Tervehdys pitkästä aikaa!
Blogini on ollut paitsiolla jo pitemmän aikaa. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin ollut poissa tietokoneen ääreltä. Olen kirjoitellut kyllä aika paljonkin ja osa aikaansaannoksista on näkyvillä Ortodoksi.netin sivuilla. Mutta mistä moinen innostus kirjoiteluun?
Olen silloin tällöin kysynyt seurakuntalaisilta kirkkokahvien lomassa, että mistä aiheista he haluaisivat minun puhuvan. Isä meidän - rukous oli yksi toiveista ja siitä olen nyt sitten pitänyt seurakunnan raamattupiirissä luentosarjaa. (Luento on hieman liian virallinen nimi. Kyllä se välillä on ollut ihan leppoisaa turinaa).
Joka tapauksessa taitava luennoitsija varmasti lukisi yhden jos toisen kirjan ja sitten tekisi muutaman muistiinpanon ranskalaisin viivoin yhdelle paperille ja menisi sitten pitämään puolentoista tunnin mittaista esitelmää hyvin luontevasti.
Minä teen toisin (ja luultavasti vaikeimman kautta). En nyt sentään lue sanasta sanaan kirjoittamaani tekstiä paperilta, mutta periaatteessa sanottavani on pitkälti paperissa siinä muodossa, että kuka tahansa pääsee juonesta kiinni, vaikkei ole ollut itse paikalla tuossa raamattupiirissä. Luonnollisesti olen antanut tekstit julkaistavaksi vasta kokoontumisien jälkeen. Ja kyllähän itse raamattupiirissä syntyy paljon sellaisia aasinsiltoja muihin aiheisiin, että paperiversio ei voi läheskään kaikkea korvata. Lisäksi kysyminen on vaikeaa tietokoneen ruudulta käsin...vaikka siihenkin on nykytekniikka tarjonnut uuden mahdollisuuden. Joten tulevaisuudessa raamattupiiri voi olla jopa valtakunnallinen. VAU!
Se pitää kuitenkin todeta, että esitelmien työstäminen on vienyt enemmän aikaa kuin luulin. Eli kirjoittelu ei onnistu niinä pieneni tyhjinä hetkinä joita löytyy kalenterista sieltä ja täältä. Lisäksi kirjoittelu kotona lasten läsnäollessa taitaa olla kummankin osapuolen kannalta kaikkea muuta kuin antoisaa. Muistelinkin jonkun antaneen ohjeen, että kalenteriin pitäisi merkata tällaista kirjallista luomistyötä varten ihan reilusti aikaa. Vaikka ihan kokonainen päivä.
Valmistelutyö vie aikaa enemmän kuin itse työn tekeminen. Tätä muille näkymätöntä työtä ei välillä itsekään pidä varsinaisena työnä, vaikka sitä se kuitenkin on. Olen kuitenkin joskus puolileikilläni sanonut, että nuorille työntekijöille pitäisi maksaa heti täydet ikälisät, jotka sitten vuosien karttuessa laskisivat. Miksi näin? - No kun nuorena näkee suuremman vaivan tässä luomistyössä ja lisäksi on lainoja maksettavana. Vanhempi, jo lainansa maksanut ja opetuksessaan rutinoitunut tyyppi pärjää kyllä vähemmällä. Minunkin palkkaa saisi jo hieman typistää, kun olen ollut yli 12 vuotta pappina. Mutta tämä siis näin puolileikillisesti sanottuna. Mutta palaan varmasti vielä tähän luomistyön haasteisiin liittyvään aiheeseen myöhemmin. Kohta pitää näet lähteä kirkkoon, jossa se tärkein työ tapahtuu...
