KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 20. toukokuuta 2017

Enemmistökö oikeassa? (Radiohartaus)

Radiohartaus 6.5.2017

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA ! 
- TOTISESTI NOUSI !

Elämme tällä hetkellä Kristuksen ylösnousemuksen juhlakautta, joka kestää Helatorstain aattoon saakka. Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla, sillä ilman ylösnousemusta koko julistuksemme olisi merkitystä vailla. Tai kuten pyhä apostoli Paavali tämän kiteyttää ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessään: “Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” (1. Kor. 15:14)

Keskellä tätä ylösnousemuksen iloa ja riemua meidän on kuitenkin myönnettävä se tosiasia, että kristityn ihmisen elämä on vastavirtaan kulkemista. Maallistuneisuuden virta on voimakas.
Jos emme elä harkitsevaisuudessa ja näe vaivaa, niin joudumme tuon virran vietäväksi.

Valtavirran mukaan ajautuminen on itse asiassa hyvin helppoa, sillä mieluusti teemme asiat samalla tavalla miten suurin osa ihmisistä sen tekee. Monesti se ei ole tekemistä, vaan nimenomaan tekemättömyyttä. Miksi lähtisin kirkkoon, sillä eihän suurin osa ihmisistä käy kirkossa? Tai miksi paastoaisin, jos suurin osa ihmisistä ei paastoa? Miksi puolustaisin heikompia, jos suurin osa ihmisistä ei näytä välittävän heistä?

Elämme vahvasti siinä käsityksessä, että enemmistö on oikeassa. Jos teen asiat niin kuin suurin osa ympärillä olevista ihmisistä sen tekee, niin enhän silloin voi olla väärässä? Mutta Kristuksen seuraaminen ja uskonmukainen elämä eivät perustu siihen, että mitä suurin osa ihmisestä tekee.

Jumalan tahdon mukaan eläminen ei ole maallisten mittapuiden mukaan helppoa ja mukavaa. Suuri kiusaus on jättää Jumala taka-alalle ja tehdä mitä huvittaa. Ei liene vaikeaa kuvitella, että helposti juuri suurin osa ihmisistä haluaa valita tuon helpomman tien, joka tuo itselle mukavuuksia tässä ja nyt, eikä vasta paljon myöhemmin. Moni haluaa kerätä aarteita itselleen tässä ja nyt, eikä kerätä niitä taivasten valtakuntaan. - - Jos siihen edes uskoo.

Me näemme oman yhteiskuntamme edelleen kristillisenä yhteiskuntana ja tätä se varmasti jossain mielessä onkin. - Mutta vaikka enemmistö onkin kristittyjä, niin kyselyjen perusteella ainoastaan noin neljäsosa uskoo vahvasti Kristuksen ylösnousemukseen, vielä pienempi osa Kristuksen toiseen tulemiseen ja yleiseen ylösnousemukseen. Yhtä lailla persoonalliseen pahaan uskoo hyvin pieni osa ihmisistä.
Eli enemmistö ihmisistä on ainakin nimellisesti kristittyjä, mutta kristinuskon perusasioihin heistä uskoo huomattavasti pienempi osa. Monet kyllä edelleen omien sanojen mukaisesti uskovat, mutta “eivät niin kuin Kirkko opettaa”. Jälleen voisi kysyä ääneen, että onko tämä enemmistö sitten oikeassa?

Kirkon tehtävänä on säilyttää evankeliumin totuus ja itse asiassa koko Traditio ehjänä. Tähän tehtävään kuuluu se, että opetuksesta ei oteta mitään pois, ei lisätä siihen ylimääräisiä asioita, eikä toisaalta muokata sen sisältöä muullakaan tavoin.

Evankeliumin sanoma on yhtä ajankohtainen mitä se oli 2000 vuotta sitten. Toki on selvää, että opetuksen välineitä pitää kehittää ja sanoma pitää osata tuoda uudella tavalla esille. Mutta tässä piilee myös sen vaara. Meidän tulee keksiä uusia keinoja tuoda sama pelastuksen sanoma ihmisille, mutta ei kuitenkaan muokata sanomaa, että se paremmalla tavalla miellyttäisi ihmisiä. Kirkon tehtävänä on muuttaa ihmistä, eikä ihmisen muuttaa Kirkkoa!

Jos meidän pitäisi miellyttää mahdollisimman monia ihmisiä, niin silloinhan muutosten tulisi todellakin olla sellaisia, että ne antaisivat ihmisille monessa suhteessa vapaammat kädet. Ajatelkaa kuinka mukavaa olisi tehdä synniksi nimettyjä asioita hyvällä omallatunnolla?

Mutta tähänhän me emme voi taipua, jos tarkoituksemme on pitää Traditio ehjänä. Juuri tämän vuoksi todellisen kristityn elämä on vastavirtaan kulkemista. Enemmistö haluaisi kaiken olevan helpompaa ja mukavampaa. Se haluaa mahdollisimman monen asian olevan sallittua.

Mutta voiko tuo enemmistö sitten vaatia muutoksia? Voiko se vaatia muutoksia kristityn ihmisen elämään, vaikka se ei edes uskoisi Kristuksen nousseen kuolleista? Pitääkö meidän taipua ja uskoa, että mitä jos enemmistö onkin oikeassa ja minä olen väärässä?

Tutkikaamme vielä evankeliumia ja palatkaamme vielä hetkeksi Kristuksen ylösnousemusta edeltäviin tapahtumiin:
- Olemme Pilatuksen palatsin ulkopuolella.
Pilatus on kiperän tilanteen edessä. Hänen pitäisi tuomita Kristus kuolemaan. Mutta mieshän on selvästi syytön! - Mutta meteli yltyy. Ihmiset huutavat “Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!
Pilatus taipuu lopulta kansan tahtoon, sillä enemmistöhän tuolla pihalla oli selvästi ristiinnaulitsemisen kannalla. - Kristus tuomitaan kuolemaan.

 - Mutta oliko tuo enemmistö oikeassa?

tiistai 2. toukokuuta 2017

Markus - projekti

Olen aika ajoin yrittänyt keksiä itselleni sellaisia kirjallisia projektitöitä, jotka hyödyttäisivät niin minua kuin myös seurakuntalaisia (esimerkiksi raamattupiirin yms. muodossa). Ehkä taustalla on myös kunnianhimoinen ajatus siitä, että jostakin tällaisesta työstä voisi tehdä vaikka kirjan, jolloin siitä voisi olla hyötyä myös muillekin. Toisaalta, en haluaisi tuottaa mitään sellaista, mikä lopulta jää täysin hyödyttömäksi tekeleeksi. Sellaiseksi kirjaksi, joka kerää pölyjä niiden ihmisparkojen kirjahyllyissä joille olen onnistunut sen myymään.

Mutta kuten otsikkokin kertoo, niin työn alla on tällä kertaa evankelista Markus. En muista milloin aloin tätä tarkalleen tehdä. Haaveena oli kirjoittaa sellainen kevyesti luettava kommentaari, joka lähtisi liikkeelle ortodoksisesta näkökulmasta. Olen itse asiassa ollut omaa projektia tehdessäni täysin tietämätön mobiililaitteille suunnatusta “Digi-Markuksesta”, joka julkaistiin jokin aika takaperin. Se on siis uusin käännös Markuksen mukaisesta evankeliumista. En aio kuitenkaan lukea sitä, ennen kuin olen saanut oman työni valmiiksi. Tähän voi siis mennä vuosia…

Oma työni ei kuitenkaan perustu itse tekstin kieliopillisen ymmärrettävyyden lisäämiseen, vaan sen on tarkoitus selittää tarkemmin auki evankeliumin eri kohtia. Ja tämän selittämisen lähtökohta on tunnustuksellinen ja ortodoksinen. Ehkä lähimpänä esikuvana tällä työlle on ollut isä Aleksandr Menin kirja “Ihmisen Poika”, joka on hyvin mukaansatempaavasti käynyt läpi evankeliumin tapahtumia.

Evankelista Markuksen halusin valita siksi, että se on meillä ortodoksisessa liturgisessa elämässä vähiten käytetty. Syitä voi olla monia: Markus on pituudeltaan lyhyin ja Matteus ja Luukas ovat pitkälti sanoneet kaiken sen mitä Markus on sanonut. Lisäksi Matteus ja Luukas ovat varmasti olleet paljon huolitellumpia itse tekstin suhteen. Mutta tuo Markuksen tietynlainen yksinkertaisuus ja jopa lapsenomainen suorasukaisuus ovat kuitenkin hyvä lähtökohta sille, kun lähdetään tutustumaan evankeliumiin.

Heitän tähän lopuksi malliksi yhden kohdan siitä, mitä olen saanut kirjoitetuksi. Tarkoitus on käydä siis koko evankeliumi Markuksen mukaan läpi tietyissä kokonaisuuksissa. Olen päässyt kuudenteen lukuun saakka, joten matkaa on vielä reilusti.


Markus 4:26 - 29 

Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut."

Varmasti me ihmiset haluaisimme tyhjentävän kuvauksen siitä, että millainen on Jumalan valtakunta. Se on kuitenkin jotain, mitä ei voi helposti selittää. Tässäkin tapauksessa Kristus kuvaa sen vertauksen avulla, joka liittyy maanviljelykseen. Ihminen voi tietyllä tavalla vaikuttaa tiettyihin olosuhteisiin, mutta tästäkään huolimatta hän ei pysty luomaan itse elämää tai sanella kasvua sillä tavoin, että se hän voisi saada sadon korjattua ennen aikojaan. Me pystymme tietyssä määrin näkemään ja tarkkailemaan asioita niitä asioita, jotka liittyvät Jumalan valtakuntaan, mutta siitäkään huolimatta emme voi omin ehdoin sanella Jumalan valtakunnan ilmentymistä ja Pyhän Hengen toimintaa täällä maan päällä. Kirkon pyhiä toimituksia kutsutaan mysteerioiksi myös sen vuoksi, että me ihmiset emme voi pakottaa tai edes määritellä tarkkaan sitä, että miten Pyhä Henki niissä vaikuttaa. Joskus teologista tutkimusta ja pohdintaa on jopa viety liian pitkälle, jolloin on yritetty tarpeettoman tarkkaan selittää pyhiin mysteerioihin liittyviä asioita.

Tämä Kristuksen vertaus voidaan liittyy myös Jumalan valtakunnan lopulliseen täyttymykseen ja Kristuksen toiseen tulemiseen. Jumala on kylvänyt siemenen maahan ja nyt elämme sitä aikaa joka edeltää sadonkorjuuta. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että mitään erityistä ei tapahdu. Moni ihminen saattaa päätyä jopa sellaiseen johtopäätökseen, että Jumalaa ei ole olemassa, koska mitään silminnähden järisyttäviä ihmeitä ei ole täällä maan päällä tapahtunut. Mutta kasvua tapahtuu koko ajan ja sadonkorjuu tulee tapahtumaan ajallaan.
On olemassa myös niitä ihmisiä, jotka uskovat Jumalan valtakunnan tulemiseen, mutta he eivät ole tyytyväisiä aikatauluun. Tämän vuoksi he yrittävät nimenomaisesti väkivallan avulla saattaa valtakunnan esille, kuitenkaan tässä onnistumatta. Historia pitää sisällään toinen toistaan järjettömämpiä kuvauksia siitä, kuinka sortoa, väkivaltaa ja surmaamista on toteutettu “Jumalan tahdosta” ja siksi, että Jumalan valtakunta tulisi nopeammin esille. Näemme myös oman aikakautemme väkivaltaisuuksien ja terrorismin taustalla tämän saman syyn, jossa nämä pahasti eksytetyt ihmiset kuvittelevat teoillaan nopeuttavan Jumalan valtakunnan täyttymystä.

Me voimme todellakin pitää viisaana sanontana sitä, että tietyt asiat pitäisi jättää “Herran haltuun”. Se ei tarkoita sitä, että meidän ei tarvitsisi tehdä mitään. Pikemmin se tarkoittaa sitä, että tiettyihin asioihin me emme voi vaikuttaa meidän omilla ehdoillamme, vaan meidän tulisi elää yksinkertaisesti Jumalan tahdon mukaista elämää. Monesti käy siten, että jos yritämme noudattaa omia mielihalujamme ja sanella omia ehtojamme Jumalalle, niin seuraukset tulevat olemaan kielteisiä. Tästä on oikeastaan kysymys syntiinlankeemuksessa. Ihminen johdateltiin kuvittelemaan, että hän pystyy itse olemaan itsensä jumala ja että hän pystyy hallitsemaan kaikkea ja tietämään kaiken. Mutta juuri tämä väärä kuvitelma aiheutti sen, että ihminen ajautui ulos Jumalan yhteydestä ja Jumalan valtakunnasta. Eli aina kun ihminen kuvittelee tietävänsä Jumalaa paremmin, mikä on hänelle hyväksi, niin silloin seuraukset tulevat olemaan huonoja. Monesti ortodoksisessa kirkossa toistuvan rukouksen sanojen mukaisesti meidän tulisi noudattaa Jumalan tahtoa ja antaa “itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.


Voimme olla varmoja siitä, että Kristuksen sanat tulevat toteutumaan ja “sadonkorjuun aika” tulee vielä tapahtumaan. Kristuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio on yhtäaikaa lohduttava ja pelottava asia. Lohduttava se on niille, jotka ovat toimineet Jumalan tahdon mukaan, sillä nyt he saavat sen palkan, jonka he ovat ansainneet ja jota ei voi maallisten mittapuiden mukaan millään tavoin mitata. Pelottava se on niille, jotka ovat eläneet välinpitämättömyydessä ja jotka ovat rakentaneet koko elämänsä itsekkäästi maallisten ihanteiden ja asioiden varaan. Heille viimeinen tuomio tulee olemaan pelottava asia. Ehkä surullisinta tässä on se, että he eivät vielä osaa tätä hetkeä edes pelätä, koska he elävät siinä harhakuvitelmassa, jossa Jumalaa ei ole olemassa. Tai mikäli he Jumalaan jossain muodossa uskovatkin, niin siihen ei sisälly uskoa Kristuksen toiseen tulemiseen ja viimeiseen tuomioon.