ihmiset emme useinkaan osaa arvostaa elämää, ennen kuin olemme olleet lähellä menettää sen. Tai usein se liittyy siihen tilanteeseen, että alamme ymmärtää rakkauden jotain läheistä ihmistä kohtaan vasta siinä vaiheessa kun olemme menettäneet hänet.

Suuren paaston valmistussunnuntaipäiviä edelsi Sakkeuksen sunnuntai, jossa meitä muistutettiin vilpittömästä kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta Kristusta kohtaan. Sovintosunnuntaina meitä taas muistutetaan voimallisesta kaipauksesta, joka luodulla on omaa Luojaansa kohtaan.

Me puhumme “paastoon laskeutumisesta”, vaikka pikemminkin kyse on paastoon nousemisesta. Lähdemme liikkeelle tuosta syvästä Aadamin kaipauksesta paratiisia ja Jumalan läheisyyttä kohtaan. Palautamme mieliimme rukouksen, katumuksen sekä hyväntekeväisyyden merkityksen ja kevennämme elämämme turhista ja tarpeettomista asioista.


Näemme edessämme Herran eläväksitekevän Ristin, joka kannetaan muistutuksena eteemme jo paaston puolivälissä. Lopulta pääsemme tuohon ylösnousemuksen iloon ja riemuun, kun Kristus omalla kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan on avannut meille taas paratiisin portit, jotka olivat Aadamin lankeemuksen seurauksena olleet suljetut.