Kristuksen opettama rukous on siis jo kielellisesti, mutta myös sisällöltään tavallisuudesta poikkeava tai voisiko sanoa jopa ennenkuulumaton. Ennen tätä Kristuksen opetusta oli ollut käsittämätöntä se, että tavallinen ihminen rohkenisi kutsua omaa Jumalaansa ja Luojaansa sanalla ”Isä”. Eikö Jumala ole aina ollut etäinen ja pelottava, jonka suhdetta ihmiseen ei voinut kuvailla läheiseksi? Toki juutalaisuudessa on Jumalaa kuvailtu isän kaltaiseksi, kuten esimerkiksi septuagintan mukaisessa psalmissa 102 (103) ”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka häntä pelkäävät”. Tästä huolimatta Jumalaa ei ole koskaan suoraan puhuteltu isäksi.
Isäksi kutsuminen asettaa ihmisen aivan uuteen suhteeseen oman Jumalan kanssa. Aramean isää tarkoittava sana on ”abba”, joka todellakin tarkoittaa samalla tavalla isää, miten lapsi sen ymmärtäisi puhuessaan omasta isästään. Lähi-idän ja raamatunajan kulttuuria tutkinut Kenneth Bailey teki tähän liittyen hämmästyttävän havainnoin opettaessaan eräässä kylässä Libanonissa. Kertoessaan arabiaa puhuville ihmisille arameankielisestä sanasta ”abba”, niin hänelle sanottiin, että tuota sanaa edelleen käytettiin ja se on helpoin sanamuoto sanasta ”isä” minkä pieni lapsi oppii ensimmäisten sanojensa joukossa puhumaan. Sana abba on siis edelleenkin käytössä tuolla kielialueella, jossa aikoinaan puhuttiin arameaa. Tämän esimerkin valossa varmasti ymmärrämme, että tuolla sanalla abba – isä on todellakin ihmisille hyvin läheinen merkitys.
Kristus itse käytti hyvin koskettavalla tavalla isää esimerkkinä vertauksessaan Tuhlaajapojasta. Siinäkään isä ei ollut etäinen tai armoton, vaan rakkaudella, avosylin vastaanottava ja armahtava henkilö. Sellainen on myös ihmisen suhde Isään Jumalaan. Kristus on avannut meidät ihmiset ymmärtämään suhteemme Jumalaan uudella tavalla. Kun kerran Jumala on meille Isä, niin silloin me olemme Jumalan lapsia ja sen vuoksi me voimme luottaa Jumalaan, kuten lapsi omaan isäänsä. Tätä on kuvannut apostoli ja evankelista Johannes 1. kirjeessään seuraavasti: ”Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme.” (1. Joh. 3:1) Samalla tavalla sanoo pyhä apostoli Paavali Roomalaiskirjeessä: ”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!” (Room. 8:15)
Sanaan ”isä” liittyen meidän on vielä tarkasteltava erästä Kristuksen opetusta, joka on herättänyt suoranaista hämmennystä ja jopa kritiikkiä niin ortodoksisen kuin roomalaiskatolisen kirkon käytäntöä kohtaan. Kyse on sielunpaimen puhuttelusta, jossa käytetään sanaa ”isä”, vaikka Kristus on sanonut seuraavasti: ”Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa”. Kristus oli tätä ennen todennut, että: “teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.” (Matt. 23:8-9) Eli selkeästi Kristus painottaa opetuslapsilleen, että kukaan heistä ei saa asettaa itseään muiden yläpuolelle. Muistamme varmasti evankeliumista, että opetuslapset olivat toisessa tilanteessa pohtineet sitä, että kuka heistä on suurin. Tämä kohta on siis ymmärrettävä laajemmassa merkityksessä, mitä tämä irrallinen jae antaa ymmärtää. Mikäli tämä kohta kuitenkin halutaan irrottaa kokonaisuudesta, niin käytännössähän edes lapset eivät saisi puhutella omaa isäänsä isänä, koska Kristus sen selkeästi kieltänyt.
Sanaa isä voidaan kuitenkin käyttää puhuttaessa hengellisestä auktoriteetista. Esimerkiksi Vanhassa Testamentissa Elisa huusi taivaaseen lähteneen Elian perään: ”Isäni, isäni! Israelin tuki ja turva!” (2.Kun. 2:12) Myöhemmin itse kuningaskin puhutteli Elisaa isänä. Pyhä apostoli Paavali on viitannut itseensä sanoessaan: ”Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.” (1.Kor. 4:15) Sanaa ”isä” voidaan siis käyttää puhuttaessa sielunpaimenesta, mutta samanaikaisesti kuitenkin varoitetaan siitä, että kukaan asettaisi itseään muiden yläpuolelle. Tämä ei tarkoita pelkästään termien käyttämistä, vaan esimerkiksi sellaista pukeutumista, jolla joku henkilö haluaa erehdyttävästi antaa itsestään sellaisen kuvan, että hän esimerkiksi kuuluu papistoon. Samalla tavoin joku voi ryhtyä opettamaan muita ihmisiä kirkon nimissä, vaikka hänellä ei tällaisia valtuuksia olisikaan. Erityisesti internetin aikakaudella eri keskustelupalstoilta löytyy kirkon ”suuria opettajia ja teologeja” hämmästyttävän paljon. Lyhyesti sanottuna hengellistä isyyttä ei kukaan voi ottaa tai vaatia itselleen, vaan se annetaan hänelle. Kukaan ei itse ryhdy papiksi, vaan hänet kutsutaan Kirkon palvelustehtävään. Hän ei ole tuolloinkaan kenenkään yläpuolella, vaan ennen kaikkea muiden palvelija, joka on oman seurakuntansa edessä kantamassa yhteistä rukousta.
