Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin…pitäisikö minunkin?

Otsikon alku mukailee evankeliumia. Se antaa viitteitä siitä, että mitkä ovat tämänhetkiset suunnitelmani. Olen ollut Nurmekseksessa pappina nyt reilut 13 vuotta. Se on suhteellisen pitkä aika yhdellä paikkakunnalla. Itse asiassa useampi kirkkomme työntekijä on todennut minulle (hieman jopa hämmästyneenä), että olen aika pitkään ollut samassa seurakunnassa. Mutta mikäs ongelma se on jos täällä viihtyy. En olisi voinut itselleni sopivampaa seurakuntaa kuvitella. Luojalla on tapana osoittaa ihminen siihen oikeaan paikkaan. Eli siinä suhteessa minulla on vahva usko johdatukseen.

Jossain vaiheessa elämää tulee kuitenkin se hetki, jossa pitää vakavasti pohtia, että haluaako jäädä tekemään töitä tietylle paikkakunnalle, vai tehdä sitä vielä jossain muualla ja hieman toisella tavalla. Tuo otsikko itse asiassa muistuttaa siitä, että Kristuskaan ei jäänyt yhteen kaupunkiin, vaan kulki paikasta toiseen. Syy oli varmasti siinä, että ilosanomaa piti levittää mahdollisimman laajalle alueelle. Toinen syy oli se, että ihmisille annetaan tietty aika vastaanottaa sanoma. Se joko vastaanotetaan tai sitten se torjutaan. Samoille ihmisille samoista asioista puhuminen kantaa hedelmää tiettyyn pisteeseen saakka. Ei se hukkaan koskaan mene, mutta “talentti” ei ehkä enää samassa suhteessa moninkertaistu. Toisaalta pitää ajatella myös niin, että sanaa kylvetään, jota sitten jonkun muun pitää saapua paikalle niittämään.

Edellä mainitsin tuon talentin, joka sekin liittyy erääseen Kristuksen vertaukseen. Meillä on suoranainen velvollisuus käyttää kaikki mahdollisuudet sen hyödyntämiseen ja moninkertaistamiseen. Toki uskon Jumalan johdatukseen siinä, että olen töissä siellä missä minun pitää ollakin, mutta tässä suomalaisessa systeemissä mitään muutosta ei tapahdu, ellei itse sitä hae. Yhdessä ja samassa paikassa voi käytännössä olla loputtomiin, jos ei siihen itse vaikuta millään tavoin. Toista se on monissa muissa maissa joissa piispa yksinkertaisesti määrää papin tiettyyn seurakuntaan. Siinä ei papin tarvitse itse vaikuttaa asiaan millään tavoin.

Eli en voi tarkkaan sanoa, että kaikkea minun pitäisi elämässäni vielä tehdä ja missä tarkalleen, mutta joka tapauksessa välillä on haettava, jotta voi sen johdatuksen parhaimmalla tavalla havaita. Eläkeikään on joka tapauksessa vielä pitkä matka.

Syitä mahdolliseen muuttoon voisi tietysti perustella raamatullisten vertausten lisäksi perhe- ja sukulaisuussuhteilla, ystävillä, lasten koulunkäynnillä, yleisesti matkustamisen helpottumisella jne. Mutta eletään tässä päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Luomakunnan suojeleminen

"Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu. Ja Jumala sanoi vielä: Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne." (1.Moos. 1:28-29)

1. syyskuuta on kirkkovuoden alkamispäivä, mutta sen lisäksi se on Ekumeenisen patriarkan siunaama päivä luonnon puolesta. Päivän on tarkoitus muistuttaa meitä siitä, että ihmisen tehtävänä on varjella ja pitää huolta luomakunnasta, jonka kruunuksi ihminen on luotu.

Valitettavasti emme voi välttyä siltä tosiasialta, että juuri ihminen on aiheuttanut kaikkein eniten tuhoa maapallolla. Edelleen on niitä, jotka ummistavat silmänsä esimerkiksi ilmaston lämpenemiselle. Voivotellaan vain, että olipas poikkeuksellisen luminen talvi ja äärimmäisen kuuma kesä. Voimme kuitenkin totuttautua siihen, että kysymyksessä ei ole poikkeus vaan ilmaston lämpenemisestä johtuva tosiasia, joka ei nykyisellä menolla tule ainakaan palautumaan takaisin entiselleen.

Mikä on yksittäisen kristityn vastuu luomakunnan varjelijana?

Helposti ajattelemme, että ei minun tekoni voi vaikuttaa siihen, että suuret tehtaat syytävät saasteita jatkuvasti ilmaan. Kuitenkin, tuttu sanonta: "pienistä puroista ne suuret joetkin saavat alkunsa" pitää tässä kohden paikkansa. Jos me kaikki ryhtyisimme toimimaan vihreämmällä tavalla niin silloin myös aikaansaannokset alkaisivat hiljalleen näkyä.

Kysymys on siis asenteen ja elämäntapojen muutoksesta. Ei ole aina helppoa muuttaa totuttuja  tapoja. Lisäksi tällainen luonnonmukainen ajattelu on usein leimattu "viherpiipertäjien touhuksi". Kaikesta huolimatta kysymys on hyvin tärkeästä asiasta. Jokaisen ortodoksin tulisi olla  "viherpiipertäjä", joka haluaa suojella luontoa. Lopulta kyse on siitä, että millaiseksi haluamme luoda lastemme ja lastenlastemme elinympäristön? Vastuu on suuri ja se on meidän käsissämme!

Mitä voimme sitten käytännössä tehdä, jotta varjelisimme luomakuntaa?

Ensinnäkin, kierrättäminen on ensimmäinen ja helpoin tapa toimia luonnon hyväksi. Toisena asiana on se, että mitä kaupasta ostamme. Luomu- ja Reilun kaupan tuotteet voivat kenties maksaa hieman enemmän, mutta niihin sisältyvät itsessään jo luonnonsuojelun ja hyväntekeväisyyden toiminnot. Näiden lisäksi tulee se kaikenlainen säästäminen mikä liittyy jokapäiväiseen elämään, esimerkiksi sähkön kulutukseen ja autoiluun.

Ortodoksisuuteen kuuluu läheisesti luonnonläheinen ajattelu ja toimiminen. Meidän pitäisikin omalla toiminnallamme ja esimerkillä kannustaa myös kaikkia lähimmäisiämme ajattelemaan tällä tavoin. Siunattua syksyn alkua kaikille!