Kirkkomme viettää tänään pyhän profeetta Eliaan muistopäivää. Pyhä Elia on yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista pyhistä ortodoksisessa maailmassa. Varsinaisesti päivän Evankeliumi ei hänestä henkilökohtaisesti kerro mitään, sillä hänhän eli Vanhan Testamentin aikaan. Kuitenkin, aattoillan ehtoopalveluksessa luetut lukukappaleet, eli parimiat kertovat hänen elämästään paljon.
Pyhä Elias eli ja vaikutti 800 vuotta ennen Kristusta. Tuohon aikaan Israelin kansa oli jälleen vieraantunut todellisen Jumalan tuntemisesta ja he palvoivat kaikenlaisia epäjumalia. Kenties tunnetuin näistä epäjumalista oli Baal, jonka kannattajia vastaan Elia nimenomaan taisteli.
Profeettaa Elias sai tuntea myös hyvin läheisesti Jumalan läsnäolon. Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa kerrotaan kuinka Elia sai Horebin vuorella Herralta sanan, että tämä oli tuleva kulkemaan siellä Eliaan ohitse. Ensin nousi raja ja mahtava myrsky, joka repi vuoria rikki, mutta Herra ei ollut tuossa myrskyssä. Tämän jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut siinäkään. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa ja silloin Herra tuli Eliaan luokse. [1. Kun. 19:11-13]
Edesmennyt venäläinen pappi isä Alexander Men on verrannut tätä profeetta Eliaan Jumalan kohtaamista myös Kristuksen maanpäälliseen työhön seuraavasti:
"Kuninkaiden kirjassa kerrotaan, kuinka profeetta Elia odotti Herran kunnian ilmestymistä. Tuli loimusi, myrsky raivosi ja maan järähtely vavisutti ympäristöä, mutta Jumala ei ollut niissä. Vasta kun hehkuvan kuumassa autiomaassa alkoi puhaltaa vieno, viileä tuulenhenki, profeetta tunsi Jumalan läsnäolon.
Jotain samankaltaista tapahtui myös pyhässä historiassa. Odotettiin katastrofeja ja putoilevia tähtiä, mutta maan päälle syntyi lapsi, joka oli yhtä heikko kuin kaikki maailman lapset. Odoteltiin taivaallista sankaria, joka tuhoaisi viholliset, mutta maailmaan tulikin nasaretilainen kirvesmies, joka kutsui luokseen kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia. Odotettiin mahtavaa Messiasta ja hirmuista Jumalan ilmestymistä, mutta maailma näki väheksytyn jumalihmisen, joka oli ottanut maallisen muodon, oli lihaa ja verta..." (Men, Ihmisen Poika s.169)
Edellä oleva viittaa hyvin suorasti siihen tosiasiaan, että Kristus tuli ihmisten luokse nöyränä ja lempeänä Vapahtajana. Hän antoi meille esikuvan siitä, että meidän ei tarvitse omassa uskossamekaan pitää aina suurta meteliä tai yrittää tehdä suuria ja järisyttäviä asioita. Meidän tulee parantaa maailmaa, mutta tämä tapahtuu yleensä hitaasti ja suurella kärsivällisyydellä.
Kristityn tehtävänä on lempeydellä ja nöyryydellä tehdä lähetystyötä. Tällä tavoin hän kutsuu myös muita ihmisiä luokseen. Kirkkomme puhuu myös "Jumalan kantajista". Sellaisista pyhistä hiljaisuudessa ja suurella nöyryydellä kantavat Kristuksen Kirkkoa ja kutsuvat omalla työllään ihmisiä Kristuksen luokse. Tällaiset pyhät ovat meille ensisijaisena esimerkkinä kaikessa hyvässä.
Pyhä profeetta Elias sai kohdata Jumalan. Varmasti mekin haluaisimme hyvin näkyvästi päästä osalliseksi Jumalan kohtaamisesta. Mutta meidän täytyy yhtä lailla muistaa se, millä tavoin tämä kohtaaminen tapahtui Eliaankin kohdalla.
Jumala ei puhuttele meitä välttämättä suurin ja mullistavin tapahtumin, vaikka usein juuri sitä me Jumalalta odotamme. Me saatamme pyytää Jumalalta järisyttäviä ihmeitä, jotta uskoisimme Häneen vankemmin. Kuitenkaan tämä ei ole sitä millä me Jumalan kohtaamme.
Jumala puhuttelee meitä Pyhässä Hengessään, siinä "hiljaisessa huminassa", jota pyhä profeetta Eliaskin pääsi todistamaan. Kun me täydestä sydämestämme rukoilemme Jumalaa ja, niin silloin Pyhä Henki alkaa vaikuttaa voimallisesti meissä; ja silloin me myös tunnemme Jumalan läsnäolon.
Jumalan läsnäolon todistamista on myös tämä pyhä liturgia. Me rukoilemme Jumalalta, että Hän "lähettäisi meille jumalallisen armonsa ja Pyhän Hengen lahjan". Ja tässä liturgiassa me todella tulemme osalliseksi kaikesta tästä, kun osallistumme Herran Pyhästä Ehtoollisesta.
Jo edesmennyt Yhdysvalloissa vaikuttanut opettaja isä Alexander Schmemann on sanonut Herran Pyhästä Ehtoollisesta seuraavaa:
"--Eukaristia on Kirkon liittymistä Herransa iloon. Siihen iloon se yhtyy niin, että se voi olla sen todistajana maailmassa. Se on todella Kirkon varsinainen kutsumus, sen oleellinen liturgia, sakramentti, jonka kautta Kirkosta tulee se, mitä se on.
--Ehtoollisella ja sen kautta meistä ei ainoastaan tule yksi ruumis ja yksi henki, vaan me palaamme siihen yhteenkuuluvuuteen ja rakkauteen, jonka maailma on kadottanut.
--Ei kukaan ole ollut 'kelvollinen' tulemaan ehtoolliselle, ei kukaan ole ollut kyllin valmistautunut siihen. Tässä kohden haihtuu ja hajoaa kaikki ansioituneisuus, kaikki hurskauden ja hartauden saavutukset. Elämä tulee meille jälleen lahjana, ilmaisena Jumalan lahjana. Tästä syystä ortodoksisessa kirkossa nimitämme eukaristian aineita pyhiksi lahjoiksi.
--Sen vuoksi on suurinta nöyryyttä ja kuuliaisuutta ottaa lahja vatsaan, vastata kutsuun myöntävästi iloisena ja kiitollisena. Emme voi tehdä mitään, mutta eukaristiassa meistä tulee kaikkea sitä, mitä Jumala jo iankaikkisuudesta on tahtonut meidän olevan." (Schmemann, Maailman elämän edestä, s.30-31, 52-53)
