”Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet!” (opetuspuhe)

Viime sunnuntaina luettiin evankeliumiluku, jossa kerrottiin rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Kristus puhuu monin eri tavoin lähimmäisenrakkaudesta, mutta tässä kohden kyseessä on enemmänkin varoittava esimerkki siitä, että mitä tapahtuu kun ihminen on itsekäs ja välinpitämätön.

Tuossa evankeliumiluvussa Abraham toteaa helvetin kärsimyksissä olleelle rikkaalle miehelle:
”Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.” (Luuk. 16:25)

Meillä on mahdollisuus useammassakin evankeliumin kohdassa tehdä turhankin nopea johtopäätös siitä, että rikkaus ja maallisten ihanteiden mukaan hyvä elämä on sama kuin menolippu helvettiin. Näin ei tietenkään ole, mutta rikkaudet kylläkin lisäävät ihmisen vastuuta huolehtia muista, joilla ei ole maallista omaisuutta ja rahaa.

Tuon rikkaan miehen virhe oli nimenomaan siinä, että hän ei nähnyt köyhää Lasarusta joka muutaman metrin päässä oli kerjäämässä. Kysymys ei ollut yksittäistapauksesta, sillä päivästä toiseenhan siellä talossa juhlittiin.

Voidaan olettaa, että tuota rikasta miestä eivät kiinnostaneet hengelliset asiat. Häntä kiinnosti ainoastaan se, että elämä oli yhtä juhlaa päivästä toiseen. Koko hänen elämänsä tähtäsi tämän hetken onnellisuuteen, jonka saavuttaminen edellytti itsekästäkin elämäntapaa, jossa avuntarvitsijoita ei tarvinnut huomata. Tuo rikas mies ei varmasti olisi voinut kaikkia maailman köyhiä auttaa, mutta vähimmäisvaatimus olisi ollut tuo Lasarus, joka päivästä toiseen pyysi apua aivan hänen vieressään.

Tuosta rikkaasta miehestä tulee mieleen Kristuksen toisessa kohtaan antama toteamus: "Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet"(Matt. 6:5). Jos kerran haluaa kaiken tässä ajallisessa elämässä ja sen vieläpä saa, niin mitä ihmettä siinä sitten enää valittamaan? Jos iankaikkisuudella ei ole merkitystä, niin silloinhan sitä todella elää niin kuin viimeistä päivää. Muutoksen pitää tapahtua tässä ajassa. Jos ihminen ei ole tähän valmis, niin ei häntä silloin saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista!

On olemassa sellainen sanonta, että kukaan ei mene taivasten valtakuntaan yksin. Meissä tulee olla rakkautta muita ihmisiä kohtaan, jotta pääsemme iankaikkisuuteen. Oliko köyhällä Lasaruksella ystäviä? Voi olla, että olosuhteet olivat sellaiset että ei todellakaan ollut. Tästä ei voinut häntä kuitenkaan syyttää. Sitäpaitsi lopulta Lasarus ei mennyt taivaseen yksin, sillä hän lähti sinne enkelten saattelemana.
Tuo rikas ei välttämättä juhlinut yksin, mutta hänen ystävät eivät olleet paikalla rakkauden tähden, vaan samojen itsekkäiden ihanteiden tähden: Mennä ja olla siellä, missä saa juhlia, sekä syödä ja juoda vatsansa täyteen. Muut ihmiset olivat mukavaa seuraa, mutta todellisen rakkauden ja välittämisen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

Kaiken tämän opetus on meille yksinkertainen. Meillä tulisi olla kyky huomioida lähimmäisemme. Lisäksi meidän elämämme onnellisuus ja päämäärä ei voi rakentua maallisten ihanteiden varaan. Kristityn ihmisen päämäärä ei voi olla sellainen, että koko elämänvaelluksen pitäisi olla päivästä toiseen yhtä yltäkylläistä juhlaa, aivan kuten oli tuolla rikkaalla miehellä. Tuollaisen itsekeskeisyyden rinnalla jopa koiratkin pystyivät osoittamaan enemmän huomiota köyhää Lasarusta kohtaan

Kaikilla saa olla omaisuutta, mutta jos annamme itsekkyydelle vallan niin silloin järkemme sumentuu, emmekä kykene silloin enää osoittamaan toisia kohtaan rakkautta. Kristuksen opetusta noudattaen, pitäkäämme siis elämässämme asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jolloin saamme palkan oikeana palkanmaksamisen päivänä.

”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”

Mitä me ymmärrämme tällä ensimmäisellä Kristuksen lausahduksella? Millainen ihminen on ”hengessään köyhä”?

Ensinnäkin hengessään köyhä ihminen on nöyrä. Jos ajattelemme yleensäkin köyhyyttä, niin köyhä ihminen on todellakin saanut kokea sen, että hän on täysin riippuvainen muista. Hänen elämälle tarpeellisten ja välttämättömien asioiden saanti on riippuvaista toisten ihmisten armosta ja hyväntahtoisuudesta. Kristus itse osoitti suurta rakkautta köyhiä kohtaan ja tunnusti monesti, että he olivat lähellä Jumalaa. Rikkauksilla sen sijaan on vaarana sumentaa ihmisen ymmärrystä ja hänestä voi tulla hyvin ylpeä ja jopa kylmä ihminen. Tästä Kristus antoi myös varoittavan esimerkin, esittäessään kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Kristus ei sanonut, että rikkaat ihmiset eivät pelastuisi. Hän ainoastaan antoi ymmärtää, että rikkaudet voivat vaikeuttaa pelastusta.

Haluan vielä korostaa, että Kristus ei opeta siihen, että meidän tulisi maallisessa mielessä ihannoida tai pyrkiä köyhyyteen, sillä eihän se ole ihmiselle mikään hyvä tila. Olemme varmasti nähneet kuvia niistä maailmankolkista, joissa köyhyys on arkipäivää ja se ei voi olla kenenkään päämäärä. Kristuksen muussa opetuksessa korostuukin se, että meillä tulisi olla kyky huomioida toiset ihmiset, jolloin myös köyhyydestä päästäisiin eroon.

Luostarikilvoitukseen liitetään sana köyhyys ja puhutaan kilvoittelijan köyhyyslupauksesta. Mutta siinäkään ei ole kyse pyrkimyksestä sellaiseen äärimmäiseen köyhyyteen, jossa ihminen joutuisi ruumiillisesti näkemään tarpeettomasti nälkää ja kärsimään. Kirkon historiassa on ollut suoranaisia vääristymiä, joissa kyse on ollut ruumiillisesta itsekidutuksesta. Tämä on kuitenkin vastoin kirkkomme opetusta, sillä esimerkiksi monet  suuret opettajat ovat korostaneet sitä, että ruumiin hyvinvointi mahdollistaa myös sielun hyvinvoinnin. Pyhä Johannes Krysostomos on verrannut ruumista soittimeen ja hän on sanonut tästä seuraavasti:

”Jos soittimen kielestä kuuluu vaimea tai vääränlainen ääni, niin se voi johtua siitä, ettei sitä ole kiristetty tarpeeksi. Soittaja ei tällöin pysty millään keinoin osoittamaan lahjakkuuttaan. Vika kielissä peittoaa kaikki taidot. Sama on ihmisen ruumiin kanssa. Se voi aiheuttaa paljon harmia sielulle.” 

(Homilea Hebrealaiskirjeestä 29, 3)

Palatkaamme takaisin itse aiheeseen. Tässä nimenomaisessa autuuden lauseiden kohdassa puhutaan hengessään köyhistä. Sellaisessa tilassa ihminen on siis ymmärtänyt, että hän on riippuvainen Jumalan armosta ja rakkaudesta aivan kuten maallisessa mielessä köyhä on ymmärtänyt riippuvaisuutensa suhteessa muihin ihmisiin. Köyhällä ei ole kunniaa tai vaikutusvaltaa yli muiden, eikä hän pysty esittämään mitään vaatimuksia muille ihmisille. 

Hengessään köyhä ei siis kuvittele itsestään liikoja. Hän ei kuvittele olevansa sellaisessa asemassa, että hän voisi esittää vaatimuksia Jumalalle ja muille ihmisille. Hän voi ainoastaan pyytää armoa. Septuaginnan mukaisessa psalmissa 33 sanotaan seitsemännessä jakeessa seuraavasti: ”Tässä on köyhä, joka huutaa, ja Herra kuulee ja pelastaa hänet kaikista hänen ahdistuksistaan.”

(vrt. Vuoden 1992 käännös Ps. 34:6, jossa sanotaan: ”Minä olin avuton ja huusin apua” ja vanhemmassa 1933/38 käännöksessä: ”Tässä on kurja, joka huusi”.)

Hengessään köyhä on kuin Kristuksen vertauksen publikaani, joka tunnustaa oman arvottomuutensa Jumalan edessä. Tämän vuoksi hengessään köyhät ovat jo lähempänä Jumalaa ja taivasten valtakuntaa ja tämän vuoksi heillä on myös syytä iloon. Ja kyse ei ole pelkästään tulevasta, sillä hengessään köyhä pääsee siitä osalliseksi Jumalan valtakunnasta jo tässä ajassa. Taivasten valtakunta avautuu hengessään köyhälle!