Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.» Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.» Niin tapahtui. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä. (1.Moos. 1:26 - 31)
Edellä on katkelma luomiskertomuksesta. Siihen itse asiassa kiteytyy pitkälti se, että miten meidän on ymmärrettävä oma suhteemme luomakuntaan. Ihmisen asema tässä luomakunnassa on erilainen kuin eläimillä, sillä Jumala antoi ihmisille luvan vallita eläimiä ja “kaikkea mikä maan päällä elää ja liikkuu”.
Meille ihmisille on annettu luomakunta haltuun, mutta se ei tarkoita sitä, että me voisimme tehdä sillä mitä huvittaa. Lopulta kaikki kuuluu Jumalalle, kuten psalmissa sanotaan:
“Herran on kaikki maa, maanpiiri ja kaikki, jotka siinä asuvat.” (Ps.23 LXX)
Meille ihmisille kaikki on annettu vain lainaan. Meillä on siis velvollisuus pitää hyvää huolta siitä, mitä meille on uskottu.
Tämä on itse asiassa perusperiaate kaikessa siinä miten me ymmärrämme omaisuuden. Jos me muistaisimme sen, että Jumala on antanut kaiken vain lainaan, niin lopettaisimme myös kadehtimisen. Sen mitä me näemme lähimmäisillämme olevan, ei lopulta ole heidän, vaan jotain minkä he ovat myös Jumalalta saaneet lainaan.
He ottavat kuoleman jälkeen iankaikkisuuteen yhtä paljon mukaansa maallista kuin kukin meistä. Eli ei yhtään mitään. Ainut mitä otamme mukaan on se, mitä meillä on sydämessämme.
Miksi siis kadehdimme? Jos jollekulle on paljon uskottu, niin häneltä tullaan myös paljon vaatimaan. Haluammeko paljon jotain itsellemme? Eikö meitä pelota yhtään, että joudumme tilille kaikesta siitä mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä? Eli käyttäneet mahdollisesti väärin sitä, mikä on meille uskottu.
Lyhyesti: Luomakunnassa olevat asiat on Jumala antanut lainaan ja vastuullisesti hoidettavaksi. Opetus on siis hyvin yksinkertainen, mutta sen toteuttaminen on näyttää olevan hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Se on sinänsä kummallista, sillä kyllä suurin osa ihmisistä onnistuu pitämään kirjastoista lainatuista kirjoistakin hyvää huolta. Miksi hän sitten ei osaa pitää samalla tavoin luomakunnasta huolta?
